• Etusivu
  • Remontti

Lämmitysverkon perussäätö tarjoaa haastetta: Samat olot asuntoon 1 ja 47

Rakentajan toimitus
Julkaistu 13.11.2014Päivitetty 14.12.2015
201411_41675.jpg

Arvioiden mukaan kolme neljäsosaa Suomen asuinrakennuskannasta on puutteellisesti perussäädetty. Perussäätämättömissä kiinteistöissä lämpötilaerojen arvioidaan olevan keskimäärin yli 3 °C, mutta yli 6 °C:n lämpötilaerotkaan eivät ole harvinaisia.

Rakennuksen lämmitysverkon perussäädöllä tarkoitetaan vesimäärän säätämistä lämpöjohtoverkossa siten, että rakennuksen jokaiseen asuntoon ja huoneistoon saadaan riittävä määrä vettä. Kun tehon tarve on suhteutettu oikein olemassa oleviin pattereihin ja säädöt ovat kunnossa, ideaalitilanteessa jokaisessa huoneistossa ja huoneessa on niiden ollessa tyhjillään, ilman ylimääräisiä lämpökuormia, 20 tai 21°C:n lämpötila", projektipäällikkö Kari Loukkaanhuhta Vehmasputki Oy:stä kertoo.

Lämpöä pitkän rakennuksen perälle ja korkean huipulle

Vaikka vesimäärän säätäminen tasaiseksi kuulostaa perusasialta, monissa rakennuksissa on edelleen perussäätö tekemättä tai puutteellinen. Etenkin rivitaloissa perussäädössä olisi parantamista mahdollisesti enemmänkin kuin kerrostaloissa.

"Tyypillinen murheenkryyni on pitkä rivitalo, jonka toisessa päässä on lämmönjakohuone. Vesi kiertää parhaiten lähellä lämmönjakohuonetta, ja kun kierrossa ei ole riittävää määrää vettä kaikkiin huoneistoihin, kauimmas lämmönjakohuoneesta ei riitä paljon mitään", Loukkaanhuhta kuvaa tilannetta.

Kerrostalossa puolestaan lämpötilaa on vaikea saada aivan kohdilleen, koska kerrostalolla on rakennuksena niin paljon massaa, että se kerää itseensä lämpöä huomattavasti enemmän kuin pien- tai rivitalo. Tavoitteena on kuitenkin rajoittaa maksimilämpötila 23 °C asteeseen.

Energiansäästöä asumismukavuuden kylkiäisenä

Jos jossain asunnossa tuuletetaan -20 °C asteen pakkasessa ja toisessa samaan aikaan palellaan – näin käy, jos ylikuumaa vettä kierrätetään teholtaan alimitoitetussa järjestelmässä – ei asumismukavuudesta voi puhua kummassakaan ääripäässä. Kun rakennuksessa tehdään lämmitysjärjestelmän perussäätö, asumismukavuuden lisäksi saadaan säästöjä energiankulutuksessa – minkä verran, se kuitenkin vaihtelee rakennuksesta toiseen.

"Perussäädöstä saatava selkeä energiansäästö ei ole itsestäänselvyys. Talon kulutuksesta voi päätellä jo ennakkoon, paljonko kiinteistössä on säästöpotentiaalia. Jos osa asunnoista on liian lämpimiä, ja niistä tuuletetaan lämpö pihalle, säästöpotentiaali on 5–30 %. Mitä alhaisempilämpöistä vettä putkistoon ajetaan, sitä pienempiä ovat putkiston lämpöhävikit. Säästö riippuu siten niin paljon lähtötilanteesta, että perussäädön ensisijaisena hyötynä on pidettävä asumismukavuutta ja energiansäästöä kylkiäisenä", Loukkaanhuhta muistuttaa.

"Isännöitsijä, jolla on hoidettavana useita kiinteistöjä, voi laittaa eri kiinteistöjen energiankulutuspaperit rinnakkain ja jos luvut heittävät kovasti, voidaan lähteä hakemaan syytä eroihin. Eron voivat aiheuttaa perussäädön lisäksi myös ikkunat, ovet yms. tekijät", hän sanoo.

201411_41676.jpg

Mitä rakennuksen lämmitysverkon perussäätö maksaa?

"Perussäädön kustannukset jäävät vähäisiksi, mikäli venttiilit on joka tapauksessa vaihdettava. Patteriventtiilien käyttöikä on keskimäärin 15–20 vuotta. Sen jälkeen ne alkavat yleensä oireilla sen verran, että ne pitää vaih41 taa. Valveutunut isännöitsijä teettää venttiilien vaihdon yhteydessä samalla perussäädön", Loukkaanhuhta toteaa.

Perussäädön hinta riippuu Loukkaanhuhdan mukaan myös siitä, paljonko pattereita kiinteistössä on. Luonnollisesti hinta patteria kohden nousee, jos säädetään esimerkiksi vain 20 patteria. Keskimäärin hinta isossa kiinteistössä, jossa on yli 100 patteria, on noin 100 e +/- 20 e per patteri sisältäen suunnittelun, patteriventtiilien vaihdon ja perussäädön.

Perussäädön ja venttiilien uusimisen hintaan vaikuttaa myös mahdollinen asbesti, linjojen lukumäärä, montako ikkunaa rakennuksessa on ja onko jokaista ikkunaa kohden patteri, pattereiden sijainti ja se, onko linja tehty alajakoisena vai yläjakoisena.

Mikä on suuntaissiirto ja miksi niitä tehdään?

Joissain vanhoissa taloissa ei ole lainkaan patteriventtiileitä. Niiden lisääminen onnistuu kuitenkin tavallisesti ongelmitta. Patteriventtiilit yleistyivät vasta 1980–90-lukujen vaihteen jälkeen. 1990-luvun taloissa perussäädöt on tehty useammin jo talon rakentamisvaiheessa, mutta 1980-luvulla luotettiin vielä termostaatteihin, vaikka termostaatin ainoa tehtävä on ylilämmön leikkaaminen.

Perussäätö ei itsessään edellytä laitteiden uusimista, mutta linjoissa on oltava esisäädettävät patteriventtiilit sekä tarpeellinen määrä linjasäätöventtiileitä. Koska laitteillakin on käyttöikänsä, joskus perussäätö edellyttää patteriventtiilien ja pumpun uusimista, joka vaihdetaan tätä nykyä yleensä taajuusmuuttujapumpuksi. Nämä on kuitenkin jossain vaiheessa uusittava joka tapauksessa, ja perussäätö asettuu luontevasti siinä yhteydessä tehtäväksi.

Perussäädön idea on, ettei kaukolämpöä lastata ylimääräisen lämmön kehittämiseen. Ylimääräistä lämpöä syntyy esimerkiksi, jos yksittäisten asuntojen lämpötilaongelmia yritetään korjata ns. suuntaissiirrolla. Jos asukkailta tulee valituksia siitä, että asunnossa on aina kylmä, huoltoyhtiö ei voi tehdä perussäätöä, mutta se voi korjata asiaa nostamalla koko patteriverkoston lämpötilaa tietyn verran.

"Suuntaissiirtoa käytetään paljon eikä vika ole huoltoyhtiön – sehän ei voi muuta tehdä. Tavallisesti, kun asia tarkistetaan, tulee ilmi, että lämmitysjärjestelmässä teho ei riitä esimerkiksi ylimmän asunnon lämpötilan ylläpitämiseen. Suuntaissiirrosta puhutaan joskus virheenä, mutta sen käyttö on joskus pakon sanelemaa, koska perussäätöä ei ole tehty ja sitten tehdään mitä voidaan. Menetelmänä se ei ole hyvä, koska toisessa päässä esimerkiksi alakerran asunnossa lämpötila nousee sitten liiankin korkeaksi ja siellä availlaan ikkunoita", Loukkaanhuhta selittää suuntaissiirron syitä ja vaikutuksia.

Miten tilata lämmitysjärjestelmän perussäätö?

Kuka perussäädön sitten saa tehdä? Loukkaanhuhdan mukaan perussäädön tekemiseen ei periaatteessa tarvita valtuuksia. Suunnittelun voi tehdä mikä tahansa suunnittelutoimisto tai urakoitsijat itse.

"Tarjous perussäädöstä kannattaa pyytää KVR-työnä ilman suunnitelmaa ja pyytää suunnittelutoimistolta paperit, joilla saa tasa-arvoisia tarjouksia, jos ei täysin luota alueen urakoitsijoihin. Jos luottaa, voi pyytää tarjoukset suoraan urakoitsijoilta", Loukkaanhuhta evästää.

"Aika harvoissa taloyhtiöissä hallituksessa riittää osaamista lämmönjakolaitteiden perussäädöstä päättämiseen, joten vastuu siirtyy isännöitsijälle. Siinä yhteydessä, kun taloyhtiössä tulee paljon valituksia vanhoista venttiileistä, kannattaa lämmönsäätö laittaa samalla kuntoon", hän lisää.

Loukkaanhuhta rohkaisee taloyhtiöitä kysymään, voisiko työn tehdä talvella. Urakoitsijoilla on työntäyteiset kesät, ja on silkkaa rahallista haaskausta tehdä kaikki kesäkiireillä.

"20–40 asunnon kerrostalot pystytään tekemään melko kylmälläkin kelillä. Työ voidaan jaksottaa myös siten, että esimerkiksi linjasäätöventtiilit vaihdetaan kesällä ja talvella patteriventtiilit. Työ saattaa olla 5–10 % edullisempi, kun se tehdään talvella," hän vinkkaa.

Aikatauluttamisen kannalta ollaan LVI-töissä epäkiitollisella alalla. Kohteeseen mennessä ei tiedä, mitä on edessä. Jos on kiire saada murheenkryyni kuntoon, kuten on esimerkiksi kohteessa, jossa ollaan ilman vettä, hananvaihto toisessa kohteessa joutuu odottamaan. Kohteen koosta riippuu odotusaika työn tilaamisesta työsuoritukseen.

Esimerkiksi rivitalo, jossa on 20 asuntoa, joutuu tällä hetkellä odottamaan (Porin alueella) perussäätöä 1–2 kuukautta työn tilauksesta. Isommat kohteet ovat suunnitelmallisimpia. Loukkaanhuhta suosittelee aikatauluttamista siten, että mikäli kohteeseen halutaan työt kesällä, kohde kilpailutetaan edellisenä syksynä ja päätökset tehdään helmikuun loppuun mennessä.

Inhimillinen tekijä

Kuten kaikessa työssä, myös lämmön perussäädössä, tulee mukaan myös inhimillinen tekijä, asiakas.

"Olen tehnyt itse perussäädön arviolta 2000–3000 kohteeseen eikä ainakaan oma pokka riitä sanomaan 80-vuotiaalle asukkaalle ehdottomasti, että kyllä sinä tähän totut. Toisaalta peruslämmönsäätöä ei voi tehdä miten vain yhden asukkaan toiveiden perusteella. Laskennallista varaa löytyy yleensä sen verran kuin inhimillisyys vaatii, ehdoton ei voi olla. Kohteesta pitää olla aina myös näkemys, suoraan papereista ei arvoja voi laittaa", kokenut urakoitsija tietää.

"Lisäksi on havaittu sellainenkin ilmiö, että kun ihmiset tietävät, että verkostolle on tehty jotain, se säätää päässäkin liipasinherkkyyttä. Kun ensimmäiset kylmät ovat säädön jälkeen edessä, valitusten määrä kasvaa laantuakseen sitten. Jos heittäisin vitsinä, sanoisin, että lämmönsäädöt olisi paras tehdä salaa", Loukkaanhuhta naurahtaa.

Lopputuloksena on kuitenkin mukava talo, jossa ei palella eikä tuuleteta turhaan.

Remontti
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

KOKA känny ja mittarit
Taloyhtiön etäluettavat vesimittarit FAQ – 5 kysymystä ja vastausta
Suoraan kulutuksen mukaisesti tehtävä laskutus on tätä päivää. Etäluettavat vesimittarit ovat yhä useammin käytössä taloyhtiöissä. Uudis- ja linjasaneerauskohteissa etäluettavat vesimittarit ovatkin olleet pakollisia vuoden 2020 lopulta alkaen. Laite ja toimintatapa ei kuitenkaan ole kaikille täysin tuttu ja tämä artikkeli vastaakin viiteen kysymykseen etäluettavista vesimittareista.Vastaukset koskevat suomalaisen 50 vuoden vedenmittauskokemuksella varustetun Koka Oy:n etäluettavia vesimittareita.
20118_27306.jpg
Taloyhtiön ilmanvaihto kuntoon venttiileillä
Korvausilmaventtiilien asentaminen käy yleensä helposti ja kustannukset ovat vain muutamia satasia huoneistoa kohden. Jos jo nyt tiedät mitä tuotteita tarvitset, voit pyytää kirjallisen tarjouksen osoitteesta terveysilma @ terveysilma.fi. Voimme helposti räätälöidä taloyhtiölle sopivan tuotekokonaisuuden. Älä epäröi ottaa yhteyttä ja kysyä lisää. Taloyhtiön tekemälle kertahankinnalle myönnämme tuntuvan hintaedun.Terveysilman tekemällä asunnon sisäilmankierron kartoituksella voidaan havaita ongelmat asunnon ilmanvaihdossa. Teemme myös parannusehdotuksen ja tarjouksen tilanteen korjaamisesta mikäli se on järjestettävissä kohtuukustannuksin ja ilman koneellista tuloilmajärjestelmää.Tutustu Terveysilman palvelukonseptiin...
20101_20061.jpg
Taloyhtiön kunnossapito- ja muutostyöt
Kunnossapitovastuu yhtiön rakennuksesta ja muista tiloista jaetaan osakkeenomistajien ja yhtiön kesken asunto-osakeyhtiölain 4. luvun ja 2 §:n säännösten mukaisesti. Laista aiheutuva kunnossapitovastuu on sikäli tahdonvaltainen, että yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä laista poikkeavasti kunnossapitovastuun jaosta. Asunto-osakeyhtiölain velvoitteista kertoo porilainen asianajaja Markku Asmala Asianajotoimisto Asmala Härmäläinen Santavuo Oy:stä.
rudus turvahiekka ja leikkihiekka
Turvahiekkaa ja leikkihiekkaa kullanmuruille
Lasten leikkipaikka ei ole taloyhtiöiden pihalla mitenkään tavaton näky. Erilaiset kiipeilytelineet, keinut sekä hiekkalaatikot ovatkin usein kovassa käytössä. Koska käyttäjiä on monia ja heidän ikähaitarinsa vaihtelee vauvasta kouluikäisiin, asettaa se myös leikkipaikan turvallisuudelle omat kriteerinsä.Leikkikenttävälineiden turvallisuudesta ovat vastuussa välineiden valmistajat, leikkikentän ylläpitäjät sekä sen omistaja. Leikkikenttä tulee siis pitää kunnossa.
20103_20732.jpg
Suhdanneluontoinen energia-avustus 2010
Suhdanneluonteinen energia-avustus kerros- ja rivitalojen korjauksia varten 2010Valtion on myöntänyt vuoden 2010 talousarviossa suhdanneluonteiseen rakennuksien energiatehokkuutta parantaviin tai uusiutuvia energialähteitä hyödyntäviin korjauksiin käytettäväksi avustusta. Avustusta myönnetään ajalla 1.4–31.12.2010 enintään 37 miljoonaa euroa. Nyt myönnettävä avustus korvaa aiemmin yhteisöille myönnettävät energia-avustukset, pois lukien energiakatselmuksiin myönnettäviä avustuksia. Avustuksen toivotaan edistävän rakennusalan työllisyyttä ja rakentamisen elpymistä sekä energiapoliittisten tavoitteiden toteutumista.
20222_76958.jpg
Omalla pihalla - vai taloyhtiön?
Asunnon yhteydessä oleva, kenties aidattukin alue, mielletään helposti omaksi pihaksi. Usein nämä piha-alueet ovat kuitenkin asunto-osakeyhtiön hallinnassa, eikä sinne saa tehdä muutoksia ilman taloyhtiön lupaa. Kerrostalon pihan suhteen ei ongelmia juurikaan esiinny, mutta rivitalojen pihoilla voidaan käydä melkoisia "turpakäräjiä" etenkin pensaiden ja puiden istuttamisen ja terassirakennelmien tiimoilta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton