• Etusivu
  • Remontti

Avustus ARA:lta asuntojen perusparantamiseen

Rakentajan toimitus
Julkaistu 09.09.2013
Kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg

Valtioneuvoston lisätalousarvioesityksen mukaan valtion asuntorahaston varoista voidaan myöntää käynnistysavustuksia perusparantamiseen mm. asunto-osakeyhtiöille. Käynnistysavustuksiin esitetään yhteensä 115 miljoonaa euroa vuosille 2013–2014: tälle vuodelle 15 miljoonaa ja vuodelle 2014 enintään 100 miljoonaa euroa.

Kenelle - kuinka paljon?

Avustusta voivat saada asunto-osakeyhtiöt, vuokrataloyhtiöt ja asumisoikeustalot.

Käynnistysavustuksia myönnetään vuokratalojen ja asumisoikeustalojen perusparantamiseen hakijoille, jotka voisivat saada vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalojen korkotuesta annetun lain (604/2001) mukaisia perusparannuslainoja sekä asunto-osakeyhtiötalojen perusparantamiseen niille, jotka voisivat saada asunto-osakeyhtiölainojen korkotuesta annetun lain (205/1996) mukaisia perusparannuslainoja.

Avustusta myönnetään 10 % ARA :n hyväksymistä kustannuksista.

Mitä avustetaan

Tarkoitus ei ole tukea vähäistä rakennuksen huoltoon ja ylläpitoon liittyvää toimintaa vaan perusparannus- ja korjaustoimenpiteiden arvioitujen kustannusten minimiraja on 200 euroa/asuinneliö ja korjauskustannusten tulee olla vähintään 150 000 euroa.

Avustettavia toimenpiteitä voivat olla ovat mm.:
• Linjasaneeraus (putkiremontti)
• Ikkunoiden ja ulko-ovien uusiminen
• Perustusten uusiminen
• Yläpohjan ja katon uusiminen
• Parvekkeiden uusiminen
• Ilmanvaihtojärjestelmän uusiminen
• Lämmitysjärjestelmän uusiminen

Avustus myönnetään mahdollisen korkotukilainapäätöksen yhteydessä, mutta sitä voidaan hakea ja se voidaan myöntää myös ilman korkotukilainapäätöstä.

Hakeminen

Avustusta haetaan ja sen myöntää ARA.
Perusparannuksen käynnistysavustuksen hakuohje ja lomake on julkaistu ja avustuksen haku alkanut. Hakuaika avustuksella on jatkuva. Avustus haetaan ARA:lta lomakkeella ARA 83.

Lähde: Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA

Lisätietoja asunto-osakeyhtiöitä koskevista avustuksista sekä hakuohjeita saa ympäristöministeriön ja ARA:n sivuilta.

Remontti
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

20124_30621.jpg
Lattianalusmatot pitävät veden siellä missä kuuluukin
Universal-nystyrälevyUniversal-nystyrälevy pitää lattiarakenteet kuivina. Näin home ei pääse hiipimään rakenteisiin, ja huoneilma säilyy terveellisen puhtaana. Universal kestää raskaimmatkin huonekalut. Se vaimentaa tehokkaasti askelten ääniä puu-, parketti- ja laminaattilattioilla, ja tekee lattiasta miellyttävän joustavan. Universalia käytetään betonirakenteisissa puupäällysteisissä lattioissa. Sen avulla voidaan tarvittaessa järjestää tuuletus parketin ja lattiarakenteiden väliin. Universal on materiaaliltaan 0,5 mm paksua, lujaa ja ympäristöystävällistä polypropyleenimuovia. Levyssä on nystyröitä joiden ansiosta betonin ja lattiamateriaalin väliin jää 7 mm:n ilmatila. Järjestelmään kuuluvat saumanauhat, kulmalista ja tiivistysnauha. Universal on monikäyttöinen tuote ja erinomainen kosteuskatko etenkin maanvaraisten lattioiden parketinalusmateriaaliksi. Universal soveltuu minkä tahansa pintamateriaalin kanssa, kun väliin asennetaan tukeva lastulevy. Universalin avulla voidaan tarvittaessa järjestää tuuletus parketin ja lattiarakenteiden väliin jäävään ilmatilaan.
20172_48186.jpg
Reaaliaikainen vedenkulutuksen seuranta säästää monelta
Valitse aina kaikkein halvin LVI-suunnittelija hänen muista meriiteistään välittämättä! Palkkaa vähemmän ammattitaitoinen, mutta poikkeuksellisen edullinen urakoitsija! Tingi kaikissa laitevalinnoissa! Säästä, säästä, niin kirkkaamman kruunun saat – vai onko totuus tarua ihmeellisempää?Lohjalaiseen asuntoyhtiöön muuttanut asukas sai yllättäen ja pyytämättä satojen eurojen vesilaskun, vaikka mitään järkeen käypää selitystä valtavalle lukemalle ei ollut. Asukkaan vedenkulutusta alettiin seurata päivittäin. Mittaustulos näytti kiistattomasti kahta asiaa: vesilasku oli totuuden mukainen ja vedenkulutus suuria kertaeriä.Verto-vedenmittausjärjestelmästä saatu faktatieto johti etsinnät oikeaan suuntaan ja osoitti lopulta syylliseksi pyykkikoneen, joka kulutti yhdellä pesulla käsittämättömät 1500 litraa vettä. Miten moinen lukema voi olla mahdollinen?
20229_79648.jpg
Uudet lämmöneristeet esittelyssä FinnBuildissä
Erittäin korkeat ja edelleen nousevat sähkön, kaasun ja polttopuiden hinnat tulevat koskettamaan jokaista tulevana talvena. Tehokas tapa alentaa lämmityskustannuksia nyt ja tulevaisuudessa on laadukas eristäminen. Kansainvälinen rakennus- ja talotekniikan messutapahtuma FinnBuild isännöi myös Kingspan Insulation Oy asiantuntijoita, jotka ovat valmiita neuvomaan parhaan mahdollisen eristystavan suhteen.
Taloyhtiö
Taloyhtiöiden osakeluettelon siirto huoneistotietojärjestelmään vuoden 2023 loppuun mennessä – asiantuntija kertoo miksi ja miten
Osakeluettelon siirto huoneistotietojärjestelmään on ajankohtainen aihe, joka koskettaa taloyhtiöitä, isännöitsijöitä ja osakkaita ympäri Suomen. Huoneistotietojärjestelmä on valtakunnallinen sähköinen rekisteri, johon kerätään tiedot taloyhtiöistä ja niiden osakehuoneistojen omistuksista, panttauksista ja rajoituksista.
20227_79075.jpg
Onko vastuu huoneisto­kohtaisista jäähdytys­laitteista taloyhtiöllä?
Rivitaloyhtiössä, joka valmistui 2019, ovat uudiskohteen ostajat kohteen rakentamisvaiheessa (ennen huoneiston luovutusta) päättäneet hankkia huoneistoihinsa erilaisia jäähdytysratkaisuja (seinäasennettava tai kattoasennuksena rakenteisiin tehty ilmalämpöpumppu).Eli jäähdytyslaitteen jokainen huoneisto on valinnut omien tarpeittensa mukaan ja urakoitsija on toteuttanut ne. Kustannukset ovat vaikuttaneet tietysti huoneiston ostohintaan.Osakkaalla on ollut lisäksi mahdollisuus jättää asentamatta koko jäähdytys. Kaikki jäähdytyslaitteet on suunnitellut ja asentanut urakoitsija.Yhtiöjärjestyksessä ei ole mainintaa poikkeavasta vastuunjaosta. Kumpi vastaa näiden yhtiön toimesta asennettujen "erilaisten" ilmalämpöpumppujen huollosta ja korjauksesta, osakas vai yhtiö? Jos joku yhtiön osakas on halunnut jälkikäteen, huoneiston luovutuksen jälkeen asentaa jäähdytyksen, kuka vastaa tämän laitteen huollosta ja korjauksesta?Jos taloyhtiö on valvonut em. jälkikäteen asennetun ilmalämpöpumpun asennustyön, vaikuttaako se vastuunjakoon? Jos em. jälkikäteen tehty asennus aiheuttaa ongelmia (vesivahinko) esimerkiksi yhtiön vastuulla oleville huoneistojen rakenteille, kuka vastaa korjauksesta?
201310_36520.jpg
RIL suunnitteluopas routasuojaukseen
Suomessa on totuttu routaan ja pakkaseen sekä ennalta ehkäisemään ja hoitamaan niiden aiheuttamat ongelmat. Routa osataan ottaa huomioon niin talon- kuin infrarakentamisen suunnittelussa sekä itse toteutuksessa.Nyt kuitenkin alati muuttuvat ilmasto-olosuhteet tuovat oman lisänsä ja haasteensa perinteisiin sekä totuttuihin suunnittelutöihin. Lisäksi on osattava ottaa huomioon uudet rakentamiskäytännöt sekä materiaalien uudistuminen.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton