• Etusivu
  • Remontti

Onko talkoisiin pakko osallistua?

Rakentajan toimitus
Julkaistu 03.07.2015Päivitetty 06.06.2022
20226_78575.jpg

Kuvituskuva, Shutterstock.

Kesällä on hyvää aikaa siistiä omia ja yhteisiä tiloja. Talkoot herättävät kuitenkin monia tunteita. Samalla kun toinen riemuitsee sosiaalisesta tapahtumasta, toinen käpertyy tiukemmin sohvan nurkkaan. Onko talkoisiin kuitenkin pakko osallistua? Mitä sitten, jos en menekään?

Kaikki eivät kuitenkaan tule

Talkoisiin osallistuminen on aina vapaaehtoista. Kaikki eivät välttämättä lähde liikkeelle makkaran ja virvokkeiden houkuttamina, vaan jättäytyvät talkoista pois. Tämä saattaa aiheuttaa eripuraa naapurustossa. Talkootyö on palkatonta työtä, joka tehdään ihan muista syistä. Talkoiden tarkoituksena voi olla hoitaa siivous- tai kunnostustyö omin voimin, ilman palkattua apua. Parhaassa tapauksessa talkoista syntyy taloyhtiölle suuri säästö.

On hyvä muistaa, etteivät kaikki jää talkoista pois silkkaa laiskuuttaan. Vanhuksilla tai liikuntarajoitteisilla voi talkoisiin osallistuminen olla mahdotonta, vaikka he sitä haluaisivatkin. Jokaisella on oikeus olla osallistumatta ilman sormella osoittelua ja syyttelyä.

Maalataanpa aita talkoilla

Yhteisen raja-aidan tai julkisivun maalaaminen talkootyönä on hyvä idea, mutta ketään siihen ei kuitenkaan voi pakottaa. Taloyhtiö hankkii välineet, maalit ja tiedottaa asukkaille talkoista hyvissä ajoin. Mukavan puuhastelun jälkeen on kiva paistaa makkaraa taloyhtiön grillikatoksessa ja jutustella mukavia.

Työ pääsee hyvin vauhtiin, mutta kaikkia asukkaita ei vieläkään näy. Joskus kultaisen keskitien löytäminen on kovinkin haastavaa ja yhteisymmärryksen syntyminen tuntuu mahdottomalta. Jos taloyhtiön muut asukkaat maalaavat oman osuutensa, mitä tehdä sille yhdelle maalaamattomalle osalle? Koska ketään ei talkootöihin voi pakottaa, yhtenä vaihtoehtona on hankkia maalari, joka hoitaa työn loppuun.

Kun taloyhtiö palkkaa työvoimaa, tulee siitä työnantaja. Tällöin yhtiön on selvitettävä, mitä lakisääteisiä työnantajamaksuja tästä koituu. Myös lyhyet työsuhteet on vakuutettava. Eläkevakuutusyhtiöiden verkkosivuilta löydät paljon tietoa työnantajalle. Siellä hoidat myös työntekijän TyEL-vakuutuksen kuntoon.

Entä jos jotain tapahtuu?

Asukkaiden ottamat vapaaehtoiset vapaa- ajan tai täysajan tapaturmavakuutukset kattavat myös heille talkoissa sattuneet vahingot. Ellei kaikilla talkoisiin osallistuvilla ole tällaista vakuutusta, taloyhtiön on hyvä ottaa heitä varten ns. talkoovakuutus. Talkoovakuutuksen saa vakuutusyhtiöstä.

Hyvällä menestyksellä talkoot tekevät taloyhtiölle suuren säästön, joka voi vaikuttaa vastikkeisiin. Talkoiden päätarkoituksen ei kuitenkaan tarvitse olla säästöissä vaan yhteisöllisyydessä ja yhteishengen nostattamisessa. Jokainen tekee oman valintansa, joten osallistutaan talkoisiin hyvällä fiiliksellä piikittelemättä niistä pois jääneitä.

Remontti
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

20222_76955.jpg
Kevään yhtiökokous tulossa? Aiheeksi netti, josta kukin maksaa vain käytön mukaan
Pätkiikö etätyöläisen Teams iltapäivällä, kun teinit palaavat koulusta pelikoneilleen? On mahdollista, että taloyhtiön nettiyhteydet on toteutettu vanhentuneella tekniikalla, joka ei pysty vastaamaan asukkaiden kasvaviin vaatimuksiin. Kevään yhtiökokouksen asialistalle kannattaa laittaa päätös taloyhtiönetistä.
20223_77574.jpg
Mitä yhteistä on autolla ja parveke­laseilla? Oskari Hyttinen Lumonilta kertoo
Otsikossa mainittu vertaus ei ole tarkoitettu hankalaksi päättelytehtäväksi, vaan hyvän keskustelun aihioksi. Yksinkertaisin vastaus on, että molempia pitää toki huoltaa tasaisin väliajoin, mutta miten ja milloin huolletaan parvekelasituksia? Lumon parvekelasitus on tehty kestämään, mutta hyväkin tuote kaipaa kuitenkin aika-ajoin huoltoa ja säätöä. Parvekelasien huolto antaa turvallisia ja viihtyisiä lisävuosia parvekkeelle.
20211_68394.jpg
Taloyhtiön hallituksen rooli
Taloyhtiön hallinta perustuu osakkaiden valitseman hallituksen ja yhtiön palkkaaman isännöitsijän yhteistyöhön, johon osakkeen omistajien tulee voida luottaa. Parhaaseen tulokseen taloyhtiön kannalta päästään kun osakkaat, hallitus sekä isännöitsijä yhdessä sopivat pelisäännöt ja tavoitteet joiden mukaan taloyhtiössä toimitaan. Asian yksinkertaistamiseksi tulee perehtyä taloyhtiön sisäisen toimivallan jakautumiseen.
20236_82136.jpg
Viikon kysymys: Voiko remontti-ilmoituksen toimittaa jälkikäteen?
Osakas on tehnyt sähköremontin ilman taloyhtiön lupaa. Nyt hän myy asuntoaan ja isännöitsijäntodistukseen tuli maininta, että sähköremontti on tehty ilman taloyhtiön lupaa ja ilman valvontaa, joten remontti jää osakkaan vastuulle.Remontti tehtiin 2018 ja nyt osakas kysyy, voiko hän vielä tuoda paperit remontista. Näin hän haluaa saada todistuksesta pois maininnan ilman lupaa tehdystä sähköremontista. Voiko näin menetellä?
20217_71624.jpg
Tarkista, mitä taloyhtiön pelastus­suunnitelmaan kuuluu
Ihmiset viettävät yhä enemmän aikaa kodissaan niin töiden kuin vapaa-ajankin merkeissä, jolloin kodin ja sen ympäristön turvallisuuteen tulee kiinnittää myös enemmän huomiota. Tiedätkö, mikä on lakisääteinen pelastussuunnitelma ja mikä sen merkitys on?
Helsinki ylhäältä päin kuvattuna
Miten hyvittää osakkaalle itse tehty kylpyhuone­remontti?
Kerrostalossamme on tarkoitus teettää kylpyhuoneremontit. Osa osakkaista on teettänyt remontin aiemmin omalla kustannuksellaan eikä heidän kylpyhuoneilleen tarvitse tehdä mitään. Voiko tulevan remontin kulut jakaa vain niiden osakkaiden kesken, joille remontti tehdään? Eli omalla kustannuksella tehneitä hyvitettäisiin näin.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton