• Etusivu
  • Remontti

Kattoremontti kannattaa ennakoida ajoissa

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Ormax Monier Oy
Julkaistu 26.03.2019Päivitetty 27.03.2019
20193_57016.jpg

Vaikka katto on rakennuksen tärkein suoja ja iso osa julkisivua, ei sen kuntoon kuitenkaan aina kiinnitetä yhtä herkästi huomioita kuin ulkoseinien, ikkunoiden tai ovien. Vasta katemateriaalin tarkempi tutkiminen paljastaa montako vuotta on vielä luotettava suoja pään päällä. Mikäli katolla havaitaan kulumia tai halkeamia, on syytä ryhtyä toimiin. Yläpohjan piilevät vuodot käyvät taloyhtiölle kalliiksi.

Tarkastus selvittää katon kunnon

Katto vastaa siitä, että talon rakenteet pysyvät kuivina kaikkein ankarimmissakin olosuhteissa. Vuosien mittaan voimistuneet sääilmiöt: kovat helteet, myrskyt ja pakkaset koettelevat rakennusta ja erityisesti kattoa. Silloin katemateriaalilta kysytään lujuutta ja kovuutta kestää toistuvia ääriolosuhteita vuodesta toiseen.

Vuosikymmeniä vanha katto on uusittava hyvissä ajoin ennen kuin vahinkoja alkaa ilmetä. Katolla tulisi suorittaa tarkastus ainakin kerran vuodessa. Näin havaitaan mahdolliset halkeamat ja murtumat, jotka ovat riskikohtia yläpohjan kosteusvaurioille. Läpivientien liitos- ja saumakohdat on myös syytä tarkistaa huolella. Ullakkotilojen puolelta tehty silmämääräinen tarkastus puolestaan paljastaa mahdolliset aluskatteen läpi päässeet vuotokohdat.

Kattotyypistä ja materiaalista riippuen katon käyttöikä vaihtelee keskimäärin 30-50 vuoden välillä. Mikäli katon kunto askarruttaa ja edeltävästä tarkastuksesta on aikaa, on hyvä tukeutua ammattilaisen puoleen ja pyytää kuntoarvio. Kokenut kattoasentaja osaa tehdä perusteellisen tarkastuksen ja kertoa, miten juuri kyseinen katto remontoidaan parhaalla tavalla. Haettaessa luotettavaa asiantuntijaa, on Ormaxin valtuutetun kattoasentajan valinta turvallinen ratkaisu.

Uusi betonitiililaatta tuo modernia ilmettä

Katto vaikuttaa vahvasti myös rakennuksen visuaaliseen ilmeeseen. Kohteeseen sopivan kattotiilen valinnalla saadaan muutettua talon ilmettä ja nostettua sen arvoa. Muodoltaan perinteisen aaltoilevan kattotiilen rinnalle on markkinoille tullut uuden tyyppinen kattotiililaatta. Ormax EVO-betonilaattakattotiili edustaa uusinta kattotiiliteknologiaa. Tiili on ohut, ilmeeltään kevyt ja siitä syntyy tasainen kattopinta.

Erinomaisesti myös korjausrakentamiseen soveltuva EVO korostaa vanhan talon persoonallista ilmettä ja rakentaa harmonisen kokonaisuuden eri julkisivumateriaalien kanssa. Mittatarkka tiili lukkiutuu tiiviisti paikoilleen ja pysyy siinä vakaasti kaikissa olosuhteissa. Moderni ja kestävä Ormax EVO -tiilikatto suojaa taloa jopa 70 vuotta.

20193_57030.jpg

Aluskate varmistaa kosteusteknisen toiminnan

Jotta katto toimisi kuten on suunniteltu, on myös aluskatteen laatuun kiinnitettävä huomiota. Mikä tahansa muovipeite ei kelpaa toimittamaan aluskatteen virkaa. Nykyaikaiset, diffuusioavoimet eli hengittävät aluskatteet toimivat kuten ulkoiluvaate, jossa on Goretex-kalvo. Ne eivät päästä vettä ulkoa sisään, mutta "hengittävät" sisäisen höyryn ulos. Diffuusioavoin aluskate kuivattaa alapuolellansa olevia rakenteita ja lämmöneristeitä. Se antaa hieman anteeksi tuuletuksen puutteita, jolloin kosteudella on paremmat mahdollisuudet päästä poistumaan rakenteesta.

Aluskatteelta vaaditaan myös asennuskestävyyttä. Pysyäkseen ehjänä on repäisylujuuden kestettävä astuminen, ei pelkästään turvallisuussyistä, vaan myös asentamisen helppouden vuoksi. Divoroll aluskatteet on suunniteltu kattorakentamisen haasteisiin. Ne varmistavat katon oikean kosteusteknisen toiminnan ja niiden asennustyö hoituu ongelmitta.

20193_57031.jpg

Avaimet käteen tiilikattoremontti

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Ormax Monier Oy
Remontti
vesikatto
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

20164_46252.jpg
Varma ratkaisu kiinteistön kattoremontille
Katosta puhutaan toisinaan talon viidentenä julkisivuna. Tämä merkitsee kuitenkin katon hienoista aliarviointia. Katon tehtävä on vaikeampi kuin seinien. Sateen, tuulen ja lumen kestäminen vaatii aivan oman materiaalinsa. Savi- ja betonikattotiilet kestävät vaativatkin olosuhteet ja antavat rakennukselle pitkäikäisen ja luotettavan suojan.
20123_30124.jpg
Kunnon kattoremontti antaa kerrostalolle uuden elämän
Nokian Lauttakorventie 5-7:ssä oli ennen kaksi tasakattoista 1970-luvun kerrostaloa. Kattoremontin myötä talot ovat saaneet uuden elämän ja nykyaikaisemman ulkonäön. Näyttävä tumman harmaa Ormax-betonitiilikatto suojaa taloja vuosikymmenten ajan.
20124_30432.jpg
Varmistu kattoasennuksen pätevyydestä
Ammattitaidolla toteutettu kattoremontti takaa rakennukselle tehokkaan säänsuojan vuosikymmeniksi. Uuden katteen tuomasta arvonlisäyksestä nyt puhumattakaan.
20191_55863.jpg
Talvi on paras aika tehdä taloyhtiön katon kuntoarvio
Vesivekin työmiehet eivät pakkasessa hyydy, vaan kuntoarviot ja remontit pyörivät yhtä lailla talvikuukausinakin. Itse asiassa talvi on mitä mainiointa aikaa tarkistuttaa taloyhtiön katon kunto. Taloyhtiön hallituksen sekä isännöitsijän lainsäädännössä määritellyn huolellisuusvelvoitteen täyttymiseksi kannattaa hyödyntää asiantuntijoita. Kun toimit ripeästi, saat katon kuntoon kevääksi ja voit huoletta ottaa vastaan kevään sulamisvedet ja putoavat lumikuormat.
Vaihtoruuvi katolle
Jatka katon käyttöikää vaihtoruuveilla
Valitettavan usein katon kiinnittämiseen käytetyt naulat ja ruuvit ovat katon heikoin lenkki. Niiden huonon kunnon vuoksi vaihdetaan turhan usein koko katto. KINGI® vaihtoruuvi™ on suunniteltu jatkamaan peltikaton kestoikää pellin mukaiseksi.
20159_44466.jpg
Tiilikatto on kestävä ja helppohoitoinen
Kattotiiliä on käytetty jo tuhansia vuosia. Sille on yksi hyvä syy. Katosta tulee kestävä, turvallinen ja tyylikäs. Katon toiminnan ymmärtäminen voi olla ensimmäinen askel täydellisen katon luomiseen.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton