• Etusivu
  • Osakas

Mistä taloyhtiön hallitus on tehty?

Rakentajan toimitus
Julkaistu 17.03.2017
20173_48637.jpg

Kevään yhtiökokoukset ovat jo ovella. Tässä taloyhtiön varsinaisessa yhtiökokouksessa päätetään sekä koko taloyhtiötä että myös yksittäistä osakasta koskevista tärkeistä asioista. Ja sitten se karmivin asia, joka saa jonkun jopa jättäytymään pois yhtiökokouksesta: kokouksessa valitaan taloyhtiölle hallitus.

Tavallaan ymmärrettävää, että taloyhtiön hallituksen jäsenyys, saati sitten puheenjohtajuus, saattaa tutisuttaa polvia. Onhan näitä uutisia hallituksen jäsenten sekä puheenjohtajan vastuusta jo kuultu useampiakin, esimerkiksi katolta pudonneeseen lumeen tai korjausurakoiden kilpailuttamisiin liittyen. Hallituksen päätöksistä – tai niiden puuttumisesta – voi seurata isojakin taloudellisia vastuita. Asunto-osakeyhtiölain mukaan hallituksen jäsen ei saa noudattaa yhtiökokouksen tai hallituksen päätöstä, joka on lain, yhtiöjärjestyksen tai yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen. Tällaisen päätöksen noudattaminen voi pahimmillaan johtaa hallituksen jäsenen vahingonkorvausvastuuseen yhtiölle, osakkeenomistajalle tai ulkopuoliselle henkilölle. Hallituksen jäsenten tulee siis olla hyvin perillä taloyhtiön yhtiöjärjestyksen sisällöstä sekä asunto-osakeyhtiölainsäädännöstä. Kun vastuu on näin ankaraa, mistä enää löytää hallitukseen jäseniä?

Pitää muistaa, että hallituksen jäsenen ei missään nimessä tarvitse olla asiantuntija, vaikka onkin suotavaa, että hallituksessa on edustettuna eri alojen ammattilaisia. Hallituksen tulee huolellisesti toimien edistää osakkaan ja taloyhtiön etua, tutkia, kilpailuttaa oikein, vertailla ja tehdä perusteltuja päätöksiä. Hallituksen jäsenyyttä ei tarvitse pelätä, kun asiat on hyvin valmisteltu ja päätökset perusteltu. Oleellisimpia asioita on ymmärtää milloin tulee turvautua ulkopuolisen asiantuntijan apuun. Hallituksessa toimimisessa auttaa luonnollisesti tieto eri korjaushankeratkaisuista ja taloyhtiön hallinnoinnista ylipäätään. Taloyhtiön onkin syytä varata budjetista muutama satanen myös hallituksen kouluttamiseen. Koulutukseen käytetyt varat maksavat itsensä takaisin mm. hallitustyöskentelyn tehostumisena ja esimerkiksi osto-osaamisen kehittymisenä. Taloyhtiön tarjoama koulutus voi olla myös osakkaalle hyvä porkkana lähteä mukaan hallitustyöhön. Oma koti on kuitenkin monelle elämän suurin sijoitus ja vain hallituksessa pääset vaikuttamaan taloyhtiötä, eli omaisuuttasi, koskeviin suuriin päätöksiin. Hallituksen jäsenyyteen riittää, että on aidosti kiinnostunut taloyhtiön asioista. Hallituksen asema taloyhtiössä ei ole aina helppo – varsinkaan suurimpien korjaushankkeiden alla – mutta työ itsessään voi olla rahallistakin korvausta palkitsevampaa.

Heidi Uusitalo, päätoimittaja

Osakas
määräykset
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

20132_33862.jpg
Taloyhtiön osakas - muista kyselyoikeutesi yhtiökokouksessa!
Oma koti, asunto, on osakkaan elämän kallein sijoitus. Olisi hyvä tietää, mitä omaisuudellesi ja sijoituksellesi tapahtuu. Taloyhtiön yhtiökokouksessa osakkaalla onkin ainutlaatuinen kyselyoikeus. Oikeus on vain vuoden tärkeimmissä kokouksissa eli yhtiökokouksissa, joista suurin osa pidetään keväällä. Silloin hallitus ja isännöitsijä ovat velvollisia vastaamaan osakkaiden esittämiin kysymyksiin ja antamaan asioista tarkempia tietoja. Yhtiökokousten välillä hallitus voi itsenäisesti harkita, mistä asioista se haluaa tiedottaa ja mistä ei.
Kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Jäsenen esteellisyys
Uuden asunto-osakeyhtiölain 7-luvun 4 §:n nojalla hallituksen jäsen ja isännöitsijä eivät ottaa osaa asian käsittelyyn, joka koskeehallituksen jäsenen ja isännöitsijän sekä yhtiön välistä sopimusta tai muuta oikeustoimea;sellaista hänen hallinnassaan olevan osakehuoneiston uudistusta tai muuta kuin välttämätöntä kunnossapitoa, joka poikkeaa muiden osakkeenomistajien ao. huoneistojen kunnossapidosta tai uudistamisesta;hänen huoneistonsa ottamista yhtiön hallintaan taisopimusta tai muuta oikeustoimea yhtiön ja kolmannen välillä mikäli hallituksen jäsenellä tai isännöitsijällä olisi odotettavissa siitä olennaista etua, joka voisi olla ristiriidassa taloyhtiön edun kanssaUuden asunto-osakeyhtiölain 1-luvun 10 §:n nojalla ei hallituksen jäsen tai isännöitsijä ole oikeutettu ryhtymään sellaiseen toimenpiteeseen, joka on omiaan tuottamaan osakkeenomistajalle tai muulle henkilölle epäoikeutettua etua yhtiön tai muiden osakkeenomistajien kustanuksella.
20227_79100.jpg
Kolme syytä välitilinpäätökselle
Tilinpäätös vuosittain on monelle asunto-osakkeen omistajalle tuttu, mutta mikä on välitilinpäätös. Se tehdään vain tarvittaessa ja tarve on melko harvoin. Seuraavassa käymme läpi niitä kohtia, joissa välitilinpäätöstä kuitenkin tarvitaan.
20217_71691.jpg
Mitä kohuttu ilmastopaketti tarkoittaa rakennusalalle?
EU:n ilmastopaketti on vaikutuksiltaan vielä monelta osin epäselvä. Otimme selvää, mitä se voi tuoda tullessaan rakennusteollisuudelle.
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Hallinnan luovutus, vanha
Myyjän on luovutettava ostajalle asunnon hallinta ja osakekirja sekä muut asunnon omistus- ja hallintaoikeutta osoittavat asiakirjat sovittuna ajankohta. Jollei muuta osapuolten välillä ole sovittu, asiakirjat luovutetaan asunnon hallinnan luovutuksen yhteydessä. Ellei muuta ole sovittu, myyjä ei ole velvollinen luovuttamaan asunnon hallintaa ennen kuin kauppahinta on suoritettuAsunnosta aiheutuvista kustannuksista, kuten esim. vastikkeista, hoito-, ylläpito tai parannuskustannuksista sekä asuntoon kohdistuvista julkisoikeudellisista maksuista vastaa myyjä siihen saakka, kunnes luovutus on tapahtunut. Mikäli luovutus viivästyy ostajasta johtuvasta syystä, vastaa ostaja edellä mainituista kuluista siitä lukien, jolloin luovutuksen sopimuksen mukaan olisi pitänyt tapahtua.Vaaranvastuu säilyy myyjällä pääsääntöisesti siihen saakka, jolloin hallinnan luovutus ostajalle tapahtuu. Mikäli hallinnanluovutus tapahtuu myöhemmin kuin on sovittu ostajasta johtuvasta syystä, siirtyy vaaranvastuu ostajalle siitä lähtien, kun hallinnan luovutuksen olisi pitänyt tapahtua. Ostaja on velvollinen suorittamaan kauppahinnan, mikäli hänellä on vaaranvastuu ja esim. asunto tuhoutuu tai vahingoittuu eikä voida katsoa, että vahinko olisi tapahtunut myyjästä johtuvasta syystä.
Omataloyhtiön nettisivut
Rakentajan uudistus jatkuu – Uudistunut Omataloyhtiö.fi avautuu ennen juhannusta
Rakentaja.fi on Suomen laajin ja vanhin rakentamiseen ja remontointiin keskittyvä verkkopalvelu. Ensimmäinen sivu avattiin jo vuonna 1998. Nykyisin Rakentaja-tuoteperheeseen kuuluvat myös Rakentaja Pro, Puutarha.net, Omataloyhtio.fi ja Talovertailu.fi. Palveluissa vieraillaan yli miljoona kertaa kuukausittain.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton