• Etusivu
  • Piha

Taloyhtiön saunan hoito ja kunnostus

Rakentajan toimitus
Julkaistu 09.03.2011Päivitetty 12.10.2021
202110_73038.jpg

Oma tupa oma lupa -sanonta pätee myös kerrostalojen saunojen osalta. Vanhempien kerrostalojen yhteisissä saunoissa on oma nostalgiansa, omassa saunassa puolestaan itselle kulloinkin sopiva aikataulu. Yhteissaunakulttuuri elää onneksi vielä ja saunoja onkin kunnostettu ja modernisoitu. Investoinnille halutaan kuitenkin pitkää käyttöikää.

Taloyhtiöissä, etenkin kerrostaloissa, on vielä nykyisinkin yhteiset saunatilat, jotka toimivat saunavuoroperiaatteella. Huoneistokohtaiset saunat ovat yleistyneet 90-luvulta alkaen ja niitä on tehty vanhempiinkin asunto-osakkeisiin, mutta useissa taloyhtiöissä halutaan pitää vielä kiinni yhteissaunoista.

Yleensä nämä saunat ovatkin erittäin hyviä, niistä saa hyvät löylyt, ne ovat tilavia isommankin perheen yhteiseen saunomiseen. Viihtyisyyden kannalta on kuitenkin tärkeää, että sauna on kunnossa ja siisti.

Kunkin asukkaan tulisikin huolehtia perushygieniasta saunomisen yhteydessä ja sauna tulisi jättää siistiksi seuraavaa saunojaa varten. Näiden lisäksi olisi hyvä muistaa muutama asia, jotka vaikuttavat saunatilojen elinkaareen.

Käytä vettä järkevästi

Joillain saunojilla on tapana kastella löylyhuone kauttaaltaan ennen saunomista. Syitä on useita. Löylyhuone, etenkin lauteet halutaan huuhtoa edellisen kävijän jäljiltä. Löylyhuone halutaan kostuttaa kunnolla, jotta löylyt ovat mukavan kosteat. Joku taas voi pitää saunaa liian kuumana ja suihkuttaa siksi vettä sekä seinille että kiukaalle ja antaa kuumuuden tasaantua, ennen sinne menemistä.

Lähtökohtaisesti löylyhuoneessa ei saisi roiskia vettä muualle kuin kiukaalle. Pienet roiskeet ohi kiukaan eivät haittaa mitään, mutta säännöllinen löylyhuoneen perusteellinen kastelu saattaa aiheuttaa tilanteen, jossa sauna ei kuivu kunnolla missään vaiheessa ja pahimmillaan vettä voi joutua rakenteisiinkin.

202110_73037.jpg

Lue lisää: Viikon kysymys: Epäoikeudenmukaiset vesimaksut?

Veden järkevä käyttö saunottaessa on muutenkin suotavaa. Vaikka taloyhtiöissä veden kulutus jakautuu usein kaikille asukkaille yhteisesti ja saunomisesta maksetaan erikseen, vettä tulisi säästää. Peseytyminen ennen ja jälkeen löylyyn menoa on toki suotavaa, mutta näiden kertojen jälkeen suihku tulisi aina sammuttaa.

Lapsille olisi hyvä opettaa jo pienestä pitäen hyvät vedenkäyttötavat, mutta eiväthän lapset olisi lapsia, jos he eivät joskus innostuisi vesisotasille saunassa. Tästäkin tulisi lasten kanssa keskustella. Oma esimerkki monissa asioissa on tärkeää.

Peseytymisen päätteeksi pesutilat tulisi jättää siistiksi seuraavaa saunojaa varten ja hyvä tapa on esimerkiksi hankkia saunaan lasta, jolla voi laasta enimmät vedet lattiakaivoon, etenkin jos lattialta huuhdotaan saippuaa yms. pois peseytymisen jälkeen. Tämä on hyvä asia myös saunan kuivumisen kannalta. Kun viimeinen saunoja vetää lastalla enimmät vedet lattiakaivoon, jää ilmanvaihdolle huomattavasti vähemmän kuormitusta saunan kuivumisesta.

Korjaustarpeet

202110_73039.jpg

Jos saunavuoronsa yhteydessä havaitsee jotain korjattavaa, on asiasta hyvä ilmoittaa yhtiön hallitukselle, isännöitsijälle tai suoraan kiinteistöhuollosta vastaavalle mahdollisimman pian. Ohjeet ilmoitusmenettelystä löytyvät varmaan saunan pukeutumistilasta.

Esimerkiksi irtonaiset tai irtoamassa olevat laatat saattavat olla merkki orastavasta kosteusvauriosta. Lauteiden kunnossa havaitut viat taas saattavat olla myös turvallisuusriski. Korjaustarpeiden ilmaantuessa voidaan sitten ratkaista, onko syytä tehdä perusteellisempi saunan kunnostus, vai korjataanko vain välttämättömimmät asiat.

Yleinen kuluneisuus ja pinttynyt lika ynnä muut ajan mukanaan tuomat jäljet saunassa voivat myös olla hyvä syy aloittaa saunaremontti.

Lue lisää: Viikon kysymys: voiko saunan laittaa käyttökieltoon?

Perusteellinen tarvekartoitus

Kun saunaosasto sitten päätetään remontoida, on hyvä miettiä remontin laajuus huolella. Mikäli on syytä olettaa, että rakenteissa on kosteusvaurioita, saunatilojen vesieristys ei ole riittävä tai puuttuu kokonaan tai kiinteistön putkistot ovat erittäin vanhoja ja kaipaisivat luultavasti uusimista, on syytä varautua perusteelliseen remonttiin. Remontointitarpeen kartoituksessa kannattaa yleensä käyttää apuna ammattilaisia.

Kun tarvekartoitus sitten on tehty, siirrytään tarjouspyyntövaiheeseen. Kun aiotusta kunnostuksesta on saatu tarvittavat tarjoukset, tehdään päätös hankkeen rahoittamisesta ja aloittamisesta. Ammattilaisten toteuttamana remontti ei kestä kohtuuttoman pitkään.

Lauteiden ja saunan pintamateriaalien purku, vesieristyksen asennus ja pintojen uusiminen ei vie aikaa viikkotolkulla ja nykyaikaisilla pintaan asennettavilla komposiittiputkilla myös putkiremontti voidaan toteuttaa nopeasti ja rakenteita rikkomatta.

Mahdolliset vesivahingot vievät aikaa ja vaikka varsinaisia vaurioita ei olisikaan päässyt muodostumaan, voidaan joutua kuivaamaan rakenteita ennen uusien pintojen asentamista ja se saattaa hieman viivästyttää remontin valmistumista. Viihtyisä ja terveellinen saunomisympäristö on kuitenkin meille suomalaisille tärkeä asia ja jopa tärkeä osa elämää. Siksipä saunomisviihtyvyyteen kannattaa uhrata aikaa ja rahaa.

Huoneistosauna

Taloyhtiön yhteisen saunan vaihtoehtona voi olla asuntokohtaisten, ns. huoneistosaunojen jen rakentaminen. Huoneistosaunan rakentamisen edellytyksiin kannattaa kuitenkin perehtyä huolellisesti. Esimerkiksi kiinteistön ilmanvaihto saattaa olla riittämätön, viemäröinti ja vesijohtojen uusiminen saattavat tulla ajankohtaisiksi samanaikaisesti. Lisäksi asuntoihin sijoitettavalle saunalle tulisi löytää tila järkevää toteutusta ajatellen.

Oleellista on tietysti selvittää sekä yhtiön hallitukselta tai isännöitsijältä sekä rakennusvalvontavirastosta vaadittavat ilmoitus- ja lupamenettelyt. Vanhoihin huoneistoihin sijoitettavat huoneistosaunat ovat usein varsin pieniä ja niissä ei päästä saunomisnautinnoltaan suuren talosaunan tasolle, mutta niiden selkeänä etuna on vapaus ja riippumattomuus muista asukkaista ja saunomisen ajankohdista. Sauna ja saunominen ovat myös arvokysymyksiä.

Lue lisää:Ennaltaehkäise kosteus- ja vuotovahingon riskiä märkätiloissa

Piha
kylpyhuone
sauna
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

20214_69878.jpg
Olisiko aika laittaa kodin pinnat ja lämmitys kuntoon?
Miltä kotisi näyttääkään kevätauringon valossa? Tuntuvatko pinnat kolhiintuneilta vai onko vain aika ajanut niiden ohitse? Tekivätkö talven paukkupakkaset kodistasi kylmän? Kiuaskaan ei enää lämmitä saunaa kuten ennen.Olisiko siis aika laittaa kodin pinnat ja lämmitys kuntoon?
20192_56156.jpg
Ei huuhtelukaulusta - ei likaa eikä bakteereja
IDO Glow Rimfree® wc:issä ei ole lainkaan perinteistä likaa ja bakteereja keräävää huuhtelukaulusta, mikä parantaa wc:n hygieenisyyttä ja helpottaa siivousta.
20199_59892.jpg
Miten vältät huonon led-valaistuksen?
Led-valaisimet ovat energiatehokkaita ja hyviä kotien ja toimistojen sekä muiden tilojen valaisijoita. Tehokkuushuumassa ja ledien hintoja vertaillessa saattaa tulla tehneeksi virhehankinnan, jos muutamat perusasiat eivät ole tiedossa.Tässä 10 kohdan lista, jonka avulla saat vältettyä huonot valinnat led-valaistuksen ostamisessa.
20216_70914.jpg
Vihdoin yhtenevä sisäovimallisto sekä sarana- että liukuoville
Liune tunnetaan ominaisuuksiltaan korkeatasoisista seinän sisään liukuvista väliovista, jotka eristävät ääntä, jättävät seinätilan vapaaksi ja vapauttavat kodin neliöitä merkittävästi kääntyvään oveen verrattuna.Joissakin talon rakenteissa seinän sisään liukuvaa ratkaisua ei kuitenkaan ole mahdollista toteuttaa, ja yleisön pyynnöstä Liune on luonut Space -saranaovimalliston. Näin kodin kaikki ovipinnat saadaan noudattamaan yhtenäistä, tyylikästä ilmettä. Nyt vihdoin kaikki sisäovet Liune tyyliin!Aivan kuten liukuovetkin, myös Liunen saranaovet valmistetaan alusta loppuun kotimaisena laatutyönä ja niistä on tehty EPD-ympäristöseloste, joka esittää luotettavasti olennaiset ja vertailukelpoiset tiedot valmistetun tuotteen ympäristövaikutuksista.Kotimainen tuotanto takaa sen, että kaikki tuotteet valmistetaan laadulla ja toimitetaan luotettavasti. Liunen ovien ja elementtirunkojen toimitusnopeus ja asennuksen helppous saavat täydet pisteet rakennusalan ammattilaisilta.
20189_54807.jpg
Yhdistä löylyhuone ja pesutila nousuportaalla
Löylyhuone ja pesutila sulautuvat visuaalisesti toisiinsa, kun tiloja yhdistää nousuporrasKäsitys siitä, miltä saunan löylyhuoneen pitäisi näyttää, on muuttumassa. Tulikivi on luonut uuden saunakonseptin, jossa raja pesutilan ja löylyhuoneen välillä hälvenee entisestään. Sauna alkaa jo pesutilan puolelta kiinteällä luonnonkivisellä nousuportaalla. Sen päällä voi istua vilvottelemassa tai tehdä vaikka jalkahoitoja. Nousuportaalta astutaan lasioven kautta ylös lattiamaiselle jalkalauteelle, johon kiuas upotetaan. Valikoituihin kiukaisiin saa nyt Nobile- ja Grafia-vuolukiviverhoilun, joissa vuolukiven pintaa on muokattu vesikäsittelyn avulla. Tulikiven toteuttamissa saunakokonaisuuksissa puisten istuinlauteiden materiaaliksi voi valita valkovahattua tai käsittelemätöntä haapaa sekä lämpöleppää.
20226_78638.jpg
Sauna kuntoon kesällä - parafiiniöljy on parasta saunalle
Lenkillä, puutarhahommissa tai kuntosalilla käytyäsi varmasti haluat peseytyä? Saman verran tai jopa enemmänkin hikoilet, kun käyt saunassa. Silti saunan pesu ja käsittely helposti vain unohtuu, vaikka juuri se pitää saunasi hyvässä kunnossa. Kerran vuodessa ei vain riitä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton