• Etusivu
  • Remontti

Avustus ARA:lta asuntojen perusparantamiseen

Rakentajan toimitus
Julkaistu 09.09.2013
Kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg

Valtioneuvoston lisätalousarvioesityksen mukaan valtion asuntorahaston varoista voidaan myöntää käynnistysavustuksia perusparantamiseen mm. asunto-osakeyhtiöille. Käynnistysavustuksiin esitetään yhteensä 115 miljoonaa euroa vuosille 2013–2014: tälle vuodelle 15 miljoonaa ja vuodelle 2014 enintään 100 miljoonaa euroa.

Kenelle - kuinka paljon?

Avustusta voivat saada asunto-osakeyhtiöt, vuokrataloyhtiöt ja asumisoikeustalot.

Käynnistysavustuksia myönnetään vuokratalojen ja asumisoikeustalojen perusparantamiseen hakijoille, jotka voisivat saada vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalojen korkotuesta annetun lain (604/2001) mukaisia perusparannuslainoja sekä asunto-osakeyhtiötalojen perusparantamiseen niille, jotka voisivat saada asunto-osakeyhtiölainojen korkotuesta annetun lain (205/1996) mukaisia perusparannuslainoja.

Avustusta myönnetään 10 % ARA :n hyväksymistä kustannuksista.

Mitä avustetaan

Tarkoitus ei ole tukea vähäistä rakennuksen huoltoon ja ylläpitoon liittyvää toimintaa vaan perusparannus- ja korjaustoimenpiteiden arvioitujen kustannusten minimiraja on 200 euroa/asuinneliö ja korjauskustannusten tulee olla vähintään 150 000 euroa.

Avustettavia toimenpiteitä voivat olla ovat mm.:
• Linjasaneeraus (putkiremontti)
• Ikkunoiden ja ulko-ovien uusiminen
• Perustusten uusiminen
• Yläpohjan ja katon uusiminen
• Parvekkeiden uusiminen
• Ilmanvaihtojärjestelmän uusiminen
• Lämmitysjärjestelmän uusiminen

Avustus myönnetään mahdollisen korkotukilainapäätöksen yhteydessä, mutta sitä voidaan hakea ja se voidaan myöntää myös ilman korkotukilainapäätöstä.

Hakeminen

Avustusta haetaan ja sen myöntää ARA.
Perusparannuksen käynnistysavustuksen hakuohje ja lomake on julkaistu ja avustuksen haku alkanut. Hakuaika avustuksella on jatkuva. Avustus haetaan ARA:lta lomakkeella ARA 83.

Lähde: Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA

Lisätietoja asunto-osakeyhtiöitä koskevista avustuksista sekä hakuohjeita saa ympäristöministeriön ja ARA:n sivuilta.

Remontti
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

Putkiremonttiwebinaari_2022
Mistä tietää, että on putkiremontin aika? Katso webinaarin tallenne
Putkiremontit ovat ajankohtainen aihe monessa taloyhtiössä tänä päivänä. Valtaosa kerrostalojen rakennuskannasta on tullut ikään, jossa talotekniikan ja erityisesti putkistojen uusiminen on ajankohtaista. Myös viimevuosien poikkeusajat ovat osaltaan johtaneet hankkeiden lykkäämisiin ja tarve on nyt suuri.
Sopimuksen teko
Toimintakertomus
Suurin osa taloyhtiöistä voi noudattaa kirjanpitolain ja -asetuksen säätämiä helpotuksia pienille kirjanpitovelvollisille, mutta tästä huolimatta taloyhtiöiden tulee aina laatia toimintakertomus. Toimintakertomuksessa tulee olla tiedot yhtiövastikkeen käytöstä, jotka yleensä annetaan erillisellä vastikerahoituslaskelmalla.
20236_82145.jpg
Virhe isännöitsijäntodistuksessa?
Ostimme asunto-osakkeen talosta jossa oli putkiremontti käynnissä ja noin neljännes remontista oli tehty. Isännöitsijäntodistuksessa todettiin, että tulevan asuntomme osalta putkiremontti maksaa noin 11000 euroa.Nyt, kun koko remontti on valmis ja kustannukset on jaettu osakkeille, on asuntomme osuus remontista noin 23000 euroa.Mikä on isännöitsijän vastuu siitä, että maksoimme noin 12000 euroa "liikaa" ostaessamme asunnon luottaen isännöitsijäntodistukseen?
20176_49590.jpg
Vaihda suodattimet siitepölykauden jälkeen
Suomessa pitkä siitepölykausi aiheuttaa yhden kuormituspiikin ilmanvaihdon suodattimille. Kun suodatin likaantuu liikaa, sen suodatusteho laskee. Tällöin huoneisiin tulevan raittiin ilman määrä tippuu jyrkästi, varsinkin painovoimaisessa ilmanvaihdossa. Tämä aiheuttaa tunkkaisuutta. Koneellisessa ilmanvaihdossa tukkeutunut suodatin rasittaa lisäksi ilmanvaihtokonetta. Oikea hetki vaihtaa suodattimet on siitepölykauden päättyessä. Näin estetään niiden ylikuormitus ja varmistetaan riittävä raittiin ilman tulo. Ilmanvaihto on hyvä huoltaa myös mökillä, sillä se auttaa rakennuksia pysymään paremmassa kunnossa. Hyvälaatuisiin suodattimiin panostaminen kannattaa. Hintaerot ovat olemattomia, mutta vaikutus sisäilman laatuun suuri.
20218_71846.jpg
Kuuluvatko kaikki remontti­kustannukset osakkaan vastuulle?
Remonttikohteena on rivitaloyhtiö, jossa perusremontit on toteutettu tähän saakka osakkaiden kustannuksella talonyhtiön korvatessa vain vesieristyksen. Meillä on todella kylmä sauna (talvella vain +5) ja mittauksilla todettu lämpövuotoja. Taloyhtiön vastaus vastuunjakoon: Lisäeristys ei kuulu taloyhtiölle, koska tila on rakennettu rakennusaikaiset rakennusmääräykset huomioiden.Muissakin osakkeissa on kylmyyttä ja niille ei ole taloyhtiön toimesta tehty mitään, joten kaikki kustannukset kuuluvat osakkaan vastuulle. Jos sattuu, että asbestia löytyy, niin asbestipurkutyöt kuuluvat myös osakkaalle. Lisäksi remontin valvonta ja lupamaksut kuuluvat osakkaan maksettavasti.Vasta kun osakkaan toimesta purkutyöt on tehty, niin nähdään, onko taloyhtiölle kuuluvia korjaustarpeita. Meneekö oikein?
20171_48034.jpg
Päätös lämmitysjärjestelmän vaihdosta siivitti säästöön
Lämpöpumpuilla saadaan aikaan todella suuria säästöjä. Ne ovat erinomainen ratkaisu suuriin kiinteistöihin, joissa on suuri energiankulutus, sillä säästöt ovat sitä suurempia mitä suurempi kulutus on.Tilaa maksuton esite NIBEn lämmitysjärjestelmistä

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton