Rivitalon ulkoseinän haastava energiaremontti

Helsingin Kuusisaaressa sijaitsevan vuonna 1967 rakennetun rivitalon vaalea tiilijulkisivu oli päällisin puolin edelleenkin varsin hyväkuntoinen. Vain ankarille säärasituksille altistuvan eteläisen seinän laastisaumoja oli jonkin verran jouduttu paikkaamaan. Sen sijaan tiiliseinän takana asiat eivät olleet aivan yhtä hyvin ja korjaustarve johtuikin nimenomaan siitä, että seinän lämmöneristävyys ja kosteustekninen toiminta oli varsin huono, kertoo Mikkola.

Korjausprosessi lähti liikkeelle korjaamalla tasakattoisen rakennuksen vesikatto. Yläpohjaan asennettiin Icopalin vaativiin paikkoihin kehittämä Monarflex Reflex V-TEK höyrynsulku ja sen päälle 400 mm mineraalivillaa - vanhan 100–150 mm:n sijaan. Jo katon energiaremontti paransi oleellisesti rakennuksen kokonaisenergiatehokkuutta. Seuraavaksi olikin vuorossa seinien peruskorjaus, joka taloyhtiön hallituksen päätöksellä päätettiin aloittaa kriittisimmästä, eli etelän puoleisesta merelle avautuvasta ulkoseinästä.

Rakennus on alkujaan arkkitehti Arno Savelan käsialaa ja se on myös osa Helsingin Kuusisaaren kulttuurihistoriallista perintöä. Haasteelliseksi korjausprojektin teki se, että kaupunkikuvaviranomaiset ja museovirasto edellyttivät rakennuksen vanhan ulkonäön mahdollisimman tarkkaa säilyttämistä, mikä toki muutenkin oli tavoitteena korjaukselle, sillä kyseessä oli tässä vaiheessa ainoastaan eteläisen julkisivuosuuden korjaus, toteaa Mikkola.

Hankaluutta aiheutti kuitenkin se, että seinärakenteen paksuutta ei ollut mahdollista kasvattaa, sillä korjattava rakenne piti saada liitettyä muihin julkisivurakenteisiin luontevasti, korostaa projektin johdosta ja valvonnasta vastannut Juha Särkijärvi, Arkkitehti- ja insinööritoimisto Särkijärvi Oy:stä. Oli siis löydettävä mahdollisimman hyvin eristävä lämmöneriste, joka samalla olisi kosteusteknisesti mahdollisimman toimiva. Tämän lisäksi oli etsittävä vielä mittasuhteiltaan ja väriltään mahdollisimman hyvin alkuperäistä vastaava poltettu tiili, tähdentää Särkijärvi.

Vanha seinärakenne muodostui kahdesta tai oikeastaan kolmesta erityyppisestä seinärakenteesta, kertoi rakennesuunnittelusta vastannut Pertti Hero Ins.tsto Structus Oy:stä. Tiili-villa-tiili tai betoni-villa-tiili oli pääsääntöinen vanhan seinän rakenneratkaisu. Taustarakenteena toiminut vanha tiili- ja etenkin betoniseinä olivat villatilan suuntaan varsin muhkuraisia, mikä kutisti omalta osaltaan jo valmiiksi vähäistä eristeen paksuutta. Lisäksi vanha pehmeä mineraalivilla oli kiinni julkisivutiilessä, mikä johti siihen, että villa pääsi sadejaksojen aikana kostumaan, eikä toisaalta tuuletusraon puuttumisen vuoksi päässyt myöskään kuivumaan.

Uuteen rakenteeseen suunniteltiinkin 30 mm tuuletusrako ja eristeeksi valittiin mahdollisimman hyvin lämpöä eristävä polyuretaani, joka samalla takaa myös rakenteen tiiveyden ulkoista kosteutta vastaan, tähdentää Hero.

Suurin ongelma ulkoseinän eristämisessä oli tilan puute. Eri eristetyyppejä tarkasteltaessa oli mietittävä tarkkaan, miten eriste saataisiin asennettua mahdollisimman tiiviisti esimerkiksi taustana olevaa muhkuraista betoniseinää vasten, sillä seinän suoristamiseen ja tasoittamiseen vaadittu työ olisi ollut hankalaa ja aikaa vievää. Villaeristeet olisivat pohjan epätasaisuuden suhteen olleet uraetaanieristeitä parempia, mutta niiden eristyskyky olisi jäänyt heikommaksi. Tästä johtuen päädyttiinkin hieman harvinaisempaan ruiskuttamalla tehtävään polyuretaanivaahto eristykseen.

Uretaaniruiskutukset tehtiin työhön erikoistuneen Eriman Oy:n toimesta. Vaahto täytti huolellisesti jokaisen seinässä olevan kolon, eikä eristeen taakse jääneistä kuhmuistakaan ollut isompaa huolta. Uretaanieristyksen tavoitepaksuudeksi asetettiin noin 100 mm, joka käytännössä vaihteli sen molemmin puolin. Lopputulokseen oltiin kaiken kaikkiaan varsin tyytyväisiä. Uudesta eristyksestä tuli vanhaan 60-luvulla tehtyyn keskimäärin 30–100 mm paksuiseen mineraalivillaeristykseen nähden kosteusteknisesti toimivampi ja paremmin lämmöneristävä.

Yksi korjausprojektin vaikeimpia tehtäviä oli vanhaan tiilijulkisivuun niin koon kuin värinkin puolesta sopivan tiilen löytäminen. Vanha tiili oli todennäköisesti alkujaan Saksalaista alkuperää, sillä sen väri ja koko poikkeaa nykyisistä Suomessa valmistetuista vaaleista tiilistä jonkin verran. Sopivaa tiiltä alettiin metsästää jo vuosi ennen tarvetta, jotta asian kanssa ei tulisi liian kiire, kertoi Mikkola. Tarkistimme kaikki kotimaiset vaihtoehdot, mutta sopivaa ei perusvalikoimista tahtonut millään löytyä. Vasta käytyämme Wienerbergerillä alkoi asia nytkähtää kunnolla eteenpäin. Suuren tiilifirman valikoimista tarkastettiin ensin kotimaiset vaihtoehdot ja kun niistä ei täysin sopivaa löytynyt, alettiin tutkia yrityksen ulkomaisien tehtaiden malleja. Yrityksen rakennustekninen johtaja Juha Karilainen otti asiakseen tutkia eri vaihtoehdot ja lopulta väriltään sopiva tiili löytyi yhtiön Saksan tehtaalta.

Ongelmaksi muodostui kuitenkin vielä se, löytyisikö olemassa olevaan muuraukseen kooltaan juuri sopivanlainen tiili, koska sen tulisi olla vain 85 mm paksu. Wienerbergeriltä löytyi tähänkin ratkaisu ja lopulta paksuudeltaan hieman suurempi, mutta muuten korkeus ja pituusmitoiltaan vanhaan muuriin istuva tiili tuotiin Saksasta Suomeen Korian tiilitehtaalle, jossa n. 10 000 tiiltä sahattiin sopivaan leveyteen talven aikana niin, että kesän alkaessa päästiin vihdoin muuraamaan. Toimenpide kannatti, sillä uudet tiilet olivat nyt niin kooltaan kuin väriltäänkin hyvin lähelle vanhoja tiiliä, joihin etelän puoleisten seinien muurit liitettiin.

Muuraukset aloitettiin kesäkuussa juhannuksen jälkeen ja saatiin päätökseen elokuuhun mennessä. Julkisivun tiiveys parani alkuperäiseen nähden monessakin mielessä. Itse tiili oli tavanomaista vähemmän vettä imevä, mutta myös laastiksi valittiin vaaleasävyinen ns. tiivislaasti, joka omalta osaltaan estää tehokkaasti kosteuden läpipääsyä laastisaumojen kautta rakenteen läpi. Tämän lisäksi rakenteeseen jätettiin tiilen taakse n. 30 mm ilmarako tuuletusta varten. Myös sokkelin liittymäkohtaan asennettiin ylösnostetut bitumihuopakaistat ja tietysti ruiskuttamalla tehty saumaton pu-eristys toimii omalta osaltaan myös vesieristeenä hyvän lämmöneristävyytensä ohella.

Yksi suurimpia kosteusvuotoa aiheuttavia kohtia ulkoseinärakenteessa olivat vuotavat ja virheellisesti toteutetut ikkunapellitykset. Alkuperäisessä rakenteessa ikkunapellitykset olivat lähes vaakatasossa tai kaatoivat jopa kohti ikkunaa, kun niiden olisi pitänyt kaataa ikkunasta poispäin. Tästä syystä ne olivat aiheuttaneet vaurioita myös puisiin ikkunankarmeihin, toteaa Särkijärvi.

Korjauksen yhteydessä uudet ikkunapellitykset tiivistettiin hyvin ja niihin laitettiin kunnon kaadot. Liittyvien rakenteiden tiiveyttä parannettiin myös tasakattoisen rakennuksen räystään ja kuorimuurin liitoskohdassa. Räystään juureen asennettiin ns. reikäinen z-profiili, jolla varmistetaan räystään kautta tapahtuvatuuletus, mutta samalla estetään myös viistosateen aiheuttama kapillaarinen veden nousu räystään alle tai muurin taakse, tähdentää Särkijärvi.

Etelän puoleiset merelle päin avautuvat julkisivut sekä katto on nyt korjattu ja viimeisetkin saumakittaukset tehty. Jo lyhyen ajan kokemuksella voidaan sanoa, että parin vuoden peruskorjausrupeaman aikana on saatu paljon aikaiseksi. Pelkkä katon energiaremontti muutti asumismukavuutta ja rakennuksen energiatehokkuutta merkittävästi paremmaksi, tosin viimeisimmän korjauksen vaikutus tulee esiin vasta tulevien syysmyrskyjen ja talven pakkasten aikana.