Miksi ennakoiva hissihuolto on tärkeää?
Kuva: Suomen Hissiurakointi
Hissi on itsestään selvä osa kiinteistöä ja sen käyttökatkot ovat aina ikäviä kaikille käyttäjille. Taloyhtiön sopiessa hissin ennakoivasta kunnossapidosta vältytään odottamattomilta toimintahäiriöiltä. Ennakointi myös vähentää laitteen korjauskustannuksia sekä pidentää hissin käyttöikää.
Ennakoiva huolto takaa hissin turvallisen toiminnan
Laki velvoittaa tarkastamaan ja huoltamaan kaikki henkilökäytössä olevat hissit huoltosuunnitelman mukaisesti. Kyse ei kuitenkaan ole pelkistä lakipykälistä, vaan turvallisuudesta. Hissin toimintavarmuus edellyttää säännöllistä ammattilaisen tekemää huoltoa. Huoltotarpeet on kannattavaa ennakoida, jolloin ongelmat voidaan ehkäistä jo ennen niiden syntymistä.
Nykyajan hisseissä on yhä enemmän tekniikkaa, ja samalla niiden elinkaari on lyhentynyt, mikä asettaa haasteita hissihuoltoon. Ennakoivan huoltosopimuksen avulla voi taata mielenrauhan niin hissin haltijalle kuin sen kaikille käyttäjille. Turvallisin ja kustannustehokkain tapa järjestää hissien huoltotoiminta on luoda huoltosopimus toimivan ja luotettavan yrityksen kanssa.
Suomen Hissiurakointi (SHU) on monimerkkiosaaja, jolla on yli 40 vuoden kokemus hissien huoltopalveluista. Yrityksen ammattilaisilla on laaja alan asiantuntemus ja vaativissakin kohteissa tarvittavaa erikoisosaamista. Reaaliaikainen paikannus, hissilaitteiden historiatiedot sekä kattava varaosavalikoima takaavat kustannustehokkaan palvelun.
SHU huoltaa hissilaitteet aina laitekohtaisen huolto-ohjelman mukaisesti. Huolto-ohjelma määritellään vastaamaan laitteen tekniikkaa, käyttömäärää ja -ympäristöä sekä kiinteistökohtaisia erityisvaatimuksia.
Huoltotoiminnan päätarkoitus on olla ennakoivaa ja pitää laitteet toimivina ja turvallisina käyttää. Toimintamallilla estetään yllättävät osien rikkoontumiset ja hissien käyttökatkot. Ennakoimalla varmistetaan myös hissilaitteen pisin mahdollinen elinkaari tasaisella kulurakenteella ilman ikäviä yllätyksiä.
Tekoälyä hyödyntävä huoltokirjajärjestelmä
Hissin kunnossapidossa on hyvä olla aina askeleen edellä. SHU Yhteys -palvelu on tekoälyä hyödyntävä ennakoivan huollon huoltokirjajärjestelmä, joka kerää reaaliaikaisesti tietoa hissilaitteiden toiminnasta ja käyttää keräämäänsä tietoa tulevien huoltotarpeiden ennakointiin. Tietolähteinä toimivat laitteen huoltokirja, laitetiedot, energiankulutus ja IOT anturointi. Järjestelmä tuottaa toimenpide-ehdotukset analysoidun tiedon perusteella.
SHU Yhteys-palvelusta on nähtävissä mm. ennakoivan seurannan hälytykset, toimenpiteitä vaativat laitteet sekä energiankulutus. Lisäksi palvelussa käyttäjä näkee myös perinteisen huoltokirjan reaaliaikaisesti. SHU Yhteys -palvelun avulla on siten helppo ylläpitää hissien ylläpitobudjettia ja PTS-suunnitelmaa.
Palvelun avulla laitteista saadaan ennakoivasti tietoa korjaustarpeista ja niiden elinkaaresta. Järjestelmä havaitsee poikkeamat hissin toiminnassa jo ennen asiakkaan ilmoitusta, mikä tehostaa ennakointia entisestään. SHU Yhteys -palvelun avulla käyttäjä saa myös läpinäkyvyyttä kustannuksiin.
Katso myös: Vanhasta hissistä uuden veroinen modernisoimalla
Info
Olisiko aika tarkistuttaa taloyhtiön hissi?
Asukkailla tulee aina olla turvallinen ja toimiva hissi käytössään. Siksi hissilaitteet tarvitsevat säännöllistä ja asiantuntevaa huoltoa. Ennakoiva huolto parantaa hissin turvallisuutta, toimintavarmuutta ja käyttömukavuutta.
SHU:lla on pitkä kokemus kaikkien merkkien ja eri-ikäisten hissilaitteiden huollosta. Pienet korjaukset hoituvat heti huollon yhteydessä ja isommista korjaustarpeista raportoidaan sekä sovitaan yhdessä tilaajan kanssa.