Vesivahingoista kärsineet taloyhtiöt vaihtavat komposiittiin

Vesivahingoista kärsineet taloyhtiöt vaihtavat komposiittiin

Länsi-Tampereella sijaitsevassa Haapalinnan kaupunginosassa on viime vuosien aikana todettu poikkeuksellisen paljon vesivahinkoja jopa 2000-luvulla rakennetuissa taloyhtiöissä. Alueen taloyhtiöistä jo parikymmentä on päätynyt putkisaneeraukseen, jossa kupariset käyttövesiputket korvataan komposiittiputkijärjestelmällä.

Jatkuvien vesivahinkojen vuoksi seitsemän 2000-luvulla valmistunutta taloyhtiötä teetti VTT Expert Servicellä tutkimuksen, joka paljasti käyttövesiputkien veden sisältävän kupariputkien pistekorroosiota aiheuttavia tekijöitä, muun muassa silikaattia. Pian tutkimuksen valmistuttua loppuvuodesta 2015 ensimmäisissä taloyhtiöissä ryhdyttiin putkisaneeraukseen.

LVI-Palvelu Hongisto Oy aloitti Haapalinnassa yhdeksän taloyhtiön putkisaneerauksen elokuussa 2018.

– Seitsemän taloyhtiön saneeraus oli tuolloin jo valmistunut, kertoo projektivastaava Kaisa Laurell LVI-Palvelu Hongistosta.

Myös kaikissa nyt saneerattavissa, vuosien 1984–1990 välillä valmistuneissa taloissa on ollut vesivahinkoja.

– Olipa syynä sitten vesi tai putkissa käytetty kupari, taloyhtiöt haluavat korvata kaikki kupariputket komposiittiputkilla, joissa riskiä putkien syöpymiseen ei ole, Laurell toteaa.
Urakan on tarkoitus valmistua kesään 2019 mennessä ja sen aikana käyttövesiputkistot vaihdetaan kaikkiaan 197 asuntoon.
 

Komposiittiputkiston liitoksissa käytetään erikoistyökalua.Komposiittiputkiston liitoksissa käytetään erikoistyökalua.

Nopeasti valmista

Taloteknisiin saneerauksiin erikoistunut LVI-Palvelu Hongisto on käyttänyt komposiittijärjestelmiä kohteissaan 10 vuoden ajan.

– Helposti ja nopeasti asennettava komposiittiputkijärjestelmä soveltuu saneerauskohteisiin erinomaisesti. Asuntoa kohden saneeraus vie vain päiviä ja asukkaat voivat asua kodeissaan töiden ajan. Komposiittiputket ovat kevyitä ja helposti käsiteltäviä, mikä tekee asennuksesta joustavaa ahtaissakin oloissa.

– Tässäkin kohteessa käytämme Uponorin komposiittijärjestelmää, jonka olemme todenneet hyväksi ja luotettavaksi kokonaisjärjestelmäksi.


Viime vuosina alalla ovat puhuttaneet vesivahingot, jotka ovat aiheutuneet virheellisesti tehdyistä puristusliitoksista. Kaisa Laurell ja putkiasentaja Sami Kinnunen eivät näe liitosten teossa ongelmia.

– Uponorin putkissa on esimerkiksi tarkistusikkuna, josta on helppo varmistaa, että putki on asennettu liittimen pohjaan asti. Huolellisuus on toki tärkeää, kuten asennustyössä aina.

Saneerattaviin taloihin rakennetaan yläjakoinen järjestelmä, jossa asuntojen putkistot ovat alaslaskettujen kattojen yläpuolella.

– Porrashuoneessa vanhat nousulinjat jätetään hormeihin ja uudet nousulinjat ja niistä asuntoihin tehtävät putkitukset koteloidaan. Kellareissa hyödynnetään vanhoja putkireittejä.

Näkyviin jäävät vain asuntojen vesikalusteille putkitetut pintaputkistot.

– Niissä käytetään Uponorin kromipinnoitteisia komposiittiputkia, jotka ovat siistin ja tyylikkään näköisiä pinta-asennuksissa.
 

Asennusvirheet suurin syy vesivahinkoihin uudisrakennuksissa

Uponor ja Rakentaja.fi toteuttivat marraskuussa 2018 kyselyn, jossa selvitettiin rakennusalan ammattilaisten kokemuksia syistä, jotka ovat aiheuttaneet vesivahinkoja uudisrakennuksissa. Vastaajilta kysyttiin myös, miten vesivahinkoja voitaisiin heidän mielestään parhaiten välttää.

Lue lisää tutkimustuloksista

Omataloyhtiö.fi
Päivitetty
16.1.2019