• Etusivu
  • Osakas

Taloyhtiön vuosikello tikittää: Joulukuu

Rakentajan toimitus
Julkaistu 29.11.2021Päivitetty 24.11.2023
Taloyhtiön vuosikello joulukuu

"Joulu, joulu tullut on, juhla armahainen!" -kuuluvat alkusanat monelle tutuksi tulleessa suomalaisessa kansansävelmässä. Aivan vielä ei kuitenkaan ole aika vetäytyä joulunviettoon, sillä muutamat seikat kaipaavat huomiota ennen vuoden päättymistä.

Jos kuulut taloyhtiön hallitukseen

Taloyhtiön päättäjän / hallituksen jäsenen muistilista

Pitkin syksyä olemme käsitelleet erilaisia korjausohjelmia ja taloyhtiön tilannetta on kartoitettu tutkimuksin sekä tarvekyselyin. Nyt on tullut aika vetää yhteen saadut korjaustarpeet ja vahvistaa päätös siitä, mihin toimenpiteisiin tulevana vuonna ryhdytään. Tulevista korjaustöistä kannattaa informoida tässä vaiheessa jo alustavasti taloyhtiön asukkaita, jotta hekin pystyvät varautumaan tulevaan remonttiin.

Käykää hallituksessa läpi kaikki taloyhtiön sopimukset ja perehtykää niihin asianmukaisesti. Ottakaa tarkasteluun mukaan myös isännöinti- ja huoltosopimukset. Hallituksen on näin helpompi hahmottaa, mitkä työtehtävät kuuluvat kenenkin vastuulle. Samalla hallituksen kannattaa tarkistaa, onko tiedossa mahdollisia muutoksia hintoihin ja onko ilmennyt jotain, jota tarvitsisi sopimukseen täsmentää.

Isännöintialan hinnoittelusta sekä isännöintipalkkioista voit lukea lisää täältä.

Vinkki: Koska pyhäpäivät ovat edessä, viestikää taloyhtiön asukkaille, minne heidän tulee olla yhteydessä mahdollisten vahinkojen sattuessa.

Kirjatkaa ylös tarvittavat yhteystiedot ja toimintaohjeet joko asukkaille jaettavaan tiedotteeseen tai vaihtoehtoisesti yhteiselle ilmoitustaululle.

202111_73848.jpg

Kiinteistön työt joulukuussa

Kiinteistönhuollossa on nyt aika keskittyä ulkotöihin. Lunta tupruttelee säännöllisen epäsäännöllisesti ja sää vaihtelee mahdollisista pienistä plussakeleistä paukkupakkasiin. Tämä tarkoittaa sitä, että on erityisen tärkeää tehdä lumityöt ajallaan sekä pyrkiä saamaan taloyhtiön piha-alueen kulkureitit turvalliseksi kulkea myös liukkailla keleillä.

Kattojen lumikuormaa ei saa unohtaa, eikä tarkastelua jääpuikkojen muodostumisesta. Korkealta katolta jalankulkijan niskaan putoava lumi tai jää ovat hengenvaarallisia. Tällaisista tapaturmista saamme valitettavasti lukea joka talvi. Kannattaa ottaa asenteeksi: "Mieluummin ennakointia kuin jälkiviisautta". Huomioittehan, että lumenpudotustöihin ei kannata lähteä omin päin, vaan tilatkaa työ ammattilaisilta, joilla on tarvittavat turva- ja työvälineet käytettävissään.

Kattojen lumikuormaa ei saa unohtaa, eikä tarkastelua jääpuikkojen muodostumisesta.
Kattojen lumikuormaa ei saa unohtaa, eikä tarkastelua jääpuikkojen muodostumisesta.

Asukkaalle muistettavaa

Joulu sekä uusivuosi

Jouluna kertyy yllättävän paljon kaikenlaista roskaa. On siis aiheellista pitää huolta kierrättämisestä. Pulmallisimpia taitavat lähes jokaiselle taloyhtiön asukkaalle olla mehukkaan joulukinkun paistamisesta kertyvä kinkkurasva, jota ei missään nimessä tule kaataa viemäriin, vaan hävittää asianmukaisesti sille kuuluvaan keräyspisteeseen.
Myös erilaiset pakkaus- ja suojamateriaalit kuten käytetyt foliot kuuluu toimittaa esimerkiksi metallijätteeseen. Myös joulun jälkeen joulukuusi voi tuottaa pientä päänvaivaa – kuusi on kuitenkin helposti hävitettävissä.

Tässä pieniä vinkkejä jokaiselle

Nautitaan vuoden vaihtumisesta yhdessä ja ennen kaikkea turvallisesti.
Nautitaan vuoden vaihtumisesta yhdessä ja ennen kaikkea turvallisesti.

Joulun jälkeen koittaa uuden vuoden juhlimisen vuoro. Tässäkin yhteydessä on hyvä ottaa selville taloyhtiössä vallitsevat säännöt sekä yleinen turvallisuus. Raketteja kun ei tule räjäytellä ilmaan aivan missä vain, vaan kaikkien turvallisuudesta on huolehdittava asianmukaisesti. Lisäksi on olemassa asuinalueita, joilla rakettien ampuminen on erikseen kiellettyä paloturvallisuuden vuoksi. Esimerkiksi pelastustoimen sivuilta on löydettävissä ajantasaiset ohjeet ilotulitteiden käsittelyyn.

Ajankohtaista jokaiselle

Voisiko taloyhtiön kuusi sijaita rappukäytävän sijasta vaikka taloyhtiön pihalla?
Voisiko taloyhtiön kuusi sijaita rappukäytävän sijasta vaikka taloyhtiön pihalla?

Marras – joulukuun taitteessa (25.11. – 1.12.) vietetään paloturvallisuusviikkoa, tämä tarkoittaakin sitä, että jokaisen kannattaa kiinnittää huomiota omaan käyttäytymiseensä ja varmistaa oma turvallisuus.

Muistakaa pitää omalla toiminnallanne huolta myös naapurin turvallisuudesta. Vaikka rappukäytävä olisikin mukava koristella jouluiseksi kannattaa pitää mielessä, että se on myös tarpeetonta palokuormaa. Jotkin taloyhtiöt voivat olla hyvinkin tarkkoja mitä rappukäytävään saa laittaa, joten tiedustele jo etukäteen taloyhtiön kantaa myös ovikoristeisiin. Kannattaa myös varmistaa se palovaroittimen toiminta.

Vinkit ihanaan ja sopuisaan jouluun

Yksinäisyys on asia joka koskettaa valitettavasti monia näin suurten juhlien alla. Ilahduta siis ystävää, kaukana asuvaa läheistä tai vaikka naapuriasi. Muistathan laittaa joulukortit läheisillesi matkaan viimeistään 13.12.2022.

Liputuksen aiheita tässä kuussa ovat 6.12. juhlittava itsenäisyyspäivä sekä 8.12. vietettävä Jean Sibeliuksen päivä.

Huomio

Huomio

Muista siis:

  • Älä jätä palavaa kynttilää yksin.
  • Varmista, että jouluvalosi ovat ehjät ja turvalliset käyttää.
  • Tarkista palovaroittimesi toiminta.
  • Älä jätä liedelle syttyvää materiaalia, pidä liesi ja sen ympäristö siistinä ja tyhjänä.

Lue myös muut Vuosikellon osat

Osakas
taloyhtiön hallinnointi
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

20226_78565.jpg
Tiesitkö, että putkiremontti vaikuttaa vakuutuksen hintaan?
Omakotitalossa ja taloyhtiössä asuvan vakuutuksissa on oleellinen ero. Omassa omakotitalokiinteistössään asuva vakuuttaa sekä rakennukset että irtaimiston. Osakeyhtiössä asuttaessa taloyhtiö sitä vastoin vakuuttaa kiinteistön ja asukas kotivakuutuksen myötä irtaimiston kiinteistön sisällä.
Helsinki ylhäältä päin kuvattuna
Saako vesimittaria asentaa vain yhteen huoneistoon?
Voiko asennuttaa vain yhteen rivitalon vuorattuun huoneistoon vesimittaria? Muut 3 huoneistoa ovat omistuskäytössä. Uudet vuokralaiset käyttävät vettä mielestämme kohtuuttoman paljon.
Taloyhtiö
Taloyhtiöiden osakeluettelon siirto huoneistotietojärjestelmään vuoden 2023 loppuun mennessä – asiantuntija kertoo miksi ja miten
Osakeluettelon siirto huoneistotietojärjestelmään on ajankohtainen aihe, joka koskettaa taloyhtiöitä, isännöitsijöitä ja osakkaita ympäri Suomen. Huoneistotietojärjestelmä on valtakunnallinen sähköinen rekisteri, johon kerätään tiedot taloyhtiöistä ja niiden osakehuoneistojen omistuksista, panttauksista ja rajoituksista.
parisunta istuu sohvalla ja katselee televisiota
Yhdellä laitteella helposti upea äänimaailma kotisohvallesi
Televisioiden omat kaiuttimet jättävät usein toivomisen varaa äänentoiston laadussa. Hyvän televisioäänen saavuttaminen vaatii usein tarkkaa harkintaa ja mahdollisesti ylimääräisiä laitteita, sillä televisioiden omat kaiuttimet ovat rajallisia monipuolisessa äänentoistossa. Hyvään äänentoistoon pyrkiminen saattaa vaatia useitakin erilaisia osia ja niiden lisäosia sekä rahaa.
nainen ja vesihana smartvatten
Kevennä taloyhtiösi kuluja vesitehokkuudella
Taloyhtiöiden kustannuksista merkittävä osa syntyy käyttövedestä, veden lämmityksestä ja jätevesijärjestelmästä. Vesitehokkailla valinnoilla vedenkulutusta on mahdollista pudottaa nopeasti ja asumismukavuudesta tinkimättä jopa 30 %.
Kerrostalo iltavalaistuksessa
Pitääkö kaikkien osallistua remonttikuluihin?
Rivitaloyhtiössämme täytyisi tehdä isompi remontti, koska on löytynyt kosteusvaurio alajuoksussa. Alakerran asuntoihin (ulkopuolelle) pitäisi tehdä korjaukset. Voivatko lain mukaan yläkerran asuntojen omistajat hylätä korjaukset? Siis niin, etteivät osallistuisi kustannuksiin? Kaikki muut remontit menevät osakemäärän mukaan.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton