Viikon kysymys: Paljonko pitää kertoa yksittäisen osakkaan remontin kuluista?
Kuva Shutterstock
Olen riviosakas. En ole saanut isännöitsijältä/hallitukselta varsinaisessa yhtiökokouksessa kesäkuussa pyytämääni erittelyä yksittäisen osakkaan lattiaremontin tuottamasta, koko taloyhtiöille kaatuneesta, isosta kuluerästä. Pyysin tietoja siksi, että kustannukset eivät osakkaiden mielestä kuulu muiden maksettavaksi.
Asian oikeellisuus on isännöitsijän taholta kuulemma varmistettu lakimieheltä. Paitsi kulut, lakimiehen lausunto ja hallituksen päätöksentekoon liittyvät asiakirjat olisi mielestämme myös nähtävä.
Toimintakertomuksessa oli pelkkä summa, eikä liitteitä ole tähän mennessä toimitettu ja on epäilys, onko liitteitä enää olemassa, jos niitä ei voida esittää. Osakkaille lienee oikeus tietoihin. Kysymyksessä on erittäin hankala ja epäselvä asia monine vaikeuksineen.
Vastaus:
Hallituksen ja isännöitsijän on yhtiökokouksessa osakkeenomistajan pyynnöstä annettava tarkempia tietoja seikoista, jotka voivat vaikuttaa kokouksessa käsiteltävän asian arviointiin. Jos kokouksessa käsitellään tilinpäätöstä, velvollisuus koskee myös yhtiön taloudellista asemaa yleisemmin.
Jos osakkeenomistajan kysymykseen voidaan vastata vain sellaisten tietojen perusteella, jotka eivät ole kokouksessa käytettävissä, vastaus on annettava kahden viikon kuluessa kirjallisesti. Vastaus on toimitettava kysymyksen esittäneelle osakkeenomistajalle ja muulle osakkeenomistajalle, joka sitä pyytää.
Huomio
"Tämä vastaus on annettu vain kysymyksestä ilmenevien seikkojen perusteella tuntematta asiaan liittyviä yksityiskohtia. Vastauksessa ei näin ollen ole voitu huomioida kaikkia asian ratkaisuun vaikuttavia seikkoja. Jos käytät tätä vastausta jossain muussa asiayhteydessä ei vastauksen laatija ole siitä vastuussa. Jos haluat lisätietoja, ota yhteyttä vastauksen laatineeseen juristiin, puhelin 029 009 2590."
Kysymykseen vastasi:
MARKUS TALVIO
Toimitusjohtaja, OTM
Kiinteistölakimies
Jurinet Oy Lakiasiaintoimisto
Markus on erikoistunut asuntokauppaan-, rakentamiseen-, ja kiinteistönvälitykseen- sekä asunto-osakeyhtiö- ja kiinteistöoikeuteen liittyviin riita-asioihin. Talvio on arvostettu ja kokenut kouluttaja. Markus on luennoinut vuosia myös Rakentaja.fi ja Omataloyhtiö.fi seminaareissa ja messuilla.
Jurinet Oy on perustettu vuonna 2011 Tampereella 15 asianajotoimiston yhteenliittymäksi. Vuodesta 2015 lähtien Jurinet on ollut valtakunnallinen itsenäinen toimisto.
Ota tästä yhteyttä Markukseen.
Kysy niin vastaamme -palvelu
Palstalla voit esittää taloyhtiöön liittyviä lakikysymyksiä, joihin JuriNetin lakimiehet vastaavat. Voit myös lukea jo esitettyjä kysymyksiä ja vastauksia. Kysymyksiin vastataan pääsääntöisesti viikon kuluessa. Kysy lakikysymys >>
Henkilökohtaisia neuvoja lakiasioissa saat jättämällä yhteydenottopyynnön >>
Tai tilaa maksuton esite: "Suhteet solmussa taloyhtiössä" >>
Info
Tilaa uutiskirje - pysyt asioiden tasalla
Oletko vuokralainen, osakkeenomistaja tai isännöitsijä? Kiinnostavatko taloyhtiön asiat ja miten taloyhtiöitä tulisi hoitaa? Tilaa nyt viikottain ilmestyvä Omataloyhtiö-uutiskirje ja pysyt ajan tasalla siitä, mitä taloyhtiörintamalla tapahtuu.