• Etusivu
  • Remontti

Taloyhtiöt ja kunnat kaipaavat tietoa lämpöpumppuinvestoinneista – Motiva julkaisi verkko-oppaan

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö NIBE Energy Systems Oy
Julkaistu 04.06.2018Päivitetty 08.09.2023
23_P_111474_3.jpg

Lämpöpumppujen asentaminen taloyhtiöihin ja kuntien isoihin kiinteistöihin on yleistynyt viime vuosina. Investoinneilla haetaan ennen kaikkea taloudellisia säästöjä, mutta lämpöpumpuilla on merkittävä rooli myös kuntien ja koko Suomen päästövähennystavoitteiden saavuttamisessa. Hankintojen tueksi kaivataan kuitenkin puolueetonta tietoa.

Lämpöpumpuilla saavutetaan merkittäviä taloudellisia säästöjä sekä ympäristöhyötyjä. Motivan syksyllä 2017 julkaiseman selvityksen mukaan lämpöpumppuinvestointeihin taloyhtiöissä kannustivat erityisesti energiakustannusten vähentäminen, jäähdytysmahdollisuus sekä kiinteistön jälleenmyyntiarvon kasvattaminen. Noin puolet vastaajista arvioi yhtiövastikkeen laskevan ja lähes puolet arvioi vastikkeen pysyvän samalla tasolla lämpöpumppuinvestoinnin vuoksi. Lämpöpumppujen myyntiä on vauhdittanut myös pitkään jatkunut matala lainojen korkotaso.

Motivan selvityksessä kävi ilmi, että taloyhtiöissä ja kunnissa kaivataan tietoa investointien kannattavuudesta sekä eri järjestelmien soveltuvuudesta omaan kiinteistöön. Myös muiden käytännön kokemukset lämpöpumppuhankkeista kiinnostavat. Tietotarpeeseen vastatakseen Motiva on julkaissut verkko-oppaan lämpöpumppujärjestelmien hankinnasta.

Suunnittelijan työstä ei kannata tinkiä – suunnittelu vaikuttaa järjestelmän toiminnan tehokkuuteen

Motivan asiantuntija Sami Seunan mukaan kustannustehokas ja toimiva järjestelmä koostuu laadukkaasta suunnittelusta, laitteista ja toteutuksesta. Tärkeimmät vaiheet hankinnassa ovat Seunan mukaan tarve- ja kannattavuusselvitys, hankkeen suunnitteluvaihe ja urakan valvonta. Kunnilla ja taloyhtiöillä on käytettävissä hankintakonsultteja hankintaprosessin tukena, mutta niiden käyttö erityisesti taloyhtiöpuolella on Seunan mukaan turhan vähäistä.

"Ammattitaitoinen, kokenut konsultti pystyy hoitamaan kilpailutuksen ja tilaajapuolen edunvalvonnan paremmin ja samalla hallitusväeltä vähenee stressi ja työmäärä. Tällöin hanke kuormittaa taloyhtiön hallintoa vain siltä osin kuin on tarpeen, eli päätöksenteossa", Seuna toteaa. Motivan julkaisema opas antaa taloyhtiöiden hallituksille ja kuntien hankinnoista vastaaville eväät lämpöpumppuhankkeen hallittuun läpivientiin ja oikeiden kysymysten esittämiseen hankkeesta vastaavalle suunnittelijalle.

Kysyntäjousto avaa lisää säästömahdollisuuksia lämpöpumppujen omistajille

Lämpöpumppujen merkitys tulee kasvamaan tulevaisuudessa kysyntäjoustotarpeen kasvaessa. Tulevaisuudessa yhä useammat lämpöpumput on suoraan varustettu ohjauksella, jossa laite minimoi kalliin pörssisähkön käyttötunnit eli sähkökysynnän huipputunnit. Mitä enemmän uusiutuvaa sähköenergiaa tuotetaan aurinko- tai tuulivoimalla, sitä enemmän sähkömarkkinoiden tulee joustaa niinä hetkinä, kun sääolosuhteista riippuvaista energiaa on vain vähän saatavilla.

Lämpöpumppujen hankintaoppaaseen pääset tästä

Lämpöpumppujen hankintaoppaan laadintaan ovat Motivan lisäksi osallistuneet Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry, Scanoffice Oy, Rototec Oy, Nivos Energia Oy, Nibe Oy sekä Onninen Oy.

Lähde: Motiva Oy, tiedote 04.06.2018

NIBE Energy Systems Oy
Remontti
määräykset
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

20152_42294.jpg
Kiinteistön koko määrää säästön
Lämpöpumpuilla saadaan aikaan todella suuria säästöjä. Lämpöpumput ovat hyvä ratkaisu suuriin kiinteistöihin, joissa on suuri energiankulutus - säästöt ovat sitä suurempia mitä kulutus on. NIBEn lämpöpumppujen tilantarve on pieni ja niiden kanssa voidaan käyttää erilaisia lisä-/varalämmönlähteitä, kuten sähkö-, öljy- ja kaasukattilat tai kaukolämpö.Jätä yhteydenottopyyntö NIBE kiinteistömaalämpöpumpusta
20152_42431.jpg
Poistoilma talteen kerrostalon ilmanvaihdosta
Kiinteistöissä, joissa on käytössä pelkkä koneellinen poistoilmanvaihto, lämmin huoneilma puhalletaan suoraan ulos "harakoille". Tästä hukkalämmöstä on saatavissa talteen suuri määrä energiaa, joka voidaan hyödyntää lämmitykseen sekä lämpimän käyttöveden tuotantoon. Poistoilmasta saatava teho on riippumaton ulkoilman lämpötilasta.Lämpöpumpun avulla taloyhtiön hukkalämpö voidaan siirtää lämpöenergiana olemassa olevaan lämmitysjärjestelmään. Vanha huippuimuri vaihdetaan uuteen, lämmön talteenottopatterilla varustettuun malliin. Näin saadaan siirrettyä poistoilmasta talteen otettu energia maalämpöpumpun käyttöön. Tästä energiasta lämpöpumppu tuottaa lämpöä lämmitysjärjestelmään tai käyttöveteen. Lämpöpumpun automatiikka säätää lämpötilat sopiviksi.
20152_42431.jpg
Poistoilman lämpöä on turha päästää karkuun
Kiinteistöissä, joissa on käytössä pelkkä koneellinen poistoilmanvaihto, lämmin huoneilma puhalletaan suoraan ulos "harakoille". Tästä hukkalämmöstä on saatavissa talteen suuri määrä energiaa, joka voidaan hyödyntää lämmitykseen sekä lämpimän käyttöveden tuotantoon. Poistoilmasta saatava teho on riippumaton ulkoilman lämpötilasta.
20227_79100.jpg
Kolme syytä välitilinpäätökselle
Tilinpäätös vuosittain on monelle asunto-osakkeen omistajalle tuttu, mutta mikä on välitilinpäätös. Se tehdään vain tarvittaessa ja tarve on melko harvoin. Seuraavassa käymme läpi niitä kohtia, joissa välitilinpäätöstä kuitenkin tarvitaan.
20132_33862.jpg
Taloyhtiön osakas - muista kyselyoikeutesi yhtiökokouksessa!
Oma koti, asunto, on osakkaan elämän kallein sijoitus. Olisi hyvä tietää, mitä omaisuudellesi ja sijoituksellesi tapahtuu. Taloyhtiön yhtiökokouksessa osakkaalla onkin ainutlaatuinen kyselyoikeus. Oikeus on vain vuoden tärkeimmissä kokouksissa eli yhtiökokouksissa, joista suurin osa pidetään keväällä. Silloin hallitus ja isännöitsijä ovat velvollisia vastaamaan osakkaiden esittämiin kysymyksiin ja antamaan asioista tarkempia tietoja. Yhtiökokousten välillä hallitus voi itsenäisesti harkita, mistä asioista se haluaa tiedottaa ja mistä ei.
20217_71691.jpg
Mitä kohuttu ilmastopaketti tarkoittaa rakennusalalle?
EU:n ilmastopaketti on vaikutuksiltaan vielä monelta osin epäselvä. Otimme selvää, mitä se voi tuoda tullessaan rakennusteollisuudelle.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton