• Etusivu
  • Osakas

Väliaikainen laki kokouksien lykkäämisestä tähtää etäosallistumista helpottavaan lakiuudistukseen

Rakentajan toimitus
Julkaistu 15.04.2021
20213_69293.jpg

Oikeusministeriön tiedotteessa 15.4.2021 esitetään uutta väliaikaista lakia, jolla osakeyhtiöiden, asunto-osakeyhtiöiden, osuuskuntien ja yhdistysten kokoukset voidaan myöhentää pidettäväksi syyskuun loppuun mennessä. Jatkoa esitetään myös väliaikaiselle poikkeukselle, joilla yhtiöiden, osuuskuntien ja yhdistysten kokoukset voidaan järjestää etäyhteyksin ja valtuutettua käyttämällä. Uudella väliaikaisella lailla pyrittäisiin takaamaan turvalliset kokoukset koronaepidemiasta huolimatta

Hallituksen esityksen mukaan yhteisöt voisivat lykätä kokouksensa pidettäväksi syyskuun 2021 loppuun mennessä yhteisölain, yhtiöjärjestyksen tai sääntöjen estämättä. Vastaava väliaikainen laki oli voimassa myös viime keväänä.

Lisäksi esitetään jatkoa poikkeussäännöksille, joilla pörssiyhtiöt ja FN-listayhtiöt voivat järjestää kokouksensa etäkokouksina ja joiden perusteella osuuskunnat ja yhdistykset voivat aina sallia etäosallistumisen jäsenten kokoukseen. Osuuskuntien, yhdistysten ja eräiden rahoitusalan yritysten vuosikokouksissa olisi mahdollista lisäksi käyttää asiamiestä, vaikka sitä ei ole sallittu säännöissä.

Lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian ja lain on tarkoitus olla voimassa vuoden 2022 kesäkuun loppuun asti.

Väliaikaisen lain tarkoituksena on varmistaa, että kokoukset pystytään järjestämään turvallisesti ja häiriöttä myös koronaepidemian aikana. Tavoitteena on myös saada riittävästi tietoa etäosallistumista helpottavan ja verkkokokoukset sallivan pysyvän lainsäädännön valmisteluun.

Lähde: Valtioneuvosto.fi/paatokset, Oikeusministeriön tiedote 15.4.2021

Info

Info

Tilaa uutiskirje - pysyt asioiden tasalla

Oletko vuokralainen, osakkeenomistaja tai isännöitsijä? Kiinnostavatko taloyhtiön asiat ja miten taloyhtiöitä tulisi hoitaa? Tilaa nyt viikottain ilmestyvä Omataloyhtiö-uutiskirje ja pysyt ajan tasalla siitä, mitä taloyhtiörintamalla tapahtuu.

Osakas
taloyhtiön hallinnointi
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

20226_78565.jpg
Tiesitkö, että putkiremontti vaikuttaa vakuutuksen hintaan?
Omakotitalossa ja taloyhtiössä asuvan vakuutuksissa on oleellinen ero. Omassa omakotitalokiinteistössään asuva vakuuttaa sekä rakennukset että irtaimiston. Osakeyhtiössä asuttaessa taloyhtiö sitä vastoin vakuuttaa kiinteistön ja asukas kotivakuutuksen myötä irtaimiston kiinteistön sisällä.
Helsinki ylhäältä päin kuvattuna
Saako vesimittaria asentaa vain yhteen huoneistoon?
Voiko asennuttaa vain yhteen rivitalon vuorattuun huoneistoon vesimittaria? Muut 3 huoneistoa ovat omistuskäytössä. Uudet vuokralaiset käyttävät vettä mielestämme kohtuuttoman paljon.
Taloyhtiö
Taloyhtiöiden osakeluettelon siirto huoneistotietojärjestelmään vuoden 2023 loppuun mennessä – asiantuntija kertoo miksi ja miten
Osakeluettelon siirto huoneistotietojärjestelmään on ajankohtainen aihe, joka koskettaa taloyhtiöitä, isännöitsijöitä ja osakkaita ympäri Suomen. Huoneistotietojärjestelmä on valtakunnallinen sähköinen rekisteri, johon kerätään tiedot taloyhtiöistä ja niiden osakehuoneistojen omistuksista, panttauksista ja rajoituksista.
parisunta istuu sohvalla ja katselee televisiota
Yhdellä laitteella helposti upea äänimaailma kotisohvallesi
Televisioiden omat kaiuttimet jättävät usein toivomisen varaa äänentoiston laadussa. Hyvän televisioäänen saavuttaminen vaatii usein tarkkaa harkintaa ja mahdollisesti ylimääräisiä laitteita, sillä televisioiden omat kaiuttimet ovat rajallisia monipuolisessa äänentoistossa. Hyvään äänentoistoon pyrkiminen saattaa vaatia useitakin erilaisia osia ja niiden lisäosia sekä rahaa.
nainen ja vesihana smartvatten
Kevennä taloyhtiösi kuluja vesitehokkuudella
Taloyhtiöiden kustannuksista merkittävä osa syntyy käyttövedestä, veden lämmityksestä ja jätevesijärjestelmästä. Vesitehokkailla valinnoilla vedenkulutusta on mahdollista pudottaa nopeasti ja asumismukavuudesta tinkimättä jopa 30 %.
Kerrostalo iltavalaistuksessa
Pitääkö kaikkien osallistua remonttikuluihin?
Rivitaloyhtiössämme täytyisi tehdä isompi remontti, koska on löytynyt kosteusvaurio alajuoksussa. Alakerran asuntoihin (ulkopuolelle) pitäisi tehdä korjaukset. Voivatko lain mukaan yläkerran asuntojen omistajat hylätä korjaukset? Siis niin, etteivät osallistuisi kustannuksiin? Kaikki muut remontit menevät osakemäärän mukaan.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton