Viikon kysymys: Miten järjestetään vierasautopaikkojen käyttö oikeudenmukaiseksi?

Kysymys: Miten järjestetään vierasautopaikkojen käyttö oikeudenmukaiseksi?


 
Taloyhtiön vieraspaikkojen käyttö

Viiden perheen rivitalossamme kuuluu jokaiseen osakkeeseen yksi autopaikka kauppakirjan mukaisesti. Lisäksi on kolme vieraspaikkaa, jotka eräät (kaksi)osakkaat ovat omineet perheidensä kakkos ja kolmosautojen vakituiseen paikoitukseen. He eivät suostu maksamaan hallituksen esittämää ylimääräistä autopaikkamaksua, eivätkä siirtämään autoja pois kadun varteen. Mitä hallitus voi asiassa tehdä?

Vastaus:


Asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestyksessä määrätään, miltä osin yhtiön tilat ovat osakashallinnassa. Hallintaoikeuden kohteena voi olla esimerkiksi varastotila, autopaikka pihalla tai rakennuksen sisällä. Mikäli kysyjän kertomat autopaikat eivät ole osakashallinnassa, lähtökohtaisesti osakkailla ei ole oikeutta ottaa autopaikkoja hallintaansa ja käyttää vastoin niiden käyttötarkoitusta.

Asunto-osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajan tai muun huoneistossa asuvan on noudatettava, mitä järjestyksen säilymiseksi yhtiön tiloissa on tarpeen. Järjestyksen säilymiseen tähtääviä normeja voi sisältyä yhtiössä hyväksyttyihin järjestyssääntöihin tai yksittäisiin järjestyksen säilymiseksi annettuihin määräyksiin. Yhtiökokouksessa voidaan tehdä päätös, jossa kielletään yhtiön osakkaita ja asukkaita käyttämästä vieraspysäköintiä varten tarkoitettuja autopaikkoja. Kun tällainen päätös on tehty, sitä on kaikkien osakkeenomistajien noudatettava. Päätöksen tai järjestyssääntöjen lisäksi kielto voidaan osoittaa liikennemerkein. Mahdollista on, että kieltoa loukkaavaa osakkeenomistajaa voidaan sakottaa pysäköinnistä vastoin määräystä. Viime kädessä yhtiön keinona on se, että järjestystä rikkovan osakkeenomistajan huoneisto otetaan tietyin edellytyksin yhtiön hallintaan, jos osakkeenomistaja ei noudata, mitä järjestyksen säilymiseksi yhtiön tiloissa on tarpeen. Huoneiston hallintaan ottaminen on äärimmäinen keino, jonka käyttämistä tulee harkita tarkoin. Mikäli järjestyssääntöjen laatiminen ja pysäköintikiellon merkitseminen vieraspaikoille eivät auta, suosittelen yhtiötä kääntymään asiantuntijan puoleen, joka vielä uudelleen arvioi, mitä tilanteessa on tehtävissä.


Tomi Eloluoto
varatuomari
Asianajotoimisto Laaksonen Perho Salonen Heinonen Oy

Lakikysymyksiin vastaa Nordius-asianajotoimiston ammattilaiset.
Lakikysymyksiin vastaa Nordius-asianajotoimiston ammattilaiset.

Kysy niin vastaamme -palvelu


Palstalla voit esittää joka torstai taloyhtiöön liittyviä kysymyksiä, joihin alan ammattilaiset Nordius-asianajoketjusta vastaavat. Voit myös lukea jo esitettyjä kysymyksiä ja vastauksia. Kysymyksiin vastataan pääsääntöisesti yhden arkivuorokauden kuluessa.

Siirry Kysy niin vastaamme -palveluun

Henkilökohtaisia neuvoja lakiasioissa saat jättämällä yhteydenottopyynnön.

Jätä yhteydenottopyyntö lakimiehelle!
 

Aiemmin esitetyt viikon kysymykset:


Kaikki aiemmin esitetyt ja vastatut viikon kysymyksen löytyvät alla olevasta linkistä!

Viikon kysymykset!

Keskustele tämän viikkoisesta kysymyksestä!


Oletko tavannut vastaavaa omassa taloyhtiössäsi? Kuinka tilanne mielestäsi pitäisi hoitaa? Kirjoita kommenttisi!

Aiheeseen liittyviä linkkejä
Asunto-osakeyhtiölaki
©Copyright
Sanoma News Oy
julkaisupvm
21.5.2012




Loading
Etusivulle | Kerro kaverille | Oikeudellinen tiedote | Tietosuoja | Palaute | Yhteystiedot © Sanoma News Oy