• Etusivu
  • Remontti

Tehokkaalla Kooltherm -lämmöneristyksellä säästöjä

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Kingspan Insulation Oy
Julkaistu 14.03.2019Päivitetty 08.12.2022
20193_56837.jpg

Kooltherm-lämmöneristeellä vanhaa seinäpaksuutta ei välttämättä tarvitse kasvattaa sen hyvän lämmöneristyskyvyn vuoksi. Näin ollen räystäs- ja sokkelilinjat voitaneen pitää alkuperäistasossa.

Vanhojen lämmöneristeiden uusiminen kannattaa silloin, kun alkuperäinen eristevahvuus on pieni, eristekerros on vaurioitunut tai se on jäänyt asennettaessa vajaaksi. Uuden lämmöneristyksen myötä vanha rakenne saadaan nykyaikaiseksi ja energiatehokkaaksi, jolloin säästyy energiaa ja saadaan säästöjä lämmityskustannuksissa.

Vanhan lämmöneristyksen paksuus saattaa olla huomattavasti ohuempi kuin nykyään rakennettavissa uusissa asuinrakennuksissa. Lisäksi nykyeristeet ovat kehittyneet vuosikymmenten aikana ja niiden eristävyys on parantunut selkeästi vanhoihin verrattuna. Ajan kuluessa myös mahdollinen rakenteeseen päässyt kosteus on saattanut vaurioittaa eristeitä ja pahimmassa tapauksessa jopa aiheuttaa mikrobivaurioita. Tällöin lämmöneristys ja koko julkisivurakenne saattaa olla aiheellista uusia kokonaan.

Säästöjä vuosikustannuksiin

Tehokkaalla lämmöneristyksellä rakennuksen lämmityskustannukset pysyvät maltillisina. Tehokkailla lämmöneristeillä eristettäessä ulkoseinän lämmöneristävyys jopa kaksinkertaistuu seinärakenteen paksuuden pysyessä alkuperäisenä. Tämä tarkoittaa säästöjä lämmityskuluissa. Tehokkailla Kooltherm lämmöneristeillä vanhankin asuintalon energiatehokkuus voidaan parantaa matalaenergia- tai jopa passiivitasolle asti. Rakennuksen energiankulutukseen vaikuttaa myös monet muut rakennusosat ja talotekniikka.

Energiatehokas ja lämmityskuluissa säästöjä tuova seinärakenne voidaan toteuttaa helposti ja kosteusteknisesti turvallisesti Kingspanin Kooltherm K15 Julkisivueristeillä. Uudet Kooltherm eristeet ovat jopa polyuretaania paremmin lämpöä eristäviä (λd= 0,020 W/mK).

Katso lisää Kooltherm Julkisivueristeestä

Kingspanin eristeet on helppo asentaa.
Kingspanin eristeet on helppo asentaa.

Pitkäikäinen investointi

Hyvin eristetyn rakennuksen lämmityskulut ovat pienemmät verrattuna heikommin eristettyyn rakennukseen. Samalla julkisivu päivittyy teknisesti nykyaikaiseksi. Eristeiden uusiminen on pitkälle kantava investointi, jolloin rakennuksen ulkoseinärakenne on mahdollista saattaa jopa nykysuositusten mukaiseksi.

Joustavuutta julkisivumateriaalin valintaan

Kingspan Kooltherm K15 -eristys voidaan tehdä kerrostaloon sen julkisivumateriaalista riippumatta. Julkisivuksi voidaan valita vaikkapa paikallamuurattu tiilijulkisivu, puuverhous tai tuulettuva järjestelmä, jossa pinta voi olla esim. rapattu tai tiililaattapintainen. Mahdollisuuksia on monia ja Kingspanilla on ratkaisut monien eri julkisivurakenteiden toteuttamiseen.

Kooltherm-lämmöneristys tuo joustavuutta julkisivumateriaalin valintaan.
Kooltherm-lämmöneristys tuo joustavuutta julkisivumateriaalin valintaan.

As Oy Helsingin Henrikintie 5:ssä tehtiin kuuden talon julkisivusaneeraus. Remontti piti sisällään julkisivuelementin ulkokuoren purun, vanhojen eristeiden vaihdon uusiin, energiatehokkaisiin lämmöneristeisiin sekä julkisivuverhouksen uusimisen. Kohteessa lämmöneristys uusittiin ja eristeeksi valittiin tehokas, alhaisen lämmönjohtavuusarvon (λd) omaava Kooltherm K15.

Taloyhtiö sijaitsee Pitäjänmäen Reimarlassa ja siinä on 170 asuinhuoneistoa. Talot ovat valmistuneet 1978 ja peruskorjattu 2003. Lämmöneristeen uusimisella parannetaan huomattavasti vanhan ulkoseinärakenteen energiatehokkuutta.

Julkisivuremontti suunnitteilla? Jätä yhteydenottopyyntö

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Kingspan Insulation Oy
Remontti
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

20112_24578.jpg
Roikkuuko jääpuikkoja räystäällä?
Nuo kauniit ja kimaltavat luontoäidin luomukset, jääpuikot, voivat kertoa terävällä kielellään yläpohjan eristeongelmasta. Jääpuikot voivat olla merkki eristeiden riittämättömyydestä tai jostain rakennusfysikaalisesta ongelmasta. Olemattomat tuuletusraot eivät päästä kattoa tuulettumaan kunnolla, jolloin kosteus voi tiivistyä katon alapintaan. Yläpohjan vuosikymmenet palvelleet eristeet eivät enää vastaa nykynormeja, jolloin lämpö karkaa harakoille. Oikein suunniteltu rakenne pitää lämmön sisällä ja kosteuden pois rakenteista. Antaa harakoiden hytistä katonharjalla.
20222_76821.jpg
Sauna-Satu turvaa saunan rakenteet
Kun saunan eristerakenne tehdään perinteisellä tavalla vasten kiviseinää, ovat puu ja kivi suorassa yhteydessä toisiinsa. Kosteus- ja homevaurioita ajatellen tämä on riskialtis yhdistelmä. Koska alumiinipaperi on helposti repeytyvää, rakenteeseen syntyy herkästi vuotokohtia. Tällöin saunan suuri kosteuspitoisuus pääsee kastelemaan rakenteen. Pienetkin rakennusvirheet kostautuvat ja saattavat helposti aiheuttaa ongelmia rakenteisiin.
20171_47972.jpg
U-arvo jopa 0,12 vain 160 mm:n eristepaksuudella
Kingspan Kooltherm K15 Julkisivueriste on tehokas julkisivujen lämmöneriste, jolla on erinomainen lämmöneristyskyky - λD-arvo jopa 0,021 W/mK. Lämmöneriste on vielä tehokkaampi kuin normaalit polyuretaanieristeet. Umpisoluinen eriste on koko paksuudeltaan ilmatiivis estäen lämmön karkaamisen ilmavuotojen mukana, mutta diffuusioavoin päästäen kosteutta poistumaan myös eristeen läpi betonielementin sisäkuoresta. Eristettä voidaan käyttää uuden paloasetuksen mukaan jopa enintään 56 metriä korkeissa P1-paloluokan rakennusten tuulettuvissa julkisivuissa.
Kerrostalo alhaalta kuvattuna
Viikon kysymys: Miten määritellään taloyhtiön perustaso?
Miten määritellään kerrostaloyhtiössä yhtiön kunnossapitovelvollisuuden perustaso huoneistojen kylpyhuoneissa?Osa taloyhtiömme kylpyhuoneista on alkuperäisiä ns.peltikasettikylpyhuoneita, joiden vesieristeenä on muovimatto. WC-istuin on niissä alkuperäinen, eikä sisällä kaksoishuuhtelua. Onpa osa hanoistakin vielä alkuperäisiä eli hieman yli 30 vuotta vanhoja. Osa kylpyhuoneista on remontoitu osakkaan toimesta, jolloin yhtiö on kustantanut työn vesieristeeseen saakka. Muista toimenpiteistä osakas on vastannut itse.Joissakin osakas on tehnyt koko remontin itse kustantaen kaikki tekemänsä muutokset, joiden tekemistä yhtiö ei ole voinut valvoa. Yhtiön toimesta ei ole uusittu yhtään WC-istuinta, koska sen uusiminen tuli yhtiön kunnossapitovastuulle vasta uuden lain myötä. Useat osakkaat ovat uusineet ne omalla kustannuksellaan.Valitettavasti yhtiössä ei saatu aikaan sopimusta kaikkien kylpyhuoneiden kunnostuksesta yhtenäiseen perustasoon esimerkiksi jakamalla työ suoritettavaksi useassa osassa siten, että huonoimmassa kunnossa olevat kylpyhuoneet olisi remontoitu ensimmäisinä.Mitä siis tarkoittaa "ajankohdan" perustaso?
11_P_114436_1.jpg
Tuulettuva julkisivujärjestelmä - Julkisivu varman päälle
Weberin lanseeraama, tuulettuva julkisivujärjestelmä SerpoVent Julkisivujärjestelmä sopii korjaus- että uudisrakentamiseen. Se on mahdollistaa levyrappauksen lisäksi myös muiden julkisivumateriaalien tehokkaankäytön ja ajattoman lopputuloksen. SerpoVent Julkisivujärjestelmä on kokonaisjärjestelmä, joka sisältää levyrappauksen lisäksi kaiken tarvittavan rakennusrungosta valmiiseen julkisivupintaan saakka.Järjestelmällä on mahdollista toteuttaa rappauksen lisäksi myös muita julkisivupintoja. Myös kaikki ulkonäkövaihtoehdot ovat mahdollisia, kaarevat rakenteet, ulokkeet ja syvennykset.
202110_73245.jpg
Kuuluuko omassa kodissa kestää naapurien elämän ääniä?
Koira haukkuu, lapsi itkee, vanhemmilla on riita ja äänet kohoavat. Nuoriso soittaa musiikkia niin, että lattia tärisee basson voimakkuudesta koko päivän. Toinen imuroi ja joku käyttää tehosekoitinta. Ja yläkerrassa tuntuu olevan kokonainen koululuokka jumppatunnilla töminästä päätellen. Normaaleja elämän ääniä – vai onko?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton