• Etusivu
  • Remontti

Isodrän eristää lämmön ja kosteuden sekä säästää korjauskuluissa

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Muottikolmio Oy - ISODRÄN & Termotuote
Julkaistu 14.08.2020Päivitetty 29.11.2023
20208_66127.jpg

ISODRÄN Levyn asennus

Lämmin kesäkuinen torstaiaamu koittaa rakennustyömaalla Pohjois-Helsingissä. Nelisen kuukautta kestävässä urakassa uusitaan laajalla tontilla sijaitsevien kuuden rakennuksen perustusten kosteuden- ja lämmöneristeet sekä parannetaan salaojien toimintaa.

Taloissa oli havaittu jo pidemmän aikaa kosteus- ja lämpövuotoja. Asukkaat olivat valitelleet muun muassa kylmistä lattioista.

Helppo ja nopea asennus

Keltainen Hyundain pienkuormaaja kaivaa maata keltaisen tiilitalon vierestä. Kaivannossa kymmenen metrin päässä rakentajat asentavat Isodrän-levyjä harmaaseen betoniin. Ennen levyjen asennusta betonin pinnasta on poistettu vanha pikikerros.

Tällä työmaalla työskenteleville Isodrän on melko uusi asia.

- Muutaman kerran olen aiemminkin tätä asentanut. Youtubesta olemme porukalla opiskelleet kaikkea tähän liittyvää. Ohjeet ovat hyvin selkeät ja asennus on nopeaa ja helppoa. Yhdellä kiinnikkeellä nämä tavallisesti kiinnitetään, Pienkoneurakointi Janne Törmän työmaapäällikkö Janne Törmä sanoo.

Lue lisää Isodrän-eristeestä >>

ISODRÄN levy asennettuna
ISODRÄN levy asennettuna

Eristysasennuksen jälkeen viiden hengen porukka huolehtii siitä, että talon ulkopuoliset kaadot ovat kunnossa viemäreihin. He vastaavat myös alueen viherrakentamisesta, joka näkyykin jo ensimmäisten valmistuneiden talojen pihoilla.

Työmaan maa-aines on helppoa käsitellä, mikä helpottaa työn etenemistä. Koska kyseessä on 1970-luvun lopulla rakennettu yhtiö, on maaperään tuon ajan tavan mukaan upotettu jonkin verran rakentamisen aikaista jätettä, joka urakan aikana poistetaan.

Törmän porukalle on jatkossakin mukavasti töitä tiedossa, sillä saman aikakauden taloja Suomessa riittää, ja niissä on järjestään samanlaisia tarpeita kuin tässä kohteessa.

- Kun pohja ja katto ovat talossa kunnossa, sillä pärjää jo pitkälle, Törmä sanoo.

Jopa viidennes säästöä

Valmis ja paljas sokkeli
Valmis ja paljas sokkeli

Isodränin valinta eristemateriaaliksi on monin tavoin perusteltua. Sen tietää urakan suunnittelusta vastannut Rakentajapalvelu Kivimäki Oy:n rakennusinsinööri Jyri Kivimäki.

- Isodrän on hieno multifunktionaalinen eristemateriaali. Se täyttää monta tehtävää: se estää normien mukaisesti veden joutumisen rakenteisiin ja on sekä lämmöneriste että pystysalaoja muurin kyljessä, Kivimäki kertoo.

Eikä tässä vielä kaikki, sillä Isodräniä käytettäessä työ sujuu nopeammin kuin perinteisillä eristysmenetelmillä.

- Isodränin kanssa rakennuksen vierestä kaivettu maa-aines voidaan palauttaa takaisin alkuperäiseen paikkaan Isodränin viereen. Isodräniä asennettaessa muuriin tehdään tekninen tasoitekerros ja levyjen toiselle puolelle tulee suodatinkangas maa-ainesta vastaan, Kivimäki sanoo.

Perinteisessä eristystyössä asennetaan ensin patolevy, sen jälkeen styrox- eli eps-eriste ja sitten vielä tuodaan salaojittavaa sepeliä parikymmentä senttiä ennen kuin asennetaan suodatinkangas ja tuodaan maa-aines. Tämä merkitsee enemmän työvaiheita ja sitä että alkuperäistä maa-ainesta pitää kuljettaa työmaalta pois.

Lähtötilanne ennen ISODRÄN levyn asennusta
Lähtötilanne ennen ISODRÄN levyn asennusta

- Salaojitukseen erikoistuneen urakoitsijan toimitusjohtaja kertoi juuri minulle, että Isodrän-eristetyissä kohteissa kokonaiskustannukset työlle ja materiaaleille on 10-20 prosenttia alemmat. Vaikka Isodrän on merkittävästi muita materiaaleja kalliimpi, tulee säästöä runsaasti, kun työvaiheita on vähemmän kuin perinteisillä menetelmillä eikä työmaalta tarvitse ajaa maata pois.
Jyri Kivimäki, rakennusinsinööri, Rakentajapalvelu Kivimäki Oy

Isodränin käyttö edellyttää, että rakennusten salaojat ovat kunnossa. Maaperärajoitteita ei varsinaisesti ole, mutta suotavaa on, ettei Isodränin kanssa käytettävä maa-aines ole erityisen märkää tai epähomogeenista. Isot kivet on syytä poistaa maa-aineksen joukosta ennen kuin se palautetaan talon viereen.

Isodrän sopii mainiosti rakennusten eristämiseen omakotitaloista suuriin kerrostaloihin sekä kellarillisiin että kellarittomiin. Kivimäki tuntee tuotteen ominaisuudet, sillä hän on suunnitellut Isodränin käytön useisiin kymmeniin korjauskohteisiin.

- Taloyhtiölle Isodrän merkitsee pitkää elinkaarta ja huoltovapaata eristettä. Se toimii erittäin hyvin kapillaarieristeenä, jolla on erinomainen sekä lämmön että kosteuden eristävyys, Kivimäki sanoo.

Isodränin saatavuus on erinomainen ympäri Suomen ja osaavia Isodrän-urakoitsijoita on kattavasti maakunnissa.

- Logistiikka on nopeaa, sillä varastomme on Suomessa ja tavaraa saa parissa päivässä. Meillä on myös ilmainen tekninen tuki ja neuvonta. Tulemme mielellämme neuvomaan asiakkaitamme paikan päälle, Muottikolmion Isodränin myyntipäällikkö Esa Suomaa sanoo.

Isodräniä on asennettu vuosien varrella satoihin kohteisiin. Hyväksi havaittu ja tekniseltä idealtaan yksinkertainen tuote on pysynyt pitkään ennallaan. Hyvää ei ole syytä muuttaa.

- Tärkein kehittämiskohteemme on tällä hetkellä Isodrän-urakoitsijoiden koulutuksen järjestäminen ja sertifiointimallin luonti Suomeen, Suomaa sanoo.

Info

Info

Verkkokaupasta tuotteet suoraan tontille

Levyjen tilausta varten tarvitaan joitain tietoja kohteesta. ISODRÄN® -levyjä on saatavana 100 ja 200 mm paksuisina. Paksuuden lisäksi tulee tietää kohteen kosteuskuorma pohjalla, maaperän tyyppi, pakkaustapa, suojattavien seinien määrä mittoineen ja seinän materiaali. Määrälaskurista saa kaikkien tarvikkeiden määrän, jolloin tarjouksen pyytäminen on helppoa. Sivuilta löytyy myös kattavapaketti valmistajan suunnittelu- ja asennusohjeita.

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Muottikolmio Oy - ISODRÄN & Termotuote
Remontti
eristys
julkisivu
salaojat
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

Tyhjä Kostea kellari
Mistä kellarin kosteusongelmat yleensä johtuvat?
Kostea, tunkkainen kellari, jossa seinän maali ja rappaukset lohkeilevat on tyypillinen näky useissa kerros- ja omakotitaloissa. Sadevesi on kyllästänyt kellarin seiniä ympäröivän maan tai pohjavesi on noussut talon anturaan saakka, jolloin talo niin kutsutusti seisoo vedessä. Salaojat voivat olla puutteellisia tai virheellisesti tehty. Kellarin hyötykäyttöön ottamisesta voi olla vain haaveena näissä tilanteissa.
202212_80365.jpg
Viiden kerrostalon kellarit kuiviksi Espoon Tapiolassa
Espoon Tapiolassa osoitteessa Louhentie 13 on täysi touhu päällä. Viiden kerrostalon kellarikerroksen remontti merkitsee salaoja- ja sadevesijärjestelmän uusimista. Myös seinäeristeet menevät uusiksi, ja lisälämmöneriste nostaa kellarikerroksen eristyksen uudelle tasolle.
201612_47856.jpg
Tehokas kosteussuoja varsinkin kellarille
Kostea, tunkkainen kellari, jossa seinän maali ja rappaukset lohkeilevat on tyypillinen näky useissa kerros- ja omakotitaloissa. Sadevesi on kyllästänyt kellarin seiniä ympäröivän maan tai pohjavesi on noussut talon anturaan saakka, jolloin talo niin kutsutusti seisoo vedessä. Salaojat voivat olla puutteellisia tai virheellisesti tehty. Kellarin ottaminen hyötykäyttöön voi olla vain haaveena näissä tilanteissa.Tehokas kosteussuojaus syntyy rakenteiden ulkopuolisesta lämmöneristyksestä ja niiden hengittämis- ja kuivumismahdollisuuksista, kapillaarisen kosteuden katkaisusta ja tehokkaasta salaojituksesta. ISODRÄN®-levyllä on kaikki nämä ominaisuudet. Siksi Isodräniä käyttämällä voidaan varmistaa esim. kellaritilojen kuivana pysyminen.
20191_56020.jpg
Kiinteistön ongelmana kosteat kellaritilat?
Taloyhtiön linjasaneerauksen kannattaa yhdistää myös muita kiinteistön arvoon vaikuttavia peruskorjauksia. Esimerkiksi lisälämmöneristys ja kellaritilojen kosteus- ja homeongelmat ovat suhteellisen helppoja ratkaista kustannustehokkaasti linjasaneerauksen muiden töiden yhteydessä. Perusmuurin ulkopuolelle tai kellarin lattian alle asennettava salaojittava lämmöneriste tarjoaa tehokkaan ratkaisun maanvastaisten rakenteiden kosteusongelmiin.
timpuri mikko merelä asentaa valesokkelin korjausta
Timpuri Mikko Merelä testasi Termotuote-valesokkelin korjausjärjestelmän
Valesokkeli-ratkaisujen takia home- ja lahovaurioituneiden seinärakenteiden korjaaminen on ollut perinteisesti aikaa vievää ja kallista. Ongelmaan on kehitetty kotimainen ja patentoitu ratkaisu Termo-tuotteella.Timpurille Talo -rakennusbloggarinakin tunnettu ja Timpurilta Talo -rakennusyrityksen perustaja Mikko Merelä testasi, miten Termotuote toimii ja miten helppo se on asentaa.
20163_45700.jpg
Rintamamiestalon ulkopuolisen remontin hinta
Omakotitalon omistaminen on ikuista remontointia. Tämä lienee fraasi, joka on tuttu vähintäänkin valtaosalle omakotitalon omistajista. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että katto uusittaisiin vuosittain tai lämmitysmuodon vaihtamista pitäisi harkita vähintään viiden vuoden välein. Pikemminkin kyse on siitä, että kiinteistösi omistajana saat päättää siitä, miltä kotisi näyttää ja miten se toimii. Välttämättömiä korjauksia kuitenkin tulee ja niihin kannattaa varautua ajoissa – niin henkisesti kuin taloudellisestikin.Koska nykypäivän trendinä on uudisrakentamisen volyymin hiljentyminen, keskittyvät suomalaiset nyt kotiensa kunnostamiseen. Mutta, mitä tämä maksaa ja missä järjestyksessä remontit tulisi suorittaa? Entä mitkä ovat yleisimpiä virheitä, joita korjauksissa yleensä tehdään?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton