• Etusivu
  • Osakas

Viikon kysymys: Paljonko taloyhtiössä pitää sietää melua?

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Jurinet Oy
Julkaistu 19.01.2022Päivitetty 01.02.2022
20221_75488.jpg

Ostin 10 vuotta sitten rivitalo-osakkeen, jonne kuului naapurin tv ja radio läpi ja joskus toiselta puolelta koiran ulina. Ei häirinnyt yhtään. Viime vuonna peltikaton laiton jälkeen alkoi kuulua aivan kaikki läpi molemmilta puolilta, vaikka samat asukkaat silloinkin.

Isännöitsijä ja taloyhtiö eivät vaivaudu seiniä ja kattoa tutkituttamaan. Olen laitattanut molemmille puolille lisäeristystä, mutta kovia jysäyksiä, vinkumisia, puheen sorinaa ja ovien pauketta kaikuu koko asuntooni edelleen. Joudun elämään paljon kuulosuojaimet korvilla. Mikä avuksi?

Vastaus:

Rivitalossa kuuluu aina jonkin verran ääniä naapurista. Sitä pitää siis sietää. En osaa näillä tiedoilla arvioida mikä merkitys vesikaton vaihtamisella voisi olla ääneneristykseen ja ylipäätään voiko sillä olla mitään vaikutusta. Mikä muu asia on kattoremontin lisäksi taloyhtiössä muuttunut, kun äänet kovenivat?

Asumisterveysasetuksessa määritellään, miten melua on mitattava ja mikä on ns. toimenpideraja, jolloin taloyhtiön on puututtava asiaan ja korjattava se.

Esimerkiksi yöaikainen (klo 22—7) musiikkimelu tai muu vastaava mahdollisesti unihäiriötä aiheuttava melu, joka erottuu selvästi taustamelusta, ei saa ylittää 25 dB yhden tunnin keskiäänitasona LAeq, 1h mitattuna niissä tiloissa, jotka on tarkoitettu nukkumiseen.

Tarkemmin: https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20150545

Huomio

Huomio

"Tämä vastaus on annettu vain kysymyksestä ilmenevien seikkojen perusteella tuntematta asiaan liittyviä yksityiskohtia. Vastauksessa ei näin ollen ole voitu huomioida kaikkia asian ratkaisuun vaikuttavia seikkoja. Jos käytät tätä vastausta jossain muussa asiayhteydessä, vastauksen laatija ei ole siitä vastuussa. Jos haluat lisätietoja, ota yhteyttä vastauksen laatineeseen juristiin, puhelin 029 009 2590."

20227_79035.jpg

Kysymykseen vastasi:

Toimitusjohtaja, OTM
Kiinteistölakimies
Jurinet Oy Lakiasiaintoimisto

Markus on erikoistunut asuntokauppaan-, rakentamiseen-,
ja kiinteistönvälitykseen- sekä asunto-osakeyhtiö- ja
kiinteistöoikeuteen liittyviin riita-asioihin.
Talvio on arvostettu ja kokenut kouluttaja. Markus on luennoinut
vuosia myös Rakentaja.fi ja Omataloyhtiö.fi seminaareissa ja
messuilla.

Jurinet Oy on perustettu vuonna 2011 Tampereella
15 asianajotoimiston yhteenliittymäksi. Vuodesta 2015 lähtien
Jurinet on ollut valtakunnallinen itsenäinen toimisto.
Ota tästä yhteyttä Markukseen.

20225_78036.jpg

Kysy niin vastaamme -palvelu

Palstalla voit esittää taloyhtiöön liittyviä lakikysymyksiä, joihin JuriNetin lakimiehet vastaavat. Voit myös lukea jo esitettyjä kysymyksiä ja vastauksia. Kysymyksiin vastataan pääsääntöisesti viikon kuluessa. Kysy lakikysymys >>

Henkilökohtaisia neuvoja lakiasioissa saat jättämällä yhteydenottopyynnön >>

Tai tilaa maksuton esite: "Suhteet solmussa taloyhtiössä" >>

Info

Info

Tilaa uutiskirje - pysyt asioiden tasalla

Oletko vuokralainen, osakkeenomistaja tai isännöitsijä? Kiinnostavatko taloyhtiön asiat ja miten taloyhtiöitä tulisi hoitaa? Tilaa nyt viikottain ilmestyvä Omataloyhtiö-uutiskirje ja pysyt ajan tasalla siitä, mitä taloyhtiörintamalla tapahtuu.

Jurinet Oy
Osakas
taloyhtiön hallinnointi
viikon kysymys
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

20216_71056.jpg
Saako taloyhtiön asukas rakentaa pihalle grillin ilman lupaa?
Asukas on rakentanut grillin/takan pihalle ilman lupaa. Hän perusteli asiaa sillä, että se on pieni kasa tiiliä ja hän käyttää grillissä vain grillihiiliä, ei oksia tai puuklapeja. Miten tulee suhtautua luvan myöntämiseen jälkikäteen?Minusta luvan lisäksi on kaksi muutakin asiaa ennen sen myöntämistä.Koska grilli on ilman piippua tiilirakenteinen, minusta se on avotulipaikkaEn löytänyt ohjeita tai suositusta minimietäisyydestä rakennukseen, koska alueella, jossa n.80 % tuulen suunta on etelän ja lännen välistä. Koska piha on talon eteläpuolella, pidän etäisyyttä taloon tärkeänä.
20214_69995.jpg
Miten palautamme vierasparkkipaikan aikarajoituksen takaisin?
Taloyhtiön vieraspaikalle on pystytetty liikennemerkki P lisäkylteillä "vieraspaikka (taloyhtiön nimi)" ja aikarajoituskyltti "4 h parkkikiekolla". Tämä on päätetty edellisen hallituksen aikana. Taloyhtiön uuden hallituksen puheenjohtaja on poistanut aikarajoitus lisäkyltin omatoimisesti ilman taloyhtiön uuden hallituksen kokousta ja päätöstä aikarajoituksen poistamisesta. Miten kyltin saa palautettua, kun sen poistanut henkilö ei sitä suostu palauttamaan?
20115_25991.jpg
Esteellisyys valtakirjaa käytettäessä?
Hallituksen jäsen tai hänen valtuutettunsa ei voi äänestää tili- ja vastuuvapautta myönnettäessä. (Asunto-osakeyhtiölaki 6 luku 15 §).1.) Osakas tai osakkaat (ei hallituksen jäseniä) ovat valtuuttaneet hallituksen jäsenen edustamaan itseään valtakirjalla yhtiökokouksessa.Voiko hallituksen jäsen valtakirjan valtuuttamana äänestää vastuuvapautta koskevassa äänestyksessä valtakirjan osakkeilla?2.) Hallituksen jäsen on valtuuttanut osakkaan (ei hallituksen jäsen) edustamaan itseään yhtiökokouksessa.Voiko valtuutettu äänestää omilla osakkeillaan vastuuvapautta koskevassa äänestyksessä?
Kerrostalo alhaalta kuvattuna
Kaikki eivät halua osallistua remonttiin - mitä tehdä?
Erillistalon ja paritalon yhtiössä tulisi tehdä perustason ylläpitämiseen kuuluva parvekeremontti. Erillistalon osakas ei halua sitä nyt. Voiko hallitus päättää että remontti tehdään nyt vain paritaloon, ja myöhemmin erillistaloon?
Helsinki ylhäältä päin kuvattuna
Saako kerrostaloon asentaa ovisilmän, joka kuvaa oven ympäristön?
Saako kerrostalossa asentaa sähköistä ovisilmää nykyisen ovisilmän tilalle, joka näyttää isona ovikellon soittajan eli kuvaan tulee koko kerrostasanteen kuva? Kyseessä on huononäköinen asukas, joka haluaisi tällaisen asentaa.
20219_72550.jpg
Saako ulkopuolinen käyttää autokatospaikkaa taloyhtiössä?
Rivitaloyhtiössämme on viisi asuntoa. Pihassa on autokatos ja autokatoksessa olevan auton taakse voi parkkeerata auton, sekä asunnon eteen saa myös parkkeerata. Eli kolme paikkaa jokaisella. Nyt vuokralainen on antanut autokatospaikan ulkopuoliselle asukkaalle, pojan perheelle, joka asuu saaressa. Vuokralaisen oma auto on talon edessä. Ennen poika piti autoa yleisellä parkkipaikalla tien toisella puolella. Autokatoksessa ei ole vuokraa, sähköt maksaa yhtiö. Olen taloyhtiön puheenjohtaja ja haluaisin tietää mitä tehdä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton