• Etusivu
  • Energia

Kuusi lämpökaivoa ja yksi maalämpöpumppu lämmittävät rivitaloyhtiön 17 asuntoa

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö NIBE Energy Systems Oy
Julkaistu 10.10.2016Päivitetty 11.10.2016
201610_47499.jpg

Bengt Sund on tyytyväinen maalämpöratkaisuun.

Kuusi lämpökaivoa ja yksi NIBE:n F1345-60 kw maalämpöpumppu asennettiin Sebbas-norrstugrändin 17 asunnon rivitaloyhtiöön keväällä 2015. 1970-luvulla valmistuneessa talossa oli aiemmin öljylämmitys, jonka myötä lämmitykseen liittyvät kulut olivat suuret. NIBE:n F1345-maalämpöpumpun asentamisen jälkeen ovat talon lämmityskustannukset pienentyneet neljänneksellä.

– Öljylämmitys oli niin kallis, että meidän piti alkaa selvittää muita vaihtoehtoja. Harkitsimme kolmen eri yrityksen lämpöpumppuja, kertoo taloyhtiön puheenjohtaja Bengt Sund.

Hinta ratkaisi

NIBE:n tarjoamaan vaihtoehtoon taloyhtiö päätyi lopulta hinnan perusteella. Maalämpöpumppujen asennuksen ja porauksen hoiti Mj-Rör, jonka omistaa ja jota ylläpitää Jaakko Salo. Mj-Rör on tehnyt samalla alueella useampia vastaavia asennuksia ja on tunnettu monien joukossa.

– Jaakko asuu itsekin Petolahdella ja kaikki ovat olleet tyytyväisiä hänen työhönsä. Hän tekee työnsä hyvin, Bengt sanoo.

– Yrityksemme on ollut toiminnassa vuodesta 2007 eteenpäin ja olemme tänä aikana asentaneet ehkä noin 100 NIBE:n lämpöpumppua, Jaakko laskeskelee.

Tilaa maksuton esite NIBEn lämmitysjärjestelmistä

Kuusi lämpökaivoa ja yksi lämpöpumppu 17 asunnolle

Asennus oli mutkaton ja eikä vaikuttanut talon asukkaiden arkeen. Vesi ja lämpö olivat poikki korkeintaan vain yhden päivän. Kallioon porattiin kuusi 200 metrin syvyistä lämpökaivoa ja niiden lisäksi asennettiin myös kaksi 750 litran lämminvesivaraajaa. Lämminvesivaraajat kattavat kaikkien 17 asunnon lämpimän käyttöveden tarpeet.

– Asennus sekä poraus sujuivat alkuperäisen suunnitelman sekä aikataulun mukaan. Työ hoitui sen verran ripeästi, ettei se ehtinyt vaikuttaa asumiseenkaan mitenkään. Näin jälkikäteen olen saanut kuulla asukkailta vain pelkkää positiivista palautetta tämän järjestelmän toiminnasta. Mitään ongelmia tai katkoksia ei ole ilmennyt, Bengt kertoo.

– Myös minulla on vain pelkkää hyvää sanottavaa laitteistoista. Mielestäni NIBE on ihan etulinjassa lämpöpumpputekniikassa ohjausten ja muiden osalta. Minulla itsellänikin on kotona NIBE:n lämpöpumppu, Jaakko sanoo.

Tekninen tila ja NIBEn F1345-60 kw maalämpöpumppu
Tekninen tila ja NIBEn F1345-60 kw maalämpöpumppu

“Tulos vastasi odotuksia"

Uuden järjestelmän asennus vaikutti lämmityskuluihin toivotusti. Kaivatuista lämmityskulujen säästöistä alkunsa saanut saneeraustyö kannatti. Kalliolämpöpumppujen asennuksen jälkeen ovat talon lämmityskustannukset pienentyneet huomattavasti öljylämmityksen kustannuksiin verrattuna.

– Lopputulos oli sellainen kuin odotimmekin. Lämmityskustannukset pienenivät lämpöpumpun ansiosta ainakin neljänneksellä. En voi muuta kuin suositella tätä järjestelmää kaikille!

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

NIBE Energy Systems Oy
Energia
maalämpöpumppu
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

20152_42294.jpg
Kiinteistön koko määrää säästön
Lämpöpumpuilla saadaan aikaan todella suuria säästöjä. Lämpöpumput ovat hyvä ratkaisu suuriin kiinteistöihin, joissa on suuri energiankulutus - säästöt ovat sitä suurempia mitä kulutus on. NIBEn lämpöpumppujen tilantarve on pieni ja niiden kanssa voidaan käyttää erilaisia lisä-/varalämmönlähteitä, kuten sähkö-, öljy- ja kaasukattilat tai kaukolämpö.Jätä yhteydenottopyyntö NIBE kiinteistömaalämpöpumpusta
20152_42431.jpg
Poistoilma talteen kerrostalon ilmanvaihdosta
Kiinteistöissä, joissa on käytössä pelkkä koneellinen poistoilmanvaihto, lämmin huoneilma puhalletaan suoraan ulos "harakoille". Tästä hukkalämmöstä on saatavissa talteen suuri määrä energiaa, joka voidaan hyödyntää lämmitykseen sekä lämpimän käyttöveden tuotantoon. Poistoilmasta saatava teho on riippumaton ulkoilman lämpötilasta.Lämpöpumpun avulla taloyhtiön hukkalämpö voidaan siirtää lämpöenergiana olemassa olevaan lämmitysjärjestelmään. Vanha huippuimuri vaihdetaan uuteen, lämmön talteenottopatterilla varustettuun malliin. Näin saadaan siirrettyä poistoilmasta talteen otettu energia maalämpöpumpun käyttöön. Tästä energiasta lämpöpumppu tuottaa lämpöä lämmitysjärjestelmään tai käyttöveteen. Lämpöpumpun automatiikka säätää lämpötilat sopiviksi.
20152_42431.jpg
Poistoilman lämpöä on turha päästää karkuun
Kiinteistöissä, joissa on käytössä pelkkä koneellinen poistoilmanvaihto, lämmin huoneilma puhalletaan suoraan ulos "harakoille". Tästä hukkalämmöstä on saatavissa talteen suuri määrä energiaa, joka voidaan hyödyntää lämmitykseen sekä lämpimän käyttöveden tuotantoon. Poistoilmasta saatava teho on riippumaton ulkoilman lämpötilasta.
20222_76993.jpg
Onko taloyhtiönne miettinyt lämmitys­remonttia?
Onko taloyhtiönne miettinyt lämmitysremonttia? ARA:n energia-avustus on saatavilla vielä tänä vuonna, joten nyt viimeistään kannattaa miettiä öljylämmityksestä luopumista ja vaihtaa taloyhtiön lämmönlähde ympäristöystävällisempään vaihtoehtoon. Myös helsinkiläinen taloyhtiö Nuottapolku 9 hyödynsi saatavilla olevat energia-avustukset ja vaihtoi kaukolämmön ekologisempaan ja edullisempaan maalämpöön. Lue ja katso video taloyhtiön kokemuksista.
Sisätilojen sopiva lämpötila ja toimiva ilmanvaihto ovat oleellinen osa asumisviihtyisyyttä ja terveellistä kotia. Arki helpottuu, kun kodin tärkeitä toimintoja voi valvoa ja tarvittaessa säätää samasta paikasta – myös etänä.
Energiantarpeeseen mukautuva lämmitys
Maalämpö on suomalaisiin oloihin erittäin hyvä lämmitysjärjestelmä; auringon maahan sitoutunutta lämpöä on saatavilla ympäri vuoden. Pohjoisen talvessa lämpöpumpuista maalämpö pystyy keräämään ylivoimaisesti suurimman määrän uusiutuvaa energiaa. Sähkön hinnan korotukset kirpaisevat vähiten.Tilaa NIBEN lämpöpumppuesite veloituksetta
20208_66173.jpg
Miksi maalämpö yleistyy suurien kiinteistöjen lämmönlähteenä?
Alalla toimivat ovat havainneet viime vuosien aikana selkeän käänteen lämmitysmarkkinoilla. Maalämpöä kysytään ja asennetaan nyt enenevissä määrin myös kiinteistöihin. Kohteiksi käyvät niin hallit, liike- ja julkiskiinteistöt kuin asunto-osakeyhtiötkin.Suurin syy maalämpöjärjestelmien yleistymiseen kiinteistöissä on tietysti raha. Maalämpö on käyttökuluiltaan erittäin edullinen tapa lämmittää. Toinen, yhä yleisempi, syy on maalämmön ekologisuus. Vastuullisesti toimivat yritykset haluavat lämmittää toimitilansa uusiutuvalla, päästöttömällä energialla. Lisäksi maalämpö on vaivaton ja helppokäyttöinen valinta – automatiikka huolehtii optimaalisesta toiminnasta ja tarvittaessa järjestelmää voidaan myös etäohjata.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton