Tee onnistunut matka uuteen kotiin

Tee onnistunut matka uuteen kotiin

Haaveistako totta? Useat meistä haaveilevat yksilöllisesti suunnitellusta kodista − omien tärkeimpien mielikuvien ja toiveiden toteutumisesta niin paperilla kuin myös todellisuudessa. Moni on ehkä raapustanut ruutupaperille huonejakoja ja miettinyt, miten uuden talon huonetilat keskenään jakautuisivat. On kuitenkin hyvä kysyä itseltä, onnistuukohan tämä nyt omalla osaamisella. Kultainen neuvo tähän on: omat visiot kannattaa käydä rohkeasti esittelemässä ammattitaitoiselle ja kokonaisuudet hallitsevalle arkkitehdille heti hankkeen alussa. Ammattilainen hahmottaa kokonaisuudet ja kuuntelee tarkkaan rakennuttajan toiveet.

Haaveiden ja unelmien mukainen uusi koti, joka on ratkaisuiltaan toimiva ja myös muuttuviin elämäntilanteisiin mukautuva. Kuva: copyright Doventus OyHaaveiden ja unelmien mukainen uusi koti, joka on ratkaisuiltaan toimiva ja myös muuttuviin elämäntilanteisiin mukautuva. Kuva: copyright Doventus Oy

Koti tunnelmaa täynnä

Kun on aika rakentaa oma unelmien koti, tunteet ja haaveet ovat siinä vahvasti mukana jo ensimmäisistä ideointihetkistä alkaen. Tunnemme voimakkaasti omaa kotia ajatellessamme, sillä se on elämänpiirimme perusta ja myös turvapaikka. Koti on paikka, jossa perheenjäsenet kokevat olonsa rennoksi ja mukavaksi. Kaikki lähtee myös siitä, että uuden kodin ajatusrakennelma on rakennettu kuin talo vahvalle kalliolle. Hyvä ratkaisu kestää aikaa.

Kokenut pientalosuunnitteluun erikoistunut arkkitehti pystyy rakentajaperheen hahmotelmien ja toiveiden perusteella tarjoamaan ratkaisuja, joiden avulla suunnitellun kodin selkeä tilaratkaisu ihastuttaa tehokkuudellaan. Hukkaneliöt eliminoidaan ja kaikki on kohdallaan.

Uutta kotia suunniteltaessa otetaan huomioon myös perheen elämäntilanteisiin tulevat muutokset ja miten koti elää mukana muuttuvassa arjessa. Onko tiloja mahdollista yhdistää ja löytyykö niille uutta käyttötarkoitusta, kun esimerkiksi lapset aikuistuvat ja lentävät pesästä? Minkälaisia asumista helpottavia ratkaisuja on mahdollista miettiä jo etukäteen? Otetaanko huomioon esimerkiksi inva-hissin asennus?

Viisas rakennuttaja suunnitteluttaa ja rakentaa muuntojoustavan talon.

Harjaantunut arkkitehti osaa ottaa huomioon asemapiirrosta laatiessaan tontin topografian ja pintojen muotovaihtelut, pohjoisen kotimaamme ilmansuunnat sekä luonnonvalon koettavuuden tiloissa − unohtamatta rakennuksen sisätilojen ratkaisuja huoneiden sijoittelun ja funktionaalisuuden kannalta. Kaikki lähtee kuitenkin rakennusmassojen, asuinrakennuksen ja autosuojan, taitavasta sijoittamisesta tontille. Asemapiirros- ja piharatkaisusuunnittelun jälkeen paneudutaan huolellisesti pohjapiirrosten suunnitteluun ja julkisivujen estetiikkaan.

Vinkki: kun annat arkkitehdillesi luovan vapauden ilon luonnosvaiheessa, se palvelee parhaiten sinua ja yhteisesti asetettuja tavoitteita.

Jätä yhteydenottopyyntö

Arkkitehtisi ottaa huomioon, miten valo liikkuu vuorokausirytmin mukaan ja miten tilasarjat liittyvät toisiinsa.
Kuva: copyright Doventus Oy
Arkkitehtisi ottaa huomioon, miten valo liikkuu vuorokausirytmin mukaan ja miten tilasarjat liittyvät toisiinsa. Kuva: copyright Doventus Oy

Onnistu projektissasi

Olen puhunut asiakkaiden kanssa ”toiveiden tynnyrin” mukavasta ravistelusta, minkä jälkeen olemme lähteneet kohtaamaan rakentamishankkeen realiteetteja. Onnistunut hanke on myös kustannushallittu hanke. Rakennushankkeen onnistuminen kannattaa varmistaa palkkaamalla avuksi alan ammattilaisia. Jotta turhat yllätykset sekä hallitsemattomat budjettiylitykset pystyttäisiin välttämään, ensirakentajalle on erinomaiseksi avuksi rakennuttajakonsultti. Rakennuttajakonsultti on henkilö, joka avustaa tilaajaa eri osapuolten kilpailuttamisissa sekä tuo rakennuttajalle viimeisimmän tiedon hankkeen etenemisestä ja vaiheista, jotta päätösten tekeminen helpottuu.

Onnistunut hanke on myös kustannushallittu hanke.

Jätä yhteydenottopyyntö

Koko hankkeen kannalta on tärkeää, että rakennushankkeen suunnitteluvaihetta ohjaa rakennusalan realiteetit ymmärtävä ja kokenut rakennusalan ammattilainen. Palkkaa hankkeeseesi paras mahdollinen pääsuunnittelija. Hän hoitaa lakisääteiset tehtävänsä ja ennakoi asiakkaan kanssa suunnitteluprosessin asioita. Rakennuslupaprosessit ja viranomaisten kanssa asiointi sujuvat hyvin kokeneella tekijällä. Rakennuttajan ei tarvitse hoitaa kuin pienet asiat virastoon päin. Tehtäviä kyllä riittää rakentajaperheelle muissa hankkeen järjestelyissä.

Rakennushanke pitää sisällään ehkä noin sata sellaista asiaa, joihin rakennuttajan tarvitsee tehdä lopullinen päätös. Päätöksiä tehdessä on muistettava ottaa huomioon, että jokainen tehty päätös vaikuttaa rakennusprojektin myöhemmässä vaiheessa. Ei ole aina yksinkertaista tehdä johdonmukaisia ratkaisuja, ja suositeltavaa on keskustella päätöksistä pääsuunnittelijan ja rakennuttajakonsultin kanssa. Päätöksentekoon liittyvä polku viitoitetaan ja matka jatkuu hyvässä hengessä, mikä on aina tavoittelemisen arvoista. Tee onnistunut matka uuteen kotiin.

Tero Seppänen, arkkitehti SAFA
Doventus Oy

Tero Seppänen, arkkitehti SAFA Doventus Oy

Tero Seppänen,
Arkkitehti SAFA, ARK 678
Toimitusjohtaja
Doventus Oy

Lennä kotitalosi ympärillä!

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä:


Omataloyhtiö.fi
Julkaistu
2.9.2019