• Etusivu
  • Remontti

Linjasaneeraus eli putkiremontti sekoittaa arjen hetkellisesti

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Saint-Gobain Finland Oy / Weber
Julkaistu 13.05.2016Päivitetty 01.02.2023
20165_46444.jpg

Linjasaneerauksen vaiheet ja ajallinen järjestys

Taloyhtiön putkitekniikan käyttöiäksi on arvioitu noin 50 vuotta. Tällä hetkellä suurin linjasaneeraustarve Suomen asuntokannasta kohdistuu erityisesti 1960- ja 70-luvuilla valmistuneisiin asuinkerrostaloihin ja saneeraustarpeen on ennustettu vain kasvavan lähivuosina voimakkaasti arviolta noin 2020-luvulle asti. Näitä asuntoja on Suomessa noin 470 000.
Linjasaneerauksissa uusitaan putkistojen, sähkö- ja tietoliikenneyhteyksien lisäksi yleensä myös märkätilat ja mahdollisesti myös keittiöt. Myös muiden tilojen pintaremontteja voidaan liittää samaan urakkaan. Korjauskohteet ovat aina yksilöllisiä, joten saneerauksissa käytettävien rakenneratkaisuiden ja materiaalien valinnassa tulee noudattaa kohteesta laadittuja rakennesuunnitelmia.

Nopeammin, varmemmin, taloudellisemmin

Weber on osaltaan tuonut linjasaneerausmarkkinoille uusia ja innovatiivisia korjausratkaisuja, joita käyttämällä urakoitsijan on mahdollista suoriutua urakasta nopeammin, varmemmin ja taloudellisemmin. Uusien ratkaisujen lisäksi vanhat hyviksi koetut tuotteet, kuten esimerkiksi Weberin sertifioidut vedeneristysjärjestelmät, takaavat laadukkaan ja huolettoman ratkaisun linjasaneerausurakan kaikille osapuolille. Markkinoiden laajimmalla tarjoamalla sekä kattavan ja työtä helpottavan kaluston avulla linjasaneeraus toteutuu pohjasta pintaan nopeasti ja vaivattomasti.

20186_53531.jpg

Hormit

Putkiryhmät kulkevat yleensä hormissa, joka on sijoitettu asunnon märkätilaan. Hormit tehdään pääsääntöisesti kiviaineisena muuraten ääneneristys- ja palovaatimusten vuoksi. Ohuissa seinämuurauksissa voidaan käyttää tilaa säästäviä Kahi NKH Osatiiliä tai ohutsaumamuurattavia Kahi- ja Leca EasyLex -väliseinäharkkoja.

Putkikuilujen hormiseinämät, joilla ei ole palonkestävyysvaatimusta, voidaan tehdä ohutsaumamuurattavilla Kahi NKH Osatiilillä. NKH Osatiilien etu on niiden soveltuvuus ahtaisiinkin hormimuurauksiin, sillä osatiilen paksuus on vain 35 mm, kun osatiilet asetetaan syrjälleen. Hormiseinämät, joiden palonkestovaatimus on EI 60, voidaan tehdä ohutsaumamuurattavilla Leca EasyLex väliseinäharkoilla. Harkot soveltuvat hyvin keveytensä ja kokonsa puolesta hormiseinämien tekoon. Sekä NKH Osatiilet että Leca EasyLex väliseinäharkot ohutsaumamuurataan weber OL 15 Ohutsaumalaastilla.

Väliseinät

Kiviaineiset Leca- ja Kahi harkot ovat varma ja turvallinen ratkaisu märkätilojen seiniin. Lisäksi tuotteiden ääni- ja palo-ominaisuudet ovat erinomaiset.

Väliseinämuuraus Kahi- ja Leca EasyLex väliseinäharkoilla
Märkätilan seinät suositellaan tehtäväksi kiviaineisesta materiaalista (RIL 107-2012). Välipohjarakenteen riittävä kantavuus tulee aina varmistaa.
Weber suosittelee väliseinien tekoon 2 mm saumapaksuudella ja weber OL 15 Ohutsaumalaastilla muurattavia, päistään pontattuja Kahi-ponttiharkkoja tai ympäripontattuja Leca EasyLex väliseinäharkkoja. Kahi-harkot ja Leca EasyLex väliseinäharkot ovat mittatarkkoja, elämättömiä ja kosteuden kestäviä.
Kahi-seiniin voidaan tehdä raskaampiakin kiinnityksiä ilman erikoiskiinnikkeitä.
Kahi- ja Leca EasyLex seinät tasoitetaan weber MT Märkätilatasoitteella ennen vedeneristystä.

Kahi-harkot
Kahi-harkkojen leveydet ovat 85 mm, 130 mm ja 240 mm. Näistä 85 mm leveä Väliseinäpontti on tarkoitettu kantamattomiin väliseiniin, 130 mm leveä Runkopontti kantaviin seiniin ja 240mm leveä Desibelipontti huoneistojen välisiin seiniin. Harkkojärjestelmään kuuluvat myös päätyharkot nurkkiin ja aukon päihin sekä 98 mm korkeat harkot seinien sovittamiseksi valittuun ovi- ja ikkunaylityskorkeuteen. Lisäksi saatavilla on valmispalkit aukonylityksiin sekä 85 mm että 130 mm leveille seinille. Palkki nostetaan paikoilleen ja muuraustyö voi jatkua keskeytyksettä. Sähkö- ja vesiputkitukset voidaan vetää harkkojen pystyrei’issä. Kahi-seinän ominaisuudet riippuvat sen paksuudesta.
Kahi-harkkojen tarkemmat ominaisuudet ja työohjeet löytyvät esitteestä: 4-33E Kahi-talot, -väliseinät ja Facade -harkko julkisivut Suunnittelu- ja työohje.

Ala- ja välipohjat

Leca®murske ja Leca®sora ovat helppokäyttöisiä ja edullisia materiaaleja käyttää ala- ja välipohjan täytteenä. Ne mahdollistavat kuivan ja nopean työskentelyn. Kevyenä tuotteena ne eivät kuormita rakennetta painonsa osalta. Leca®murske tiivistyy soraa paremmin ja antaa tiiviimmän alustan työskentelylle.
Leca-sora ei itse tuotteena sisällä haitallisia aineita, mutta kosketuskorroosion estämiseksi pinnoittamattomat kupari- ja teräsputket pitää erottaa kevytsorasta, esim. muovikalvolla.
Paksut ala- ja välipohjan (esimerkiksi alalaattapalkistot ja puu- välipohjat) täytöt tehdään Leca®murskeella 3-8 mm. Murskekerroksen päälle asetetaan eristekerros ja weberfloor 4940 Erotuskangas tai vaihtoehtoisesti pelkkä suodantinkangas rakennesuunnitelmien mukaisesti.
Päälle tulevan, raudoitetun tasoitekerroksen paksuus on vähintään 50 mm. Rakennesuunnittelija määrittää rakenteen sekä viemärien siirrot ja läpiviennit palkkeihin.

20165_46452.jpg

Märkätilan seinät

Märkätilan seinien käsittely riippuu vanhan alustan tyypistä ja oikaisutarpeesta. Märkätilassa tulee käyttää ainoastaan kosteutta kestäviä tasoitteita ja laasteja. Tällaisia ovat sementtisideaineiset tuotteet, kuten esimerkiksi weber MTL Märkätilalaasti tai weber MT Märkätilatasoite.
Vanhan rappauksen kunto ja tartunta alustaan on tarkastettava ennen tasoitustyön aloittamista. Paras tulos saavutetaan kun vanhat rappaukset tai tasoitteet poistetaan kokonaan. Heikoilla alustoilla suositellaan käytettäväksi verkkovahvistusta.
Weber tarjoaa tuotteet, joilla seinät saadaan valmiiksi kertatäytöllä, helposti ja nopeasti. Samalla syntyy valmis pinta vedeneristykselle.

Linjasaneerausratkaisut:
Linjasaneerausratkaisu: Ohut täyttö (0-5 mm) seinä
Linjasaneerausratkaisu: Paksu täyttö (5-15 mm) seinä
Linjasaneerausratkaisu: Paksut täytöt (> 15 mm) seinä

Märkätilan lattiat

Lattiatasoitteen valinta riippuu olemassa olevan rakenteen ja alustan kunnosta, tartunnasta ja suunnitellusta kerrospaksuudesta kaadot huomioiden. Märkätilassa tulee käyttää ainoastaan kosteutta kestäviä tasoitteita ja massoja. Tällaisia ovat erikoissideainepohjaiset tuotteet kuten, esimerkiksi weber 8000, weber 6000 ja weber 3100.
Weberin edistykselliset lattiatuotteet yhdistettynä kalustoratkaisuin nopeuttavat ja helpottavat työtä.

Linjasaneerausratkaisut:
Linjasaneerausratkaisu: lattia

Vedeneristys ja laatoitus

Vedeneristystavan valintaan vaikuttaa muun muassa olemassa oleva rakenne, korjauksen laajuus sekä käytettävissä oleva aika. Weberin kaksi erilaista märkätilan vedeneristysratkaisuja voidaan myös yhdistää käyttämällä esimerkiksi seinillä perinteistä weberSafe Vedeneristysjärjestelmää ja lattialla nopeaa weberFast Vedeneristysjärjestelmää, jolloin märkätilan rakentamisaikaa saadaan lyhennettyä.
Weber suosittelee, että eristystyön tekee vedeneristystyön ammattilainen, joka on suorittanut myös Saint-Gobain Akatemian Märkätilakoulutuksen. Tuotekohtaisella koulutuksella varmistetaan, että asentajalla on käytössään paitsi ajantasaiset tiedot eristämisen yleisistä ohjeista, myös tieto tuotteiden oikeasta käyttötavasta yksityiskohtineen.

weberSafe Vedeneristysjärjestelmä
Siveltävään Vedeneristysmassaan perustuva ratkaisu jatkuvasti lämpimänä olevien kohteiden vedeneristyksiin. Järjestelmässä käytettävä pohjuste sekä tarvittava veden- eristyksen paksuus riippuvat käytetystä alustarakenteesta sekä vaadittavasta rasitusluokasta.

weberFast Vedeneristysjärjestelmä
Erikoissementtiperustainen 2-komponenttinen nopeasti kuivuva vedeneriste kivirakenteille. Superflex D2 levitetään lastalla tai pensselillä.

Laatoitus + saumaus
Laatoitus tehdään märkätilassa sementtiperustaisilla weber rex fix Saneerauslaastilla tai weber supra light fix Kevytlaastilla. Huokoiset kaakelilaatat saumataan weber classic grout Saumalaastilla ja tiiviit klinkkerilaatat weber rapid grout Saumalaastilla. Yleisiin tiloihin, esimerkiksi taloyhtiön pesutiloihin, voidaan saumauksessa käyttää myös epoksiperustaista epox easy epoksisaumalaastia.

Työmaakalusto

Oikeat laitevalinnat laastien sekoituksessa ja työpisteeseen siirrossa nopeuttavat työtä ja varmistavat laadukkaan lopputuloksen. Weberin vuokraamat työmaakalustot ovat merkittävä osa seinä- ja lattiatasoitusten kokonaisratkaisuja.

Saint-Gobain Finland Oy / Weber
Remontti
viemäröinti
vesiputkistot
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

201810_55015.jpg
Pumppurappaus nopeuttaa linjasaneerausta
Kahdeksankerroksisen kerrostalon kaikkien 56:n asunnon kylpyhuoneiden seinät tasoitetaan pumppurappauksella. Someron Laaturappaus Oy:n tehokkaat koneet nostavat laastia 10 000 kg päivässä kerrostalon uumeniin. Ainoana yrityksenä Suomessa laastia saadaan tarvittaessa nousemaan jopa 100 metrin korkeuteen. Petri Mäkinen, yrityksen toimitusjohtaja, kertoo kiirettä pitäneen. Tänä vuonna kohteita on pumppurapattu noin 1500.
2k-polyuretaanielastomeerin-levitys-pensselillä-weber
Huputuksen hajuhaitat historiaan
M1-luokiteltu rakennusmateriaali on vähäpäästöinenRemonteissa yksi ikävimmistä asioista on rakennusmateriaaleista lähtevät erilaiset hajut. Herkille ihmisille nämä hajut saattavat tehdä talon ulkopuolisista remonteistakin todella ikävää aikaa. Weberin M1-luokiteltu vedeneristyspinnoite parvekkeille, luhtikäytäville sekä sisä- että ulkoportaille jättää hajuhaitat historiaan. weber 2-K Polyuretaanielastomeeri on jatkoa Weberin vähäpäästöisille rakennusmateriaaleille.M1-luokitellut rakennusmateriaalit ovat vähäpäästöisiä edistäen asuntojen sisäilmaa.
3198_1054127016_201925125625.jpg
Uusissa kylpyhuoneissa kelpaa peseytyä
As Oy Rauduskoivun linjasaneeraus saatiin valmiiksi juuri ennen joulua 2018. Sekä asukkaat että urakoitsija olivat tyytyväisiä, kun saneeraus saatiin vietyä läpi suunnitellussa aikataulussa.
20222_76752.jpg
Linjalattiakaivo antaa vapautta toteutukseen - märkätilojen remon­tointi taloyh­tiössä
Vieser Line on ainoa kotimainen linjalattiakaivo. Sen innovatiivisuus tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia ainutlaatuisiin kylpyhuoneratkaisuihin myös taloyhtiöiden remonttikohteissa. Tyylikkään designkannen alla on aina helposti asennettava ja puhdistettava sekä käytössä turvallinen ja tehokas lattiakaivojärjestelmä.
20189_54812.jpg
Sisäilmakorjausratkaisut tiivistämällä
Onnistunut sisäilmakorjaus vaatii aina kohdekohtaisen suunnittelun sekä ammattitaitoisen asennustyön. Asentajan on tunnettava käytettävät tuotteet, työmenetelmät sekä kohteen suunnitelmat. Rakennuttajan on järjestettävä kohteeseen toimiva valvonta. Ammattitaitoisen suunnittelijan on aina kohdekohtaisesti arvioitava niiden soveltuvuus. Weberin sisäilmakorjausratkaisut tarjoavat kattavan valikoiman toimivia korjausmenetelmiä eri syistä johtuviin sisäilmaongelmiin. Weberin tekninen tuki taas auttaa tarvittaessa oikean korjausratkaisun löytämisessä.
20153_42788.jpg
Ilmanvaihdolla asumismukavuutta ja energiansäästöä
1960-luvulla kerrostaloissa alkoi yleistyä koneellinen poistoilmanvaihtojärjestelmä. Talon katolle asennettiin joko talo- tai porraskohtainen huippuimuri, joka poisti ilmaa märkätiloista ja keittiöstä. Tällä tavalla saatiin toteutettua ilmanvaihdon tärkein tehtävä: kosteuden ja epäpuhtauksien poistaminen asunnosta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton