• Etusivu
  • Osakas

Rakennuksen omistajan eli taloyhtiön velvollisuudet

Rakentajan toimitus
Julkaistu 27.05.2011
Kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg

Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan huolehdittava siitä, että rakennus, rakennelma ja sen ympäristö pidetään sellaisessa kunnossa, että:

  1. tulipalon syttymisen, tahallisen sytyttämisen sekä leviämisen vaara on vähäinen
  2. rakennuksessa olevat henkilöt pystyvät tulipalossa tai muussa äkillisessä vaaratilanteessa poistumaan rakennuksesta tai heidät voidaan pelastaa muulla tavoin
  3. pelastustoiminta on tulipalon tai muun onnettomuuden sattuessa mahdollista
  4. pelastushenkilöstön turvallisuus on otettu huomioon

Helposti syttyvää materiaalia tai muuta tavaraa ei saa säilyttää ullakolla, kellarissa, rakennuksen alla tai sen välittömässä läheisyydessä niin, että siitä aiheutuu tulipalon syttymisen tai leviämisen vaaraa tai että tulipalon sammuttaminen vaikeutuu.

Uloskäytävät

Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan huolehdittava siitä, että uloskäytävät ja kulkureitit niille pidetään kulkukelpoisina ja esteettöminä ja muutenkin sellaisessa kunnossa, että niitä voidaan käyttää turvallisesti ja tehokkaasti.

Uloskäytävillä sekä ullakoiden, kellarien ja varastojen kulkureiteillä ei saa säilyttää tavaraa.

Uloskäytävät ja kulkureitit niille tulee tarvittaessa merkitä ja valaista asianmukaisesti. Merkitsemisestä ja valaisemisesta voidaan antaa tarkempia säännöksiä sisäasiainministeriön asetuksella.

Kiinteistöjen pelastustiet

Kiinteistön omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan huolehdittava siitä, että hälytysajoneuvoille tarkoitetut ajotiet ja muut kulku yhteydet (pelastustiet) pidetään ajokelpoisina ja esteettöminä ja että ne on merkitty asianmukaisesti.

Pelastustielle ei saa pysäköidä ajoneuvoja eikä asettaa muutakaan estettä.

Sisäasiainministeriön asetuksella annetaan tarkempia säännöksiä pelastustien merkitsemisestä.

Laitteiden kunnossapito

Seuraavat viranomaisten määräämät varusteet ja laitteet on pidettävä toimintakunnossa sekä huollettava ja tarkastettava asianmukaisesti:

  1. sammutus-, pelastus- ja torjuntakalusto
  2. sammutus- ja pelastustyötä helpottavat laitteet
  3. palonilmaisu-, hälytys- ja muut onnettomuuden vaaraa ilmaisevat laitteet
  4. poistumisreittien opasteet ja valaistus
  5. väestönsuojien varusteet ja laitteet

Edellä 1 momentissa tarkoitetuista velvoitteista vastaa rakennuksen yleisten tilojen ja koko rakennusta palvelevien järjestelyiden osalta rakennuksen omistaja, haltija ja toiminnanharjoittaja osaltaan sekä huoneiston haltija hallinnassaan olevien tilojen osalta. Sisäasiainministeriön asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä:

  1. laitteiden toimintakunnossa pitämiseen liittyvistä teknisistä yksityiskohdista ja menettelytavoista sekä kunnossapito-ohjelmasta
  2. laitteista, joille on tehtävä käyttöönotto tai määräaikaistarkastus tai jotka on huollettava määrävälein
  3. huollon ja tarkastuksen ajankohdasta ja määrävälistä
  4. toimenpiteiden kirjaamisesta

Nuohous ja ilmanvaihtolaitteiden huolto

Rakennuksen omistajan, haltijan ja toiminnanharjoittajan on yleisten tilojen ja koko rakennusta palvelevien järjestelyjen osalta sekä huoneiston haltijan hallinnassaan olevien tilojen osalta huolehdittava, että:

  1. tulisijat ja savuhormit on nuohottu
  2. ilmanvaihtokanavat ja -laitteet on huollettu ja puhdistettu siten, että niistä ei aiheudu tulipalon vaaraa
  3. tikkaat, kattokulkutien osat ja katon turvavarusteet pidetään sellaisessa kunnossa, että nuohoustyö voidaan suorittaa turvallisesti

Sisäasiainministeriön asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä:

  1. tulisijoista ja savuhormeista, jotka on nuohottava määrävälein, sekä nuohouksen ajankohdasta ja määrävälistä
  2. ilmanvaihtokanavista ja -laitteista, jotka on paloturvallisuussyistä puhdistettava määrävälein sekä puhdistuksen ajankohdasta, määrävälistä ja puhdistustyön sisällöstä

Omatoiminen varautuminen

Rakennuksen omistajan ja haltijan sekä toiminnanharjoittajan on osaltaan:

  1. ehkäistävä tulipalojen syttymistä ja muiden vaaratilanteiden syntymistä
  2. varauduttava henkilöiden, omaisuuden ja ympäristön suojaamiseen vaaratilanteissa
  3. varauduttava tulipalojen sammuttamiseen ja muihin sellaisiin pelastustoimenpiteisiin, joihin ne omatoimisesti kykenevät
  4. ryhdyttävä toimenpiteisiin poistumisen turvaamiseksi tulipaloissa ja muissa vaaratilanteissa sekä toimenpiteisiin pelastustoiminnan helpottamiseksi

Edellä 1 momentissas säädetty koskee myös muualla kuin rakennuksessa harjoitettavaa toimintaa sekä yleisötilaisuuksia.

Pelastussuunnitelma

Rakennukseen tai muuhun kohteeseen, joka on poistumisturvallisuuden tai pelastustoiminnan kannalta tavanomaista vaativampi tai jossa henkilö- tai paloturvallisuudelle, ympäristölle tai kulttuuriomaisuudelle aiheutuvan vaaran taikka mahdollisen onnettomuuden aiheuttamien vahinkojen voidaan arvioida olevan vakavat, on laadittava pelastussuunnitelma 14 §:ssä tarkoitetuista toimenpiteistä. Pelastussuunnitelman laatimisesta vastaa rakennuksen tai kohteen haltija.

Jos rakennuksessa toimii useita toiminnanharjoittajia, rakennuksen haltijan tulee laatia pelastussuunnitelma yhteistyössä toiminnanharjoittajien kanssa. Rakennuksen haltijan tulee laatia rakennuksen pelastussuunnitelma kuitenkin aina yhteistyössä 18 §:ssä tarkoitetun hoitolaitoksen ja palvelu- ja tukiasumisentoiminnanharjoittajan kanssa. Pelastussuunnitelmassa on oltava selostus:

  1. vaarojen ja riskien arvioinnin johtopäätelmistä
  2. rakennuksenjatoiminnassakäytettävien tilojen turvallisuusjärjestelyistä/li>
  3. asukkaille ja muille henkilöille annettavista ohjeista onnettomuuksien ehkäisemiseksi sekä onnettomuus- ja vaaratilanteissa toimimiseksi
  4. mahdollisista muista kohteen omatoimiseen varautumiseen liittyvistä toimenpiteistä
Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkempia säännöksiä kohteista, joihin on laadittava pelastussuunnitela. Tavanomaisten taloyhtiöiden osalta pelastussuunnitelma on laadittava asuinrakennuksiin, joissa on vähintään kolme asuinhuoneistoa.

Pelastuslaitoksen tulee antaa neuvontaa pelastussuunnitelman laadinnasta.

Palovaroittimet

Huoneiston haltija on velvollinen huolehtimaan siitä, että asunto varustetaan riittävällä määrällä palovaroittimia (vähintään yksi palovaroitin jokaisen kerroksen alkavaa 60 huoneneliötä) tai muita laitteita, jotka mahdollisimman aikaisin havaitsevat alkavan tulipalon ja varoittavat asunnossa olevia.

Majoitustiloissa sekä 18 hoitolaitoksissa ja palvelu- ja tukiasumisessa 1 momentissa säädettyä vastaava velvollisuus on toiminnanharjoittajalla.

Sisäasiainministeriön asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen laitteiden määrästä, sijoittamisesta sekä toiminnasta.

Lähteet: Finlex.fi

Osakas
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

20206_65189.jpg
Piha päivitystä vailla - miten remontti kannattaa toteuttaa?
Monissa taloyhtiöissä vanhojen salaojien tekninen käyttöikä on tulossa lähivuosina tiensä päähän. Salaojaremontissa joudutaan tyypillisesti myllertämään pihaa runsaasti, kun sokkelin vierustat kaivetaan auki ja tontille tehdään putkikaivannot tarkastus- ja perusvesikaivoineen. Usein onkin järkevää yhdistää piha-alueen uudistaminen salaojakorjauksen yhteyteen, sillä taloyhtiö säästää näin sekä aikaa että rahaa, ja rakentamisen aiheuttamat häiriöt asukkaille voidaan minimoida.
20236_82145.jpg
Hallituksen velvollisuus tiedottaa osakkaita?
Taloyhtiömme ''sai'' uuden isännöitsijän. Valinnasta tai mistään muustakaan ei ole osakkeenomistajille kerrottu mitään. Itse kysyin sähköpostilla, enkä saanut vastausta. Kiinteistönvälittäjäni avulla sain vinkin ja uusi isännöintitoimisto selvisi. Selvisi myös heidän maineensa. Ilmeisesti tarjous oli edullisempi kuin jonkun muun ja nyt minulla on ainakin syvä huoli taloyhtiön asioista. Täällä on muutenkin säästetty aivan vääristä asioista, esim. ikkunaremontti tehtiin kahteen kertaan. - Mutta. Kuka on vastuussa, jos uusi firma saa (taas) yhtiön raha-asiat sekaisin? Tulossa on vielä kaiken lisäksi putkiremontti - on ollut tuloillaan jo muutaman vuoden.
20135_35265.jpg
Asuinkerrostalojen ylläpitokustannusten nousu jatkuu vuokria jyrkempänä
Kasvukeskusten asuntovuokrat jatkavat nousuaan. Asuinkerrostalojen ylläpitokustannusten nousu ylittää kuitenkin edelleen vuokrien nousuvauhdin. Kerrostalojen kustannukset nousivat vajaalla neljällä prosentilla vuonna 2012, kun taas vuokrien nousu jäi noin kolmeen prosenttiin. Toimistokiinteistöjen ylläpitokustannukset nousivat 2,5 prosenttia edellisen vuoden tasostaan.
harmaa sähköauto ladataan taloyhtiön parkkipaikalla
Miten sähköauton lataamisen hinta muodostuu?
Sähköauton latauspisteiden hinnoittelu sekä latausenergian hinnan muodostuminen on paljon keskusteltu aihe muun muassa taloyhtiöissä. Keskustelu kuumenee yleensä sitä mukaa kun sähkönhinta nousee. Tässä artikkelissa avataan latausenergian hintaan vaikuttavia asioita.
Kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Mitätön päätös
Yhtiökokouksen päätös voi olla mitätön riippumatta moitekanteen nostamisesta. Uuden asunto-osakeyhtiölain 23-luvun 2 §:n nojalla päätös on mitätön eikä sitä tarvitse moittia jospäätökseen vaaditaan asunto-osakeyhtiölain tai yhtiöjärjestyksen mukaan kaikkien tai määrättyjen osakkeenomistajien suostumus, jota ei ole annettu taikokoukseen ei ole toimitettu kokouskutsua ensinkään taikokouskutsua koskevia säännöksiä ja määräyksiä on olennaisesti rikottu.Osakkeenomistajalla, hallituksella, hallituksen jäsenellä ja isännöitsijällä on oikeus nostaa yhtiötä vastaan kanne, jossa vaaditaan tuomioistuinta vahvistamaan, että kokouksen päätös on em. syistä mitätön.Esimerkkinä yhtiökokouksen päätöksen mitättömyydestä on parveketupakointia koskeva korkeimman oikeuden tuomio vuodelta 2008:KKO:2008:7 Asunto-osakeyhtiön yhtiökokouksen yksinkertaisella äänten enemmistöllä tekemä päätös, jolla oli yleisesti kielletty tupakointi asuntojen oleskeluparvekkeilla, oli asunto-osakeyhtiölain 48 §:n i momentin 2 kohdan nojalla mitätön.Tähän tapaukseen sovellettiin ennen 1.7.2010 voimaan tullutta asunto-osakeyhtiölakia.
20204_64427.jpg
Vähennä energiakuluja automatisoidulla ilmanvaihdolla
Taloyhtiöiden energialaskuun vaikuttaa osaltaan se, millainen ilmanvaihto asuintaloissa on. Suomen hiilineutraaliustavoite ja ARAn tarjoama energia-avustus kannustavat energiaremonttien tekemiseen. Lämmöntalteenotolla varustetulla, automatisoidulla ilmanvaihdolla saavutetaan energiatehokkuuden lisäksi nykyaikaista asumismukavuutta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton