Vuokrasopimuksen irtisanominen

Toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus


Toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus pääsääntöisesti päättyy irtisanomisajan kuluttua.

Irtisanomisaika lasketaan sen kalenterikuukauden viimeisestä päivästä alkaen, jolloin irtisanominen on suoritettu, jollei osapuolet toisin sovi tai laista muuta johdu.

Vuokranantajan irtisanomisaika on kolme kuukautta, jos vuokrasuhde on kestänyt alle vuoden. Yli vuoden kestäneissä vuokrasuhteissa irtisanomisaika on kuusi kuukautta.

Vuokralaisen irtisanomisaika on yksi kuukausi.

Ehto, jolla vuokranantajan irtisanomisaikaa lyhennetään tai vuokralaisen irtisanomisaikaa pidennetään, on mitätön.

Puolisoiden yhteisenä kotina käytettävän asunnon irtisanomiseen tarvitaan molempien puolisoiden suostumus. Mikäli puoliso ei hyväksyttävästä syystä anna suostumusta, tuomioistuin voi antaa luvan irtisanomiseen.

Vuokrasopimuksen irtisanominen on tapahduttava kirjallisesti ja todisteellisesti. Irtisanominen on asianmukaisesti toimitettu, kun siinä on noudatettu haasteen tiedoksiannosta annettuja säännöksiä.

Vuokranantajan irtisanomisilmoituksessa on mainittava vuokrasuhteen päättymisajankohta ja irtisanomisen peruste. Irtisanomisen voi myös toimittaa häätöhaasteella.

Vuokralaisen on irtisanomisilmoituksessaan mainittava irtisanomisperuste, jos irtisanominen lain mukaan edellyttää erityistä perustetta.

Tuomioistuimen on vuokralaisen vaatimuksesta julistettava vuokranantajan irtisanominen tehottomaksi, jos irtisanomisen perusteena on kohtuuton vuokran tarkistaminen tai vuokran määräytymistä koskevan ehdon tarkistaminen tai jos kyse on vuokralaisen olosuhteet huomioon ottaen kohtuuttomasta irtisanomisesta eikä sille ole hyväksyttävää syytä. Vaatimus on laitettava vireille tuomioistuimessa vuokrasuhteen kestäessä ja viimeistään kolmen kuukauden kuluessa irtisanomisen tiedoksisaannista.

Mikäli vuokranantaja irtisanoo vuokrasopimuksen vuokrasuhteissa noudatettavan hyvän tavan vastaisesti, vuokralaisella on oikeus saada korvaus muuttokustannuksista ja uuden huoneiston hankkimisesta aiheutuneista kustannuksista sekä huoneistossa suorittamisestaan huoneiston vuokra-arvoa nostavista muutos- ja korjaustöistä siitä arvosta, joka niillä on vuokrasuhteen päättyessä. Korvauksen saaminen edellyttää, että vuokralaisella on muutos- ja korvaustöihin lupa eikä niitä ole vuokralaiselle aiemmin korvattu eikä korjaus- tai muutostöitä ole vuokran määrässä huomioitu. Vuokralaisella on niin ikään oikeus saada huoneiston vaihdosta aiheutuneesta haitasta hyvitys, joka enimmillään voi olla kolmen kuukauden vuokraa vastaava määrä.

Määräaikainen vuokrasopimus


Tuomioistuin voi oikeuttaa vuokranantajan tai vuokralaisen irtisanomaan määräaikaisen vuokrasopimuksen jos,

1. vuokralaisen tai hänen huoneistossa asuvan perheenjäsenensä sairaus tai vamma aiheuttaa asunnon tarpeen lakkaamisen tai olennaisen muuttumisen.
2. vuokralainen muuttaa toiselle paikkakunnalle opiskelin, työn tai puolison työn vuoksi taikka
3. muusta näihin verrattavasta syystä sopimuksen pysyminen voimassa sovitun määräajan loppuun olisi vuokralaisen kannalta ilmeisen kohtuutonta.

1. vuokranantaja tarvitsee huoneiston omaan tai perheenjäsenensä käyttöön syystä, jota hän ei ole voinut ottaa huomioon sopimusta tehdessään
2. muusta tähän verrattavasta syystä sopimuksen pysyminen voimassa sovitun määräajan loppuun olisi hänen kannaltaan ilmeisen kohtuutonta.

Osapuoli, joka on irtisanonut sopimuksen, on velvollinen suorittamaan kohtuullisen korvauksen sopimuksen ennenaikaisesta päättymisestä aiheutuneesta vahingosta.

Vuokralaisella on oikeus saada korvaus huoneistossa suorittamistaan huoneiston arvoa nostaneista korjaus- ja muutostöistä, mikäli hän ei ole niistä saanut aiemmin niistä korvausta ja hän olisi ollut halukas jatkamaan määräaikaista vuokrasopimusta, mutta vuokranantaja ei ole siihen suostunut ilman huoneenvuokrasuhteessa pidettävää hyväksyttävää syytä. Korvauksen suorittaminen edellyttää, että vuokralainen on ollut oikeutettu suorittamaan työt ja hän on vähintään kolme kuukautta ennen määräaikaisen vuokrasuhteen päättymistä ilmoittanut halustaan jatkaa vuokrasuhdetta vuokranantajalle.



©copyright
Sanoma News Oy
Julkaisupäivä:
28.1.2009 

Laske korjaustyön kustannusarvio

RemonttiOptimin avulla voidaan laskea kustannusarvio remontoitavan kohteen erilaisista korjaustöistä. Ohjelma soveltuu omakotitalojen, kesämökkien ja osakehuoneistojen korjaustöiden kustannusarvioihin.
  Katso miten laskuri toimii ->>