Kokouspäätöksen moittiminen

Yhtiökokouksen päätöstä voidaan moittia, jos asian käsittelyssä ei ole noudatettu lain tai yhtiöjärjestyksen vaatimia menettelymääräyksiä ja tämä on voinut vaikuttaa joko päätöksen sisältöön tai muuten osakkeenomistajan oikeuteen tai, jos se on asunto-osakeyhtiölain tai yhtiöjärjestyksen määräysten vastainen. Moiteoikeus on osakkeenomistajalla.

Moittiminen toteutetaan nostamalla kanne yhtiötä vastaan yhtiön kotipaikan tuomioistuimessa. Kanteessa voikaan vaatia päätöksen julistamista kokonaisuudessaan pätemättömäksi tai sen muuttamista. Kanteessa voidaan myös vaatia päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä.

Kanne on pantava vireille määräajassa. Määräaika on kolme kuukautta siitä, kun päätös on tehty. Määräaika alkaa siten kulua kokousajankohdasta eikä esim. siitä, kun osakkeenomistaja on saanut tiedon pöytäkirjasta.

Jos kannetta ei ole pantu vireille kolmen kuukauden määräajassa, jää päätös pysyväksi.

Tuomioistuimen päätös, jossa yhtiökokouksen päätös on julistettu pätemättömäksi tai sitä on muutettu, koskee myös niitä osakkeenomistajia, jotka eivät ole olleet oikeudenkäynnissä osallisina.



©copyright
Sanoma News Oy
Julkaisupäivä:
1.7.2010 

Laske korjaustyön kustannusarvio

RemonttiOptimin avulla voidaan laskea kustannusarvio remontoitavan kohteen erilaisista korjaustöistä. Ohjelma soveltuu omakotitalojen, kesämökkien ja osakehuoneistojen korjaustöiden kustannusarvioihin.
  Katso miten laskuri toimii ->>