• Etusivu
  • Remontti

Yli 75 prosenttia kaikista parvekkeista on lasitettuja – parvekelasitus on tehokas keino säästää lämmitysenergiaa

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Lumon Suomi Oy
Julkaistu 29.10.2020Päivitetty 07.04.2022
20223_72950.jpg

Tällä hetkellä Suomessa yli 75 prosenttia kerrostaloparvekkeista on lasitettuja ja uudisrakentamisessa lasitus asennetaan jo yli 90 prosenttiin kerrostaloista.

Sähkön hinta on noussut dramaattisesti viime aikoina ja se herättää huolta pitkäaikaisesta kustannuksien noususta etenkin rakennusalalla, mutta myös taloyhtiöiden taloudessa. Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n mukaan sähkön hinta kohosi vuoden 2021 lopussa Euroopassa korkeimmalle tasolle yli vuosikymmeneen. Tämän johdosta myös taloyhtiöissä kiinteistön energiatehokkuuteen kiinnitetään nyt enemmän huomiota kuin koskaan.

Onko teillä parvekkeet lasitettu? Onhan niiden kunnosta huolehdittu? Parvekelasitus ei lisää vain asumismukavuutta ja parvekkeen käyttömahdollisuuksia, vaan siitä on monia muitakin hyötyjä, joita on tutkittu niin käyttäjäkokemuksin kuin tieteellisesti.

Parvekelasituksen hyödyt

Tapaamme asua ja elää vaikuttaa esimerkiksi kaupungistuminen, jonka myötä ihmiset asuvat yhä lähempänä toisiaan. Muuttoliike maalta kaupunkeihin on lisännyt kerrostalorakentamista. Samalla myös liikenne on kasvanut, minkä myötä myös melu- ja ilmansaasteet ovat lisääntyneet. Ihmisillä on kaupungistumisesta huolimatta tarve yksityiseen ulko-oleskeluun. Tätä tarvetta palvelevat parvekkeet, jotka mahdollistavat käytännöllisen ulkoelämän. Nykypäivänä parvekelasitukset ovat kiinteä osa parvekkeen varustusta ja niiden tarpeellisuuden puolesta puhuvat asukkaiden lisäksi myös arkkitehdit ja rakentajat.

Terassin käyttöaika pitenee lasituksen ansiosta 1–2,5 kuukautta – joissain paikoissa jopa ympärivuotiseksi.
Lasituksen avulla parvekkeiden käytettävyys ja kalustettavuus parantuu

, mikä lisää asumisviihtyvyyttä. Lasitettua parveketta voidaan käyttää sisätilojen tavoin, viihtyisänä lisähuoneena lähes ympäri vuoden.

Lasten ja lemmikkien on turvallista oleskella lasitetulla parvekkeella ja lasitus mahdollistaa parvekkeen käyttämisen myös pienenä puutarhana.
Lasten ja lemmikkien on turvallista oleskella lasitetulla parvekkeella ja lasitus mahdollistaa parvekkeen käyttämisen myös pienenä puutarhana.

Lasituksen myötä energiansäästö lähes 6 prosenttia

Valtaosassa uusissa Suomessa rakennetuissa kerrostaloissa on oletuksena lasitetut parvekkeet. Suunnittelijat ja rakennuttajat tietävät, että parvekkeiden lasittaminen on järkevä investointi, joka näkyy paitsi asumisen laadun paranemisena myös edullisempana asumisena.

Myös vanhemmille taloyhtiöille parvekelasien vaikutukset parvekkeiden elinkaareen ja kunnostustarpeeseen ovat jo tutut. Taloyhtiöt etsivät energiataloudellisia keinoja pitää asumismuoto jatkossakin mahdollisimman edullisena energian hintojen karatessa pilviin. Parvekelasitus on tutkitusti energiatehokas ratkaisu, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen.

Väitöskirjaani varten (Tampereen teknillinen yliopisto 2017) tutkin yksityiskohtaisesti Tampereen Hervannassa samassa kerrostalossa olevaa lasitettua ja lasittamatonta parveketta. Lisäksi kevyempiä mittauksia oli 18 lasitetulla ja 5 lasittamattomalla parvekkeella eri puolilla Tamperetta. Hyödynsin tuloksia laskentaohjelman kalibroinnissa ja suoritin tuhansia mallinnuksia, joiden perusteella saimme lasitusten lämmitysenergian säästöksi suomalaisissa asuinkerrostaloissa 3,4–10,7 % – keskimäärin siis 5,9 %. Laskin myös käytännössä toteutuneita säästöjä aineiston perusteella, ja sain tuolloin tulokseksi 6–112 euron vuotuisen säästön per parveke. Tämän päivän energian hinnoissa säästö on merkittävästi suurempi.
Kimmo Hilliaho, Tekniikan tohtori, Lumon Oy

Tyypillisesti lasitettu parveke säästää vähintään 200 kilowattituntia energiaa verrattuna lasittamattomaan. Suomen 600 000 lasitettua parveketta tuottavat siis vuodessa konservatiivisen arvion mukaisestikin vähimmillään 120 gigawattitunnin energiansäästön, mikä tarkoittaa lähes 1,5 miljoonaa euroa.

Siihen, kuinka tehokkaasti lasitettu parveke viime kädessä auttaa säästämään energiaa, vaikuttavat myös kiinteistön sijainti sekä vuoden- ja vuorokaudenajat. Energiasäästö itse asukkaalle konkretisoituu varsinkin talvella.

Lasitus ei ole vain uudiskohteiden luksusta

Lasitus voidaan asentaa myös iäkkäämpiinkin kiinteistöihin, mikä muuntaa vanhankin parvekkeen viihtyisäksi ja arvokkaaksi lisätilaksi. Moni vanha rakennus nuortuu tyylillä toteutetun parvekelasitus -julkisivuremontin myötä. Lasi on myös parvekkeiden kaidemateriaalina yhä suositumpi sen kestävyyden ja helppohoitoisuuden ansiosta.

Parvekelasien tuoma suoja itsessään pidentää parvekerakenteiden käyttöikää 5–10 vuodella. Mikäli parvekelasittaminen yhdistetään massiiviseen parvekerakenteen korjaamiseen, saadaan lisää käyttöikää 25–30 vuotta.

Tutustu silkkipainotekniikalla tehtyyn parvekelasitukseen

202110_72951.jpg

Lasitus vähentää parveketilan puhtaanapidon tarvetta ja kalusteet säilyvät suojassa tuulelta, sateelta sekä siitepölyltä.

Mittausten mukaan parvekelasitus auttaa myös meluhaittojen torjunnassa. Lisäksi tutkimukset osoittavat, että lasituksen ansiosta parvekkeen lämpötila on tyypillisesti 2–15 astetta ulkoilmaa lämpimämpää sijainnista ja vuorokaudenajasta riippuen. Lämpimämpi ilma pienentää parvekkeen kohdalla olevan ulkoseinärakenteiden lämpöhäviötä ja tuo siten energiataloudellista hyötyä.

Auringonsuojaverhot estävät parveketilan ylilämpenemisen kesäaikaan, mutta lisäävät myös yksityisyyttä hämärään vuodenaikaan.

Parvekkeet voidaan peruskorjauksen sijaan uusia kokonaan, jolloin myös niiden kokoa voidaan kasvattaa ja talon ilmettä muuttaa modernimmaksi. Samalla asumisviihtyvyys kasvaa ja kiinteistön arvo nousee. Hyvin huollettuna uusi parveke kestää jopa 60–130 vuotta.

Lue referenssikohteesta, jossa vanhat parvekkeet uusittiin kokonaan

Pyydä ammattilaista kertomaan lisää

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Lumon Suomi Oy
Remontti
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

20101_19988.jpg
Uusi ilme Lumonin laseilla
Taloyhtiön hallitus vastaa kiinteistön kunnossapysymisestäTaloyhtiön hallituksen keskeinen tehtävä on pitää huolta kiinteistön kunnosta ja sen arvon säilymisestä. Vastuunsa ymmärtävä hallituksen jäsen tarkkailee rakennuksen kuntoa ja ryhtyy vian havaittuaan toimenpiteisiin. Jos hallitus ei ole huomannut vaikkapa parvekkeiden maalipintojen huonoa kuntoa, voi asukas esittää siitä kysymyksen hallitukselle. Jos hallitus ei tämän jälkeen ryhdy toimenpiteisiin asian tutkimiseksi ja korjaamiseksi, jää vastuu lisävahinkojen synnystä hallituksen jäsenille.
20103_20872.jpg
Lumon lasiterassi
Lasikuistit, porstuat ja verannat ovat kuuluneet perinteiseen, suomalaiseen talonrakentamiseen. Vuosien saatossa ovat talojen ilme ja rakennusmateriaalit muuttuneet ja lasikuistit pelargonioineen ovat päässeet unohtumaan. Energiansäästötavoitteet, rakennusten kalliit neliöhinnat ja luontoarvojen korostuminen ovat nostaneet nykyajan lasikuistit uuteen kukoistukseen.
20225_78291.jpg
Auringonsuojaverhot parvekkeelle
Lasitettu parveke laajentaa asuintilaa lähemmäksi luontoa. Kun parveke on lasitettu, huomaa usein istuvansa siellä säätilasta ja vuodenajasta riippumatta. Vaikka olohuonekin olisi viihtyisä ja kauniisti sisustettu, parveke vetää kuitenkin puoleensa.Auringonsuojaverhot antavat keinon pitää olosuhteet aina miellyttävinä. Lumonin lasituksiin on saatavissa integroituvat aurinkosuojaverhot, jotka suojaavat niin paahtavalta auringon lämmöltä kuin ohikulkijoiden katseilta.Auringonsuojaverhot kannattaa hankkia kerralla koko taloyhtiön parvekelaseihin ja ne ovat kätevä laitattaa myös vaikkapa parvekelasien huollon yhteydessä. Näin taloyhtiö saa ne mittojen mukaan tehtynä ja valmiiksi ammattilaisen paikoilleen asentamana.
20212_68682.jpg
Muista selvittää, kenen vastuulla on taloyhtiösi lumikuorma katolla
Lumikuormat ovat muodostaneet taloyhtiöille merkittävän kuluerän ja myös suuren huolenaiheen. Lumipeite tuo eittämättä mieleen runsaslumisina talvina tapahtuneet ikävät kattolumiturmat. Käräjäoikeuden päätökset ovat aiheuttaneet epätietoisuutta siitä, miten kiinteistöjen turvallisuudesta on huolehdittava. Käräjäoikeuden linjaus huoltoyhtiön vastuun laajuudesta ja epävarmuus riittävästä turvallisuudesta on saanut kiinteistönomistajat ja näiden edustajat liikkeelle tarkentamaan huoltosopimustensa sisältöä. Eikä suotta, sillä myös sopimuksissa on tarkastamisen varaa!
20119_27687.jpg
Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat vuodessa 10,2 prosenttia
Kiinteistön ylläpito on osa taloyhtiön arkipäivää. Parhaimmillaan ylläpidon eteen tehty työ näkyy kiinteistön moitteettomana kuntona ja ja toimivuutena. Samalla kiinteistön ylläpito muodostaa suurimman osan taloyhtiön menoista.
20198_59374.jpg
Uuden aikakauden versio liukuovesta
Väliseinän sisään liukuva Liune on uuden aikakauden versio liukuovesta; siinä on pintaliukuoven perusajatus, mutta paremmalla toteutuksella! Äänet eristyvät jopa paremmin kuin kääntyvää ovea käytettäessä, koko seinäpinta on käytössä, ja ovi liukuu kevyesti ja äänettömästi. Asennus on helppoa ja nopeaa, ja valmiiksi hitsattu teräselementti on takuulla kestävä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton