• Etusivu
  • Remontti

Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja muutoksista rakennusten paloturvallisuusasetukseen

Rakentajan toimitus
Julkaistu 23.10.2019Päivitetty 08.09.2023
201910_60801.jpg

Muutoksia esitetään muun muassa säännöksiin puurakennusten sisäpintojen suojaverhouksesta sekä laajojen kasvihuoneiden palo-osastoivista seinistä.

Esityksen mukaan 1–2 -kerroksisen P2-paloluokan rakennuksen seinien sisäpintojen suojaverhousta koskeva vaatimus poistuisi, jos seinässä käytetyt materiaalit täyttävät puulle ominaisen palokäyttäytymisluokan ja vähimmäistiheyden. Muutos helpottaisi esimerkiksi suurehkojen, enintään kaksikerroksisten hirsirakenteisten tai muiden massiivipuuseinäisten rakennusten suunnittelua ja mahdollistaisi näkyviin jäävät puupinnat rakennusten sisällä.

Esityksen mukaan laajojen kasvihuoneiden pinta-alaan perustuvaa palo-osastointia ei jatkossa vaadittaisi kasvihuoneissa, joiden palokuorma on hyvin pieni. Muutos helpottaisi kasvien kasvatusta, kun osastoivat seinät eivät varjostaisi kasvustoa, ja alentaisi rakennuskustannuksia.

Edellä mainitut muutokset toteuttaisivat hallitusohjelman kirjauksia puurakentamisen edistämisestä sekä rakentamissäädösten tarkastelusta maatalouden kilpailukyvyn kannalta.

Asetukseen esitetään myös eräitä muita muutoksia, joilla vastattaisiin nykyisen asetuksen soveltajilta tulleeseen palautteeseen. Muutokset selkeyttäisivät asetuksen tulkintaa ja alentaisivat sen soveltamisesta syntyviä rakennuskustannuksia.

Lausuntoja voi antaa 29.11.2019 saakka.

Lisätietoja:

rakennusneuvos Jorma Jantunen, p. 0295 250 105, jorma.o.jantunen@ym.fi

Lähde: Ympäristöministeriön tiedote 22.10.2019

Remontti
ympäristö
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

202112_74271.jpg
"Piiri" on Keravan puurakentamisen keihäänkärki
Keravan tulevalle Asuntomessualueelle nousee puukerrostalojen ryhmä, josta järjestetyn suunnittelukilpailun voittaja on valittu.
202010_66875.jpg
Rakennusala isossa roolissa kiertotaloudessa
World Circular Economy Forum (WCEF) järjestettiin kuluvalla viikolla neljättä kertaa. Tänä vuonna koronapandemia pakotti järjestäjät muuttamaan foorumin verkkotapahtumaksi, johon ilmoittautui yli 5000 osallistujaa lähes 140 maasta. Alun perin tapahtuma piti järjestää Kanadassa.
201911_61138.jpg
Ilmasto- ja energiapoliittinen ministerityöryhmä keskusteli 2050-ilmastostrategian tueksi päivitetyistä skenaarioista
Ilmasto- ja energiapoliittinen ministerityöryhmä kuuli maanantaina VTT:tä ja Lukea pitkän aikavälin ilmastostrategian tueksi tehtävistä laskelmista.
20218_71769.jpg
Betoni rakennusmateriaalina: Betonin uudet muodot - osa 2
Betoni muuttaa muotoaan siitä perinteisestä harmaasta sementin, kiven ja veden yhdistelmästä kohti monimuotoisempaa rakennusmateriaalia. Betonilla lienee tylsähkö, mutta tehokas ja turvallinen maine rakennusmateriaalina. Tehokkuus on ollut pitkään kilpailuvaltti, mutta ekologisuus ja edustavuus on vallannut alaa. Betonin kohdalla se tarkoittaa pienempää hiilijalanjälkeä, mutta myös painetta betonin muokkautuvuuteen rakennusmateriaalina. Katsahdamme tässä artikkelissa betonin uusiin muotoihin suunnittelussa vaikuttaviin betonin innovaatioihin ja ratkaisuihin.
Pyynikin Trikoon alue Tampere
Tiili kiertää entistä tehokkaammin
Purkutiilien käyttö uudisrakentamisessa on ollut haasteellista johtuen tuotteelle vaadittavasta CE-merkinnästä. Toukokuussa 2022 ympäristöministeriö kuitenkin linjasi, että valtaosalta uudelleenkäytettäviä rakennustuotteita ei ole tarkoituksenmukaista vaatia CE-merkintää, kunhan tuotteen kelpoisuus käyttökohteeseen on voitu osoittaa.
20236_82063.jpg
Epämiellyttävä haju huoneistossa - miten edetä?
Olemme kärsineet huoneistossamme ajoittain esiintyvästä "viemärin tuoksusta", asiaa on omatoimisesti tutkittu ja todettu mm. että tontilla sijaitsevan kunnallisen viemärin tarkastuskaivon läheisyydessä esiintyy tuo samainen tuoksu. Oltu yhteydessä paikalliseen vesi-ja viemärilaitokseen, he ovat omalta osaltaan tutkineet järjestelmänsä, havaittu viemärissä painauma joka ajoittain tukkii naapurikiinteistömme viemärin, tätä kaupungin toimesta käyty silloin tällöin avaamassa. Vesi-ja viemärilaitoksen taholta ilmoitettu, ettei haju voi tulla heidän järjestelmistä, kehoittivat tarkastamaan taloyhtiömme viemärijärjestelmän toiminnan.Kuuluuko taloyhtiön hoitaa viemärien tarkastaminen, vai onko se osakkaan vastuulla, niin kuin meille on isännöitsijän taholta ilmoitettu?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton