• Etusivu
  • LVI

Korjaa ilmanvaihto kuntoon - kustannukset eivät päätä huimaa

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Velco
Julkaistu 17.02.2020
20202_62686.jpg

Vaikka suomalaiset pitävät kodin sisäilmaa tärkeänä, on yli miljoonassa suomalaiskodissa ilmanvaihto rikki tai riittämättömästi mitoitettu. Ilmanvaihdon toimivuudesta kannattaa pitää huolta, sillä toimiva ilmanvaihto vaikuttaa asumisterveyteen sekä ehkäisee asunnon kosteusvaurioita.

Suomessa on noin 2 miljoonaa asuntoa, joiden ilmanvaihto vaatisi toimiakseen korvausilmaventtiileitä. Kuitenkin arviolta yli puolet näistä asunnoista kärsii puutteellisesta ilmanvaihdosta. -Usein asukkaat kuvittelevat esimerkiksi ikkunan tiivisteiden välistä vuotavan ilman tarkoittavan ilmanvaihtoa, mikä ei pidä paikkaansa, kertoo Terveysilman myyntipäällikkö Markus Mäkinen.

Rakenteiden läpi asuntoon vuotava ilma kuljettaa mukanaan terveydelle haitallisia epäpuhtauksia. Joskus ne voi aistia sisäilmasta epämiellyttävinä hajuina, mutta monesti ne jäävät huomaamatta. Esimerkiksi radon joka on maaperästä sisäilmaan tunkeutuva kaasu, on hajutonta eikä sitä voi todeta aistinvaraisesti. Huono ilmanvaihto ja rakennuksen alipaineisuus lisäävät huomattavasti radonsäteilyn riskiä, sillä alapohjan kautta sisään pääsevät ilmavuodot kuljettavat alipaineen voimalla radonia sekä muita epäpuhtauksia sisäilmaan. Radonkorjauksissa ensimmäinen toimenpide onkin varmistaa ilmanvaihdon toimivuus.

20202_62687.jpg

Toimiva ilmanvaihto ehkäisee kosteusvaurioita

Kuten koneellinen ilmanvaihto, edellyttää painovoimainenkin ilmanvaihto aina korvausilma- ja poistoilmaventtiileitä. Erona on vain se, että ne toimivat ilman koneita. Painovoimaisessa ilmanvaihdossa ilman vaihtuminen perustuu sisä- ja ulkolämpötilan eroihin, sillä lämmin ilma pyrkii ylöspäin. Myös tuuli edistää paine-eron syntymisestä ja parantaa vetoa hormissa.

- Jotta ilma vaihtuu riittävästi, korvausilmaventtiilit pitäisi löytyä jokaisesta makuu- ja oleskeluhuoneesta. Poistoilmaventtiilit sijoitetaan keittiöön, kylpyhuoneeseen, wc:hen ja vaatehuoneeseen. Nyrkkisääntönä voi pitää, että asunnossa tulee olla yksi korvausilmaventtiili 20 m² kohti. Näin korvausilmaa tulee tarpeeksi ja sisällä syntyvät epäpuhtaudet ja kosteus kulkeutuvat ulos asunnosta. Jos korvausilmaventtiilit puuttuvat, alipaine imee ilman sieltä mistä saa: rakenteiden raoista tai jopa viemäreistä, Mäkinen kuvailee.

Toimiva ilmanvaihto on tärkeää paitsi asukkaiden hyvinvoinnille ja asumismukavuudelle, mutta myös asunnon kunnolle. Asunnoissa syntyy päivittäin kosteutta ruoanlaitoista, pyykkien kuivatuksesta ja suihkun käytöstä. Mikäli tämä kosteus ei pääse poistumaan, kerääntyy se asunnon pinnoille aiheuttaen maali- ja tapettivaurioita sekä kylpyhuoneen kosteusvaurioita. Oikein toimiva ilmanvaihto vaikuttaa myös asunnon energian kulutukseen, sillä kostean sisäilman lämmittäminen vie enemmän energiaa.

20202_62688.jpg

Hallittu korvausilmaratkaisu Velco-venttiileillä

Koska painovoimainen ilmanvaihto on riippuvainen ulkoilman paine-eroista, vaatii oikean ilmavirran ylläpitäminen korvausilmaventtiilien avauksen säätymistä ulkolämpötilojen mukaan. Kesällä paine-erojen ollessa pienemmät, vaatii korvausilman johtaminen asuntoon suurempaa venttiilin avausta. Pakkasilla jo minimiavaus riittää takaamaan asunnon tarvittavan ilmanvaihdon.

Huolettominta on valita termostaatilla toimivat Velco-venttiilit. Venttiilin lämpölaajenemiseen perustuva termostaatti säätää venttiilin avausta portaattomasti ulkolämpötilan mukaan kaikkina vuodenaikoina. Kylmällä ilmalla venttiilin avaus kiertyy pienemmälle, lämpimällä suuremmalle. Velco-venttiili on suunniteltu kestämään ja sille myönnetään 10 vuoden takuu.

Filtrete suodattimella varustettuna Velco-venttiili päästää raittiin ilman sisälle, mutta estää tehokkaasti epäpuhtauksien pääsyn sisäilmaan. Suodattimen teho perustuu sen staattiseen sähkövaraukseen, joka vetää pienetkin hiukkaset itseensä kuin magneetti. Filtrete estää epäpuhtauksien kuten katupölyn ja allergeenien pääsyn sisätiloihin sataprosenttisesti, sekä suodattaa tehokkaasti terveydelle kaikkein vaarallisimpia pienhiukkasia. VTT:n testaama Filtrete-suodatin täyttää korkeat F-7 luokan vaatimukset.

Ilmanvaihdon voi laittaa helposti kuntoon

Huonosta sisäilmasta kärsitään usein turhaan, sillä ilmanvaihto on mahdollista korjata kuntoon jo muutamalla satasella. Ilmanvaihdon puutteet kannattaa kuitenkin korjata ajoissa, sillä jo syntymään päässet kosteus, home- ja mikrobivauriot ovat hankalia sekä kalliita korjata.

Mikäli asunnosta löytyy päivitystä kaipaava venttiili tai vanha rautaluukku, on venttiili helppo päivittää termostaatilla ja tehokkaalla Filtrete-suodattimella varustettuun Velco-korvausilmaventtiiliin. Velco-venttiileiden oheen on mahdollista asentaa myös VTT:n testaama äänenvaimennusratkaisu, joka vaimentaa tehokkaasti sisätiloihin kantautuvaa melua.

Ilmanvaihdon toteuttaminen onnistuu myös niihin kohteisiin, joissa korvausilmaventtiileitä ei ennestään ole. Helpointa se on, mikäli asunnosta löytyvät puiset tuuletusluukut, joihin uusi korvausilmaventtiili voidaan asentaa. Puiset tuuletusluukut ovat yleisiä etenkin 1970-1980-lukujen rivitaloissa. Venttiilin asentaminen puuluukkuun kustantaa asennettuna noin 150€ /kpl.

Kun korvausilmaventtiilille tehdään uusi seinäläpivienti, käytetään puurakenteisiin seiniin kuppiterää ja betoni- ja tiiliseiniin timanttiporaa. Uuteen läpivientiin toteutettuna hintaa venttiilille tulee asennuksen kanssa noin 200-300€ euroa, seinämateriaalista riippuen.

Voit myös jättää yhteydenottopyynnön

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Velco
LVI
ilmanvaihto
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

20233_81181.jpg
Onko tässä korvaus­ilma­reittisi? Joka kol­mannesta kodista puut­tuu toimiva ilman­vaihto
Korvausilmaventtiilit puuttuvat monista 1970–90-luvuilla rakennetuista asunnoista, koska rakennuksista haluttiin tehdä tiiviitä energiansäästön nimissä. Tässä mentiin kuitenkin metsään ja pahasti, sillä puutteellisen korvausilmanvaihdon seuraukset ovat vakavat.Tiedätkö sinä mistä kotiisi tulee raitista ilmaa? Jos et ole aivan varma, on tämä artikkeli sinulle.
201012_23908.jpg
Suomen Terveysilma mukaan Omataloyhtiö.Fi:hin
Eräs asumisviihtyisyyden tärkeimmistä elementeistä on hyvä sisäilma. Huono sisäilman laatu aiheuttaa merkittäviä haittoja niin rakennusten kuntoon kuin ihmisten terveyteen. Huolehtimalla korvausilman saannista voidaan näihin asioihin vaikuttaa paljonkin.Jätä yhteydenottopyyntö Suomen Terveysilmalle...Osta venttiilit ja vaihtosuodattimet Jäsentukusta
20111_23968.jpg
Vaivaton tapa parantaa ilmanvaihtoa
Puinen tuuletusluukku ikkunan kyljessä on nimenomaan suomalaisten talojen tyypillinen ratkaisu, johon muualla maailmassa harvemmin törmää. Meillä ne ovat olennainen osa 1970-80-luvuilla rakennettujen rivitalojen ja kerrostalojen ikkuna-arkkitehtuuria. Korvausilman saannin parantamiseen puinen tuuletusluukku tarjoaa vaivattoman ja edullisen mahdollisuuden Terveysilman VELCO VTR-100 asennuspaketin avulla.
20235_81907.jpg
Näin voit suojata katon tai alapohjan kosteusvaurioilta
48 prosenttia katoista pitää korjata ennen niiden varsinaisen käyttöiän päättymistä. Tätä mieltä ovat Kantarin* haastattelemat asiantuntijat, jotka vastaavat kiinteistöjen kattojen kunnosta ja niiden korjausrakentamisesta. Vakuutuksesta ei useinkaan saa korvauksia näistä vaurioista.
20091_14684.jpg
Valloxilta uusi ilmanjakojärjestelmä
Vallox BlueSky on uusi taipuisa, ääntä vaimentava ja asennusystävällinen ilmanvaihdon kanavajärjestelmä. Se tekee ilmanvaihtokanaviston asentamisesta sekä uudisrakennuksissa että saneerauskohteissa entistä nopeampaa ja helpompaa.Tulo- ja poistoilmakanavat kulkevat Vallox-ilmanvaihtokoneelta Vallox-äänenvaimennusosan tai äänenvaimentimien kautta BlueSky -ilmanjakolaatikoihin, joista tulo- ja poistoilma jaetaan "tähden" muotoon rakennetulla ilmanjakojärjestelmällä koko taloon. Jokaiseen venttiiliin viedään yksi tai kaksi BlueSky -putkea suoraan äänieristetystä ilmanjakolaatikosta.Polyeteenistä valmistettu, taipuisa, mutta muotonsa pitävä Vallox BlueSky -ilmanvaihtoputki on helppo ja perinteistä kanavaa nopeampi asentaa. Ratkaisu on edullinen, sillä joustavan putken ansiosta myös erillisten kanavaosien tarve on lähes olematon.Vallox BlueSky voidaan asentaa kätevästi väli- ja alapohjaan, betonivaluun, väliseiniin, alas laskettuun kattoon ja koteloihin. Putken ulkohalkaisija on vain 75 mm. Tarvittaessa suurempia ilmamääriä voidaan asentaa kaksi BlueSky -putkea rinnan. Yhdelle putkelle suositellaan ilmamääräksi 8,3 l/s, kahdella putkella 16,7 l/s.
201311_37013.jpg
Peruskorjaustalosta energiatehokas
Ilmanvaihdon saneeraus osaksi peruskorjaustalon energiatehokkuuttaPeruskorjaustaloon Tampereelle toteutettiin matalaenergia tulo-/poisto-ilmanvaihtojärjestelmä. Kohteessa ulkoilma otetaan rakennuksen seinästä koneelle. Koneelta lähtevät kanavat ja kanaviston äänenvaimentimet on sijoitettu kellarin ja ensimmäisen kerroksen välipohjan purueristykseen. Ilmanvaihtoputkiston asentaminen välipohjaan on mahdollista Blue Sky kanavalla, jonka ulkohalkaisija on vain 75 mm. Kanavan taipuisa rakenne mahdollistaa sen sijoittamisen ahtaisiin paikkoihin.Yläkerran tiloihin kanavat kulkevat sisäväliseinässä. Näin kanavat eivät vie yhtään ylimääräistä tilaa eikä ylimääräistä kotelointia tarvita. Koska kaikki ilmanvaihtokanavat kulkevat höyrysulun sisäpuolella, ilmanvaihtokanavia ei tarvitse lämpöeristää, lukuun ottamatta ilmanvaihtokoneelle meneviä ulko- ja jäteilmakanavia.Tilaa esite esitepalvelusta

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton