• Etusivu
  • Remontti

Pumppurappaus nopeuttaa myös logistiikkaa

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Saint-Gobain Finland Oy / Weber
Julkaistu 09.10.2018Päivitetty 10.10.2018
201810_55015.jpg

Pumppurappauksen valmistelevat työt tehdään edeltävänä päivänä. Sitten pumpataan ja heti pumppauksen perään pinta tasoitetaan.

Kahdeksankerroksisen kerrostalon kaikkien 56:n asunnon kylpyhuoneiden seinät tasoitetaan pumppurappauksella. Someron Laaturappaus Oy:n tehokkaat koneet nostavat laastia 10 000 kg päivässä kerrostalon uumeniin. Ainoana yrityksenä Suomessa laastia saadaan tarvittaessa nousemaan jopa 100 metrin korkeuteen. Petri Mäkinen, yrityksen toimitusjohtaja, kertoo kiirettä pitäneen. Tänä vuonna kohteita on pumppurapattu noin 1500.

Kontissa tarvittavat koneet

Pumppurappauksen laasti sekoitetaan kuorma-auton lavalla. Ainoastaan materiaalien laittamisessa myllyyn aamulla tarvitaan henkilötyövoimaa, muuten jatkuvaa valvontaa ei tarvita. Someron Laaturappaus Oy toimii franchising-periaatteella – laastin valmistukseen kehitetyt koneet ovat ainoita laatuaan Suomessa. Koneet on kehittänyt Weberin laastien kanssa pitkän työuran tehnyt rappausasioiden kanssa askarrellut Jari Jokila. Kehitetty menetelmä on tehokas, tuottava ja toimiva.

Laasti sekoittuu kuorma-auton lavalla, josta massa pumpataan letkua pitkin tasoitettaviin kylpyhuoneisiin. Kahdeksassa tunnissa tällä menetelmällä saadaan tasoitettua ja rapattua 20 kylpyhuoneen seinät.
Laastina käytetään weber MTL-laastia. Se on todettu pumpussa toimivimmaksi. Laasti jää myös tiukemmin seinään kiinni, kun työ suoritetaan tällä menetelmällä.
Seinien lisäksi on mahdollista tasoittaa myös lattiat pumppurappauksella.

Työn vaiheet

Ennen rappauksen aloittamista tehdään päivän verran suojauksia. Seuraavana aamuna kiinnitetään rappausjohteiksi weber 1108 Ohjuriprofiilitweber PL Pikalaastilla ja tehdään primerointi kahden miehen voimin. Pumppaukseen tarvitaan pari kaveria ja jälkityöt hoitaa yksi mies. Aliurakoitsija myös siivoaa jälkensä.

Parin päivän kuivumisen jälkeen seinät ovat vesieristettävässä kunnossa. Jos ilmanvaihto ei kohteessa ole päällä, rappauksen kuivuminen kestää kauemmin. Tässä kohteessa otetaan kuitenkin varman päälle ja kylpyhuoneiden annetaan kuivua viikon verran ennen seuraavaa työvaihetta.

Tällä työmenetelmällä saadaan paksut täytöt tehtyä sutjakkaasti laastia seinään pumpaten. Toki, jos saneerauskohteen seiniin ei purkamisen jälkeen jää juurikaan tasoitettavaa, rappaus on järkevämpää tehdä käsin.

Pumppurappauksen edut käsin kosketeltavat

Kun kylpyhuoneiden tasoitusta mietitään isommassa kohteessa, pumppurappauksen edut ovat selkeät. Paitsi työn nopeus myös työvaiheen logistiikka puhuu tämän tekotavan puolesta ja jäljen tasaisuus. Ruiskulla ensimmäinen laastikerros ottaa tiukemmin kiinni alustaan. Edestakainen kulkeminen rappusissa tai hississä jää. Kulkuväylät jäävät avoimiksi muille työvaiheille. Samalla säästyy työaikaa, kun laastia ei tarvitse sekoittaa ja kuljettaa, kun tavara tulee valmiina pumppuautosta.

Työvaiheet vievät huomattavasti vähemmän aikaa pumppaamalla tehden. Jos täyttötyötä tehtäisiin käsityönä, 10 miestä + jokaiselle apumies tekisi yhden kerroksen päivässä – 10-20 asuntoa/kk. Nyt aikaa kuluu 3-4 h/krs ja koko kohteeseen noin viikko. Ja kun täyttö- ja tasoitusvaihe nopeutuu, nopeutuu koko kohteen aikataulu – seuraavat työvaiheet saadaan käyntiin nopeammin. Rappauksen (weber MTL) annetaan kuivua viikko ennen vedeneristämistä. Jos kohteessa on koneellinen ilmanvaihto, kuivuminen käy nopeammin.

Myös vesieristyksen ensimmäinen kerta hoidetaan ruiskuttamalla. Nurkat nauhoitetaan, ruiskutetaan ja toinen vesieristyskerta tehdään telalla.

Info

Info

Pähkinänkuoressa

- Vertailukelpoinen hinta: perinteisellä tavalla tehtynä 10 miestä + jokaisella apumies saa tehtyä yhden kerroksen/päivä (seinien rappaus). Pumppurappauksella tehtynä koko kohteeseen menee aikaa (56 asuntoa) 4 päivää.
- Työvaiheet saadaan nopeasti käyntiin.
- Edestakainen työmaaliikenne vähenee, kun laasti pumpataan suoraan alhaalta ulkoa autosta.
- Ruiskulla saa aikaa tasaisemman jäljen kuin käsin tasoittamalla.
- Pumppaamalla voidaan tehdä paksumpia laastikerroksia.
- Laasti tarttuu tiukemmin alustaansa kiinni.
- Laastimenekki on pienempi kuin käsin työtä tehtäessä.
- Someron Pumppurappaus Oy:llä on käytössään pitkä letku, jolla on pumppausvoimaa lähes 100 metrin korkeuteen asti. Koska käytössä on iso auto, pumppurappaus ei vaadi alamiestä.
- Weberin tuotteet todettu toimiviksi.

Työt etenee aikataulussa

3154_420544773_2018109134156.jpg
Someron Laaturappaus Oy saa laastin nousemaan jopa yli 100 metrin korkeuteen.

Tutustu myös saneerauskohteen ensimmäiseen osaan tästä.

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Saint-Gobain Finland Oy / Weber
Remontti
viemäröinti
vesiputkistot
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

2k-polyuretaanielastomeerin-levitys-pensselillä-weber
Huputuksen hajuhaitat historiaan
M1-luokiteltu rakennusmateriaali on vähäpäästöinenRemonteissa yksi ikävimmistä asioista on rakennusmateriaaleista lähtevät erilaiset hajut. Herkille ihmisille nämä hajut saattavat tehdä talon ulkopuolisista remonteistakin todella ikävää aikaa. Weberin M1-luokiteltu vedeneristyspinnoite parvekkeille, luhtikäytäville sekä sisä- että ulkoportaille jättää hajuhaitat historiaan. weber 2-K Polyuretaanielastomeeri on jatkoa Weberin vähäpäästöisille rakennusmateriaaleille.M1-luokitellut rakennusmateriaalit ovat vähäpäästöisiä edistäen asuntojen sisäilmaa.
20165_46444.jpg
Putkiremontti nopeammin ja taloudellisemmin
Taloyhtiön putkitekniikan käyttöiäksi on arvioitu noin 50 vuotta. Tällä hetkellä suurin linjasaneeraustarve Suomen asuntokannasta kohdistuu erityisesti 1960- ja 70-luvuilla valmistuneisiin asuinkerrostaloihin ja saneeraustarpeen on ennustettu vain kasvavan lähivuosina voimakkaasti arviolta noin 2020-luvulle asti. Näitä asuntoja on Suomessa noin 470 000.Linjasaneerauksissa uusitaan putkistojen, sähkö- ja tietoliikenneyhteyksien lisäksi yleensä myös märkätilat ja mahdollisesti myös keittiöt. Myös muiden tilojen pintaremontteja voidaan liittää samaan urakkaan. Korjauskohteet ovat aina yksilöllisiä, joten saneerauksissa käytettävien rakenneratkaisuiden ja materiaalien valinnassa tulee noudattaa kohteesta laadittuja rakennesuunnitelmia.
3198_1054127016_201925125625.jpg
Uusissa kylpyhuoneissa kelpaa peseytyä
As Oy Rauduskoivun linjasaneeraus saatiin valmiiksi juuri ennen joulua 2018. Sekä asukkaat että urakoitsija olivat tyytyväisiä, kun saneeraus saatiin vietyä läpi suunnitellussa aikataulussa.
20204_64039.jpg
Miten liiallista vedenkulutusta voisi estää tai edes vähentää?
Taloyhtiöissä vedenkäyttö muodostaa keskimäärin 37 % kiinteistökustannuksista ja on taloyhtiön suurin yksittäinen kuluerä. Kokonaisuutena veteen kuluu enemmän rahaa kuin koko taloyhtiön lämmittämiseen. Koska vesi on kallista, veden säästäminen on kannattavin energiainvestointi.
20222_76752.jpg
Linjalattiakaivo antaa vapautta toteutukseen - märkätilojen remon­tointi taloyh­tiössä
Vieser Line on ainoa kotimainen linjalattiakaivo. Sen innovatiivisuus tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia ainutlaatuisiin kylpyhuoneratkaisuihin myös taloyhtiöiden remonttikohteissa. Tyylikkään designkannen alla on aina helposti asennettava ja puhdistettava sekä käytössä turvallinen ja tehokas lattiakaivojärjestelmä.
20153_42788.jpg
Ilmanvaihdolla asumismukavuutta ja energiansäästöä
1960-luvulla kerrostaloissa alkoi yleistyä koneellinen poistoilmanvaihtojärjestelmä. Talon katolle asennettiin joko talo- tai porraskohtainen huippuimuri, joka poisti ilmaa märkätiloista ja keittiöstä. Tällä tavalla saatiin toteutettua ilmanvaihdon tärkein tehtävä: kosteuden ja epäpuhtauksien poistaminen asunnosta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton