• Etusivu
  • Osakas

Viikon kysymys: Ylimääräinen hoitovastike?

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Jurinet Oy
Julkaistu 16.10.2015Päivitetty 06.06.2023
Erillistalot

Hallitus peri ylimääräisen hoitovastikkeen alkuvuodesta ennen kuin yhtiökokous oli päättänyt, että sellainen on hyväksyttyä. Ylimääräinen vastike perittiin kahdesti kalenterivuoden aikana. Osa asukkaista kieltäytyi maksamasta ylimääräistä vastiketta. Onko vastike maksettava?

Vastaus:

Osakkeenomistajat käyttävät päätösvaltaansa yhtiökokouksessa, ellei esimerkiksi yhtiöjärjestyksessä ole toimivaltaa annettu hallitukselle. Yhtiökokous päättää talousarviosta ja yhtiövastikkeen määrästä. Lähtökohtaisesti näitä päätöksiä tulee hallituksen noudattaa. On kuitenkin tilanteita, jossa hallituksella ei ole pelkästään oikeus, mutta myös velvollisuus toimia "oman vapaan harkinnan" perusteella, jos yhtiön etu sitä vaatii tai jos yhtiölle muutoin voisi aiheutua vahinkoa ja yhtiökokouksen päätöstä asiassa ei voida odottaa.Tämä voi koskea tilannetta jossa peritään ylimääräistä hoitovastiketta jonkin pakottavan asian hoitamiseksi. Hallitus vastaa vastikkeen oikeutuksesta yhtiökokoukselle.

"Tämä vastaus on annettu vain kysymyksestä ilmenevien seikkojen perusteella tuntematta asiaan liittyviä yksityiskohtia. Vastauksessa ei näin ollen ole voitu huomioida kaikkia asian ratkaisuun vaikuttavia seikkoja. Jos käytät tätä vastausta jossain muussa asiayhteydessä ei vastauksen laatija ole siitä vastuussa. Jos haluat lisätietoja, ota yhteyttä vastauksen laatineeseen juristiin, puhelin 029 009 2590."

Kysy niin vastaamme -palvelu

Palstalla voit esittää taloyhtiöön liittyviä lakikysymyksiä, joihin JuriNetin lakimiehet vastaavat. Voit myös lukea jo esitettyjä kysymyksiä ja vastauksia. Kysymyksiin vastataan pääsääntöisesti viikon kuluessa.

Siirry Kysy niin vastaamme -palveluun

Henkilökohtaisia neuvoja lakiasioissa saat jättämällä yhteydenottopyynnön.

Jätä yhteydenottopyyntö lakimiehelle!

Aiemmin esitetyt viikon kysymykset:

Aiemmin esitetyt ja vastatut viikon kysymykset löytyvät alla olevasta linkistä!

Viikon kysymykset!

Jurinet Oy
Osakas
taloyhtiön hallinnointi
viikon kysymys
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

20222_76713.jpg
Miksi isännöitsijä kielsi kaikki lumityöt taloyhtiössä?
Kyseessä on viiden huoneiston rivitaloyhtiö, jossa lumityöt sisältyvät kiinteistöhuoltosopimukseen. Tulevat kun ehtivät, eikä alle 3 senttimetrin takia. Tontille tulevan ajoväylän edessä oleva pyörätie aurataan aikaisin, jolloin siihen voi jäädä korkeakin karhe, joka estää pääsyn molempiin suuntiin. Eikä muutenkaan kiva tarpoa hangessa!Kysymys: Onko yhtiön hallituksella oikeus kieltää osakkaalta kaikenlainen lumitöiden tekeminen yhtiön tontilla? Isännöitsijä antoi hallituksen pyynnöstä täyskiellon lumitöitä tekevälle osakkeenomistajalle.
20225_78115.jpg
Suihkun siirtäminen osake­huoneistossa - miten vastuut ja kulut jaetaan?
Taloyhtiömme on perinteellinen 1970-luvun lopussa rakennettu 6 kerroksinen kerrostaloyhtiö. Yhtiöjärjestys määrää sisätilojen kunnossapidossa osakkeenomistajan vastuulle kiinteät kalusteet ja laitteet sekä pintamateriaalit myös kosteissa tiloissa.Kysymys: Mikä on vastuunjako (yhtiö/osakas), jos osakas haluaa teetättää omaehtoisesti märkätilaremontin, jossa esimerkiksi suihku siirretään uuteen paikkaan (putkien vetoa) ja lattia kaivo siirretään uuteen paikkaan (piikkausta ja viemärin vetoa)? Edellä mainittujen vuoksi joudutaan asentamaan uudet kosteuseristeet ja esimerkiksi laatat koko märkätilan alueelle.
20115_25991.jpg
Esteellisyys valtakirjaa käytettäessä?
Hallituksen jäsen tai hänen valtuutettunsa ei voi äänestää tili- ja vastuuvapautta myönnettäessä. (Asunto-osakeyhtiölaki 6 luku 15 §).1.) Osakas tai osakkaat (ei hallituksen jäseniä) ovat valtuuttaneet hallituksen jäsenen edustamaan itseään valtakirjalla yhtiökokouksessa.Voiko hallituksen jäsen valtakirjan valtuuttamana äänestää vastuuvapautta koskevassa äänestyksessä valtakirjan osakkeilla?2.) Hallituksen jäsen on valtuuttanut osakkaan (ei hallituksen jäsen) edustamaan itseään yhtiökokouksessa.Voiko valtuutettu äänestää omilla osakkeillaan vastuuvapautta koskevassa äänestyksessä?
20219_72590.jpg
Kuka maksaa vahingonteot?
Taloyhtiössä on vuokralainen yksityisen omistamassa asunnossa. Kyseisessä asunnossa tehtiin murto ja parvekkeen ns. parvekkeen ulkoinen liukuovi oli auki mutta parvekkeen ovi oli lukossa, tämä rikottiin ja mentiin sisälle. Kyseinen henkilö ei halunnut tehdä ilmoitusta poliisille mutta taloyhtiön toimesta oven ikkuna korjattiin taloyhtiön laskuun, joka maksoi useita satasia.Kysynkin, eikö tämän korjauksen olisi kuulunut maksaa huoneiston omistaja, kun tämä todistettavasti oli tahallinen vahingonteko. Tämä asunnossa oleva on asunnon omistajan sukulaispoika, eikä näin ollen halunnut, että tämä maksaisi sitä kun hän on kuulemma varaton.Minun mielestäni tällaiset tahalliset vahingonteot ei pitäisi mennä taloyhtiön maksettavaksi.
Helsinki ylhäältä päin kuvattuna
Saako kerrostaloon asentaa ovisilmän, joka kuvaa oven ympäristön?
Saako kerrostalossa asentaa sähköistä ovisilmää nykyisen ovisilmän tilalle, joka näyttää isona ovikellon soittajan eli kuvaan tulee koko kerrostasanteen kuva? Kyseessä on huononäköinen asukas, joka haluaisi tällaisen asentaa.
20236_82063.jpg
Taloyhtiön urakoiden kilpailutus - miten toimia oikein?
Asunto-osakeyhtiössä on 30 huoneistoa jonka vesikattopinnoite on tarkoitus saneerata tulevana kesänä. Taloyhtiön vuosibudjetti on luokkaa 90000 euroa ja katto saneerauksen arvio 60000 euroa. Asia on sovittu vietävän yhtiökokouksen päätettäväksi.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton