• Etusivu
  • Remontti

Huomioi osakkaiden keittiöremontti putkiremontin hankesuunnitteluvaiheessa

Rakentajan toimitus
Julkaistu 02.10.2015Päivitetty 19.05.2023
20182_51884.jpg

Vanha keittiö ennen keittiöremonttia.

"Kiinnostava ja mukava projekti, josta jää konkreettinen muisto vielä vuosiksi eteenpäin." Ei ehkä perinteisin putkiremontista kuultu kuvaus, mutta varsin realistinen, jos putkiremontin yhteydessä uusitaan myös keittiö! Uuden keittiön hankinta ja suunnittelu herättää helposti osakkaiden kiinnostuksen, ja parhaassa tapauksessa tämä vaikuttaa positiivisesti osakkaiden remonttiin suhtautumiseen.

Osakkaat mukaan hankesuunnitteluvaiheessa

Putkiremontista puhutaan ensimmäisen kerran hallituksen kokouksessa. Kun tässä vaiheessa tuodaan esille myös mahdollisuus keittiöremonttiin putkiremontin yhteydessä, tiedostavat hallituksen jäsenet keittiösaneerauksen vaihtoehdon. Kun hallitus on päättänyt tulevasta putkiremontista, pidetään asukkaille infotilaisuus, jossa annetaan alustava kuvaus hankkeesta ja sen eri vaihtoehdoista. Tieto mahdollisuudesta uusia keittiö toimii usein hyvänä motivaattorina sitouttaa osakkaat projektiin, mikä on remontin kannalta olennaista. Tämän jälkeen yhtiökokouksessa päätetään hankkeen laajuus ja laatutaso. Kun asunto-osakeyhtiö on mukana jo hankesuunnitteluvaiheessa, osaa se valmistautua ja varustautua korjaushankkeeseen paremmin.

Edut osakkeenomistajalle, kun keittiöremontti tehdään putkiremontin yhteydessä

Keittiöremontin teettämiselle putkiremontin yhteydessä on monta perusteltua syytä.

1. Hyödynnä välttämättömät purkutyöt
Vanha keittiö pitää joka tapauksessa purkaa ainakin osittain. Jos keittiöremontti on yhtään ajankohtainen, kannattaa tilaisuus käyttää hyödyksi ja uusia keittiö samojen purkutöiden yhteydessä.

2. Uusi keittiö yksillä remonttisotkuilla
Usein käy niin, että vanha keittiö näyttää putkiremontin jälkeen vieläkin vanhemmalta ja halu uusia keittiö kasvaa. Putkiremontin yhteydessä tehty keittiöremontti säästää paitsi aikaa myös uusilta rakennuspölyiltä.

3. Keittiöihin erikoistuneen ammattilaisen tekemä asennus takaa hyvän ja siistin lopputuloksen
Vanhojen kalusteiden uudelleenasennus ei aina onnistu ehjänä ja siistinä. Mittatilaustyönä suunnitellut uudet kalusteet voi tilata valmiiksi asennettuina. Projekti miellyttää niin hermoja kuin silmää.

4. Kustannussäästöt
Usean osakkaan yhtäaikaisesti tekemä hankinta tulee edullisemmaksi ja helpommaksi kuin yksittäisen keittiön hankkiminen.

5. Ammattimainen projektimyynti apuna
Yksi yhteyshenkilö hoitaa keskitetysti kaikki keittiöt yksilöllisten tarpeiden mukaan, sovittaen keittiöprojektin putkiremontin aikatauluihin.

6. Keittiön käyttömukavuus, toiminnallisuus ja ulkonäkö paranevat
Esimerkiksi vanhan yksivaihelieden vaihtaminen kolmivaiheiseen (kuten induktioliesi) on merkittävä käyttömukavuutta parantava uudistus, jonka voi vaivattomasti toteuttaa remontin yhteydessä.

7. Koko asunnon arvo nousee ja ulkonäkö paranee

8. Putkiremontista jää mukava muisto, josta on päivittäistä iloa vuosiksi eteenpäin.

Hallituksen jäsenten ja isännöitsijän edut

Keittiöremontti putkiremontin yhteydessä ei työllistä hallitusta tai isännöitsijää, minkä vuoksi siitä on pelkästään hyötyä. Uudistettu keittiö tuottaa huomattavaa lisäarvoa asunnolle, sillä se vastaa nykyajan tarpeisiin ja käyttäjän vaatimuksiin. Keittiön hankintaa helpottaa keittiötoimittajalta saatava veloitukseton suunnittelupalvelu.

Putki- ja keittiöprojektien yhdistäminen helpottaa myös isännöitsijän työtä, kun keittiöt remontoidaan samanaikaisesti muun remontin kanssa. Organisaatio on tällöin jo olemassa ja projekti on ammattimaisesti koordinoitu. Korotettu vakuutus on myös olemassa.

Vanhan keittiön purkutöitä.
Vanhan keittiön purkutöitä.

Keittiötoimittajan kytkeytyminen suunnitteluorganisaatioon

Keittiösuunnittelija on hyvä saada jo projektin alkuvaiheessa osaksi suunnitteluryhmää. Näin keittiösuunnittelijalla on jo hyvissä ajoin tietoisuus valituista suunnitteluratkaisuista, talotekniikasta ja reitityksestä.

Keittiötoimittaja kokoaa osakaskyselyn pohjalta tiedot sekä kiintokalusteiden että kodinkoneiden uusintatarpeista. Keittiösuunnittelu ei kuulu muiden toimijoiden toimeksiantoon, joten se jäisi osakkaan vastuulle. Loppuasiakkaalle tulee selvää lisäarvoa keittiösuunnittelijasta hankkeessa.

Suunnitteluvaiheessa lyödään noin 90 % kustannuksista lukkoon. Toteutusvaiheessa on vaikea enää vaikuttaa suunnitelmiin. Tämänkin takia on erittäin tärkeää ja käytännöllistä, että keittiö otetaan mukaan jo hankesuunnitteluvaiheessa.

Täysin uusittu keittiö remontin jälkeen.
Täysin uusittu keittiö remontin jälkeen.

Keittiöiden mittaaminen uusia kalusteita varten

Keittiöiden mittaukset voidaan toteuttaa jo ennen hankesuunnittelua inventointimittauksen yhteydessä. Hankesuunnitteluvaiheessa mittaus voidaan toteuttaa vaiheen alussa suunnittelijoiden tutustumiskierroksen yhteydessä. Mikäli mittaus tehdään erillisenä käyntinä, on tärkeä muistaa ennakkotiedotus.

Hankeen vaiheiden esittely infotilaisuudessa

Infotilaisuudessa esitetään alustava kuvaus keittiönsaneerausprosessista ja keittiövaihtoehdoista. Infotilaisuudessa ei vielä kuitenkaan myydä keittiötä eikä korjaushankkeen hintaa vielä tiedetä.

Osakkaiden sitouttaminen hankkeeseen jo hankesuunnitteluvaiheessa on taloyhtiölle ensiarvoisen tärkeää remontin onnistumisen vuoksi. Näin osakkaat sisäistävät putkiremontin olevan tulossa ja osaavat varautua hankkeeseen sekä sen vaikutuksiin omassa arjessaan. Infotilaisuuden merkitystä ei näin voi liikaa korostaa.

Suuria tilaratkaisuja pieneen keittiöön

Nykyisin keittiöltä vaaditaan yhä parempia toiminnallisuuksia. Mikä parasta, uusilla innovaatioilla pieneenkin keittiöön on mahdollista saada aivan uutta lisätilaa.

Yhdessä ammattilaisen kanssa suunnitellut ratkaisut lisäävät usein huomattavasti keittiön käyttömukavuutta ja toiminnallisuutta.

Plussa-kaappi tuo lisää työtilaa silloin, kun sitä tarvitaan.
Plussa-kaappi tuo lisää työtilaa silloin, kun sitä tarvitaan.
Info

Info

Osakkaan vaihtoehdot keittiöremontille

1. Keittiöremontin yhdistäminen taloyhtiön putkiurakkaan

Putkiremontin yhteydessä keittiökaapit ovat pahasti tiellä ja ne joudutaan monesti irrottamaan. Jos keittiökaapit ovat jo aikansa eläneet, kannattaa harkita kalusteiden uusimista. Osakkaan kannattaa jo hyvissä ajoin kertoa kiinnostuksestaan uusia keittiö. Tällöin osakas pystyy itse vaikuttamaan siihen, että keittiön uusiminen on mahdollista putkiremonttiurakan aikana.

2. Omat remontit urakan aikana

Osakkaat voivat yleensä tehdä taloyhtiön remontin yhteydessä omia pienempiä remontteja.

Pääurakoitsijan kanssa on kuitenkin sovittava osakkaan omien remonttien tekemisestä. Osakkaan omat remontit eivät saa haitata taloyhtiön pääurakkaa. Osakkaalla on lisäksi asunto-osakeyhtiölain mukaan velvollisuus ilmoittaa isännöinnille tai hallitukselle tietyistä huoneiston muutostöistä.

Kannattaa myös muistaa, että toisin kuin putkiremonteissa, asennus- ja remonttityöstä saa verotukseen kotitalousvähennyksen, jopa 4800 €, jos remontoijina on pariskunta.

Remontti
keittiö
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

20194_57130.jpg
Onko aika päivittää vanha talotuuletin? - tutustu ratkaisuihin
Talotuuletin on erityisesti 80- ja 90-luvulla rakennetuissa taloissa käytetty poistoilmalaite, jolla toteutetaan asunnon koneellinen poistoilmanvaihto. Käytännössä se on puhaltimella varustettu liesikupu, johon on yhdistetty poistoilmakanava esim. kylpyhuoneesta. Se poistaa ilmaa liesikuvun kautta keittiöstä sekä asunnon muista tiloista. Korvaava ulkoilma virtaa asuntoon ulkoseinissä sijaitsevista raitisilmaventtiileistä.
20229_79467.jpg
Led-valaistuksen suunnittelu on tärkeää - miksi?
Valaistussuunnittelu on yksi tärkeimmistä osa-alueista, kun suunnitellaan kodin remonttia tai rakentamista, eikä sitä ole järkevää jättää viime hetkeen. Harva onnistuu valaistuksen ostamisessa vain menemällä (verkko)kauppaan ja kasaamalla kärryn täyteen lamppuja ja valaisimia.Tässä artikkelissa kerrotaan, mitä valaistussuunnittelussa kannattaa huomioida, ja mitä hyötyä valaistussuunnittelusta on.
20187_54072.jpg
Aamiaiskaappi tuo kätevää toiminnallisuutta keittiöön
Aamiaiskaappi on se yksittäinen ominaisuus, jota harkitsee varmasti jokainen tänä päivänä keittiötään uusiva rakentaja tai remontoija. Aamiaiskaapista on puhuttu jo useamman vuoden, eikä suosiossa näy laskua. Eikä ihme, sillä aamiaiskaappi tuo kätevää toiminnallisuutta keittiöön.
20238_82812.jpg
Huolellinen suunnittelu on onnistuneen keittiön perusta
Uuden keittiön suunnitteluun liittyy paljon huomioitavia asioita. Sinulla saattaa olla selkeä mielikuva täydellisestä keittiöstä, mutta ennen kuin unelmat voivat käydä toteen, suunnitelmat on syytä tehdä tarkkaan. Hyvällä suunnittelulla varmistetaan, että keittiö on paitsi kaunis ja toimiva myös budjettisi mukainen.Seuraavilla vinkeillä pääset kohti uutta unelmakeittiötäsi.
202110_72959.jpg
Näin teet keittiöstä käytännöllisemmän
Käytännöllisen keittiön peruspilareita ovat riittävä työskentely- ja säilytystila, optimaalisesti sijoitetut paikat vesipisteelle, tärkeimmille kodinkoneille, pistorasioille ja valaistukselle sekä oikein valitut materiaalit, jotka on helppo pitää puhtaina. Kun varaat kunnolla aikaa keittiön toiminallisuuden suunnitteluun, säästät aikaa myöhemmin.
20214_70362.jpg
Miksi keittiöremontti kannattaa tehdä putkiremontin yhteydessä?
Talon iän karttuessa erilaiset remonttitarpeet kilpailevat toteutusjärjestyksestä. On kuitenkin hyvä muistaa, että moni remontti kannattaa yhdistää. Yksi tällainen remonttipari on keittiö- ja putkiremontti. Putkiremontti edellyttää vähintäänkin osittaista keittiön purkamista. Kaikessa tärkeydessään putkiremontti on myös hieman tylsä, koska mitään uutta ilmettä ei ole tarjolla. Näiden yhdistäminen tekee tylsästä putkiremontista innostavan, uuden keittiön odotuksen.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton