Toimivat ovet joka vuodenaikoina
Omataloyhtiö.fi

Taistelu autotallin ovien kanssa historiaan

Tilalle toimivat ovet

Onko autotallin ovi raskas eikä sitä jakseta avata? Lämpimällä säällä unohtuu kuinka pakkanen, jää ja lumi hankaloittivat autotallin oven avaamista. Ulospäin aukeavien ovien esteenä olivat lumivallit tai vanha ovi oli jäätynyt paikalleen. Nosto-oven kanssa ongelmat vähenevät. Ovet nousevat ylöspäin ja sähkökäyttöisiä ovia ei tarvitse käsin käydä nostelemassa.

Jätä yh´teydenottopyyntö uusista autotallinovista

Lue lisää autotallinovista


Crawford-lamellinosto-ovet autotalleihin – koska se sopii niin hyvin

Autotallin ovella on merkitystä. Kun katsoo julkisivua ja suhteuttaa autotallin oven siihen, autotallinoven osuus julkisivusta on suuri. Ei siis ole yhdentekevää, millaiset autotallin ovet taloyhtiöön valitaan.

Vanhoilla ovilla on merkitystä myös julkisivussa.
Vanhoilla ovilla on merkitystä myös julkisivussa.

Autotallin ovi mukaan jo suunnitteluvaiheessa

Harva ajattelee suunnitteluvaiheessa, onko valittu autotallin ovi sopivan levyinen. Vesa Smeds Hyvinkään Crawford Centeristä muistuttaa, että sellaisia kuin standardiovia ei nykyään ole. Syy on yksinkertainen: nykyään autot ovat erikokoisia. Ennen autojen leveydet olivat melkeinpä samaa mittaluokkaa. Kyllähän nykyäänkin autoista käytetään tiettyjä standardimittoja, vaan läheskään kaikilla sellaista ei ole. Siksi on tärkeää jo autotallin suunnitteluvaiheessa olla yhteydessä oven myyjään ja tiedustella ovea tietyin mitoin. Crawford Entrematicin Ruotsin tehtaalla ovet tehdään tarvittavan aukon mittojen mukaan. Ja jos on mahdollista, kannattaa pistäytyä myyntinäyttelyissä. Crawford Centereiden myyntinäyttelyjä löytyy esim. Hyvinkäältä, Oulusta ja Torniosta.


Laatuun kannattaa satsata

Niin asunto-osakeyhtiössä rakentajan kuin remontoijan kannattaa alusta asti panostaa laatuun. Crawfordin ovet ovat olleet Suomessa vuodesta 1962 lähtien. Crawford kuuluu ruotsalaiseen AssaAbloy konserniin. Ovet on testattu Pohjoismaisiin olosuhteisiin sopiviksi ja toimiviksi. Lisäksi yrityksenä Crawford on ollut yli 50 vuotta. Pysyvyys tarkoittaa sitä, että yritys todennäköisesti on Suomessa vielä tulevina vuosikymmeninä. Näin ollen, jos asennetussa ovessa ilmenee jotakin, minkä vuoksi asentajalle tai myyjälle pitää esittää kysymyksiä, vastaaja löytyy. Takuuta ei oviin anneta heppoisin perustein.

Lamelliovi - kaukosäätimellä tai ilman
Lamelliovi - kaukosäätimellä tai ilman

Miten ovesta saadaan julkisivuun istuva?

Vesa Smeds suosittelee lähtemään lähimpään Crawford Centeriin tai asentavan jälleenmyyjän pakeille jo talon suunnitteluvaiheessa. Näin voidaan valita mitoitukset ja tarjolla olevista kiiltävästä, matasta, sileästä, Stucco- tai Woodgrain-pinnasta sopivin. Kuosin jälkeen valitaan väri ja malli. Oveen saa halutessaan ikkunoita, sähköistyksen sekä lisävarusteita. Integroidut käyntiovet Crawfordin autotallin oviin on saatavilla.


Kaukosäädin helpottaa

– Nykyään ostettavat ovet ovat 98 %:sti sähkökäyttöisiä. Ne 2 %, jotka ostetaan käsikäyttöisinä, menevät toissijaisiin autotalleihin – sellaisiin, joita käytetään harvoin. Sähkökäyttöinen nosto-ovi on paitsi luksusta arkeen, myös arkea helpottava asia kaikille. Erityisesti vanhuksille tai sellaisille, joilla ei enää ole voimia tai halua käyttää ulospäin aukeavia, käsikäyttöisiä autotallin ovia, kertoo Vesa Smeds.


Autotallin oven toiminta

Ovi asennetaan yleensä lämpimään autotalliin, joten ovi toimii moitteetta pakkasessakin. Jos sähkökäyttöinen ovi on asennettu kylmään autotalliin, sen käyttö onnistuu vielä -20–25 °C. Lämpimässä autotallissa Vesa Smeds suosittelee käyttämään +13–14°C:n lämpötilaa, jotta kosteus ei pääse tekemään tuhojaan autotallissa. Smeds toteaa, että kylmänä pidettävä autotallikin on parempi kuin lämpötilasuosituksesta poikkeaminen.


Miksi ovi pitäisi ottaa asennettuna?

– Asennus on hyvä ottaa oven mukana. Kun asennusryhmä tekee työnsä, lähdetään siitä, että työ tehdään kerralla kunnolla. Ovessa liikkuvilla osilla on 10 vuoden takuu, moottorilla 5 v, kun Crawfordin Centerin asentaja on tehnyt työn. Toki asennuksessakin on takuu. Jokaisessa ovessa on kuitenkin omat asennusniksinsä. Väärin asennettuna ovi kulkee väärässä asennossa ja rullat kuluvat vaikuttaen oven kestoikään, sanoo Vesa Smeds.
Oven asennus vie puolen päivää ja jos ovi vaihdetaan avaimet käteen -periaatteella, työhön kuluu päivän verran.


Turvallisuus

Crawfordin ovet ovat turvallisia. Ovien murtoturvallisuus on testattu standardin NEN 5096 mukaan ja luokiteltu WK2-turvaluokkaan. Murtosuojausluokituksella on positiivinen vaikutus esim. vakuutusmaksuun osassa yhtiöissä. Käytön kannalta kuulalaakeroidut ovet ovat sormisuojattu ja vaijeritkin ovat suojassa. Ovi on myös turvallinen energian suhteen: se on tiivis ja näin pitää lämmön sisällään. Ovien U-arvo on 1 ovikoossa 5000 x 2000.


 
Julkaistu
3.8.2015