• Etusivu
  • Remontti

Korjausvelkaa pienennetään – korjaamalla

Rakentajan toimitus
Julkaistu 06.10.2016Päivitetty 07.10.2016
201610_47485.jpg

Ismo Timonen toimii Rauman kaupungin teknisenä isännöitsijänä.

Raumalla toimitaan rohkeasti. Kaupungin 14:sta eri vuokra-asuntokiinteistöyhtiöstä kaksi on täysin peruskorjattu, 131 asuntoa, ja kolmas peruskorjaus on meneillään paraikaa (syksy 2016). Saneeraukset alkoivat vuonna 2014. Tavoite on, että ennen pitkää kaikki kiinteistöyhtiöt saadaan peruskorjattua. Kokonaiskorjausalaa on yhteensä 66 000 m².

- Tähän mennessä kiinteistöjen kunnostukseen on käytetty 9,5 M€ (hieman alle 1300 €/m²), Ismo Timonen, Rauman kaupungin tekninen isännöitsijä, kertoo. – Rahoituksen hakemisessa on lähdetty ajoissa liikkeelle. Kun huomataan, että korjaustarpeen aika lähenee, on selvitettävä mahdollisten eri avustusten hakemista valtiolta (ARA). Valtio jakaa tapauskohtaisesti avustuksia esim. uuden hissin rakentamiseen vanhuksille. Avustusrahat ovat kuitenkin sidoksissa valtion vuosittaisiin budjetteihin ja sen määrärahoihin.

Vanhentunut asuntokanta

Kaupungin omistamilla kiinteistöillä on ikää noin 50 v. Siinä ajassa mm. valurautaviemärit ovat tulleet tiensä päähän, pesutuvan koneet ja talosauna talotekniikasta puhumattakaan. Myös ilmanvaihto oli järjestetty kuin 50 vuotta sitten – ilman poisto toimi, tulo ei. Katto on saattanut tulla tiensä päähän ja julkisivun saneeraus on todennäköisesti jo kertaalleen tehty.

Ismo Timosen mukaan peruskorjauksella vastataan myös tarpeeseen: kaupungilla on hyvätasoisista vuokra-asunnoista puute.

Ennen remonttia vuokra-asuntojen käyttöaste oli lähes 100 %. Kokonaiskäyttöastetta heikentää kaupunkialueen reunamilla sekä Rauman Lapissa olevien asuntojen hieman heikommat käyttöasteet. Rauman keskustan alueella vapautuneeseen asuntoon löytyy heti uusi asukas.

Raumalla on hyvätasoisista vuokra-asunnoista pulaa.
Raumalla on hyvätasoisista vuokra-asunnoista pulaa.

Asukkaat ja remontti

Vuokratalojen asukkaat valitaan ARAn ohjeiden mukaan. Ohjeiden mukaan liian hyvätuloiset eivät saa muuttaa kaupungin vuokra-asuntoihin. Tulevan asukkaan on toimitettava vuokranantajalle vero- ja tulotiedot. Asukkaalla ei myöskään saa olla luottotietomerkintää.

Kun peruskorjauksesta ilmoitettiin asukkaille, asukkaat hankkivat itselleen uudet asunnot (asunnoissa oli 6 kk irtisanomisaika). Remontin jälkeistä takaisinottovelvollisuutta ei vuokranantajalla ole, vaan asunnot menevät uudelleen hakuun.

Remonttien jälkeen vuokrat nousevat 10 %/m². Asuntojen vuokrat ovat olleet 8-9 €/m², uudet vuokrat ovat 9,8-10,20 €/m². Uuteen vuokraan sisältyy 10 Mt:n laajakaista. Vesi laskutetaan asuntokohtaisen vesimittarin kautta ja käyttösähkön maksaa vuokralainen.

Talopesula, -sauna ja huoneistokohtainen ilmanvaihto

Huoneistoihin ei tehdä saunoja. Timosen mukaan hyvin usein saunoista on tullut asuntojen varastotiloja. Kiinteistöjen saunavuorot ovat kaikki olleet täynnä ja viikolla järjestettävä ilmainen lenkkisauna suosittu. Pesutuvan käyttö yllättää: sekin on ahkerassa käytössä, vaikka uusissa asunnoissa on ja uusiin asuntoihin asennetaan pesukonehanat. Ilmainen talopesulan ja kuivaushuoneen käyttö saakin Ismo Timoselta kiitosta: näin saadaan asuntojen kosteusrasite pieneksi.

Suurin asukkaan kokema muutos lienee kuitenkin huoneistokohtainen ilmanvaihto. Wc:n nurkassa hyrisevä kone vaihtaa hallitusti ilman asunnossa. Enää huoneistoissa ei vedä. Ilmanvaihtokoneen suodattimet vaihdetaan kerran tai pari vuodessa vuokranantajan toimesta.

Huoneistokohtaisella ilmanvaihdolla on todettu olevan toinenkin positiivinen vaikutus kiinteistön hoidossa. Lämmöntalteenottokoneiden asennusten jälkeen huomattiin energialaskussa 30-40 %:n säästö. Ilmanvaihtokoneisiin tulee sähkönsyöttö alhaalta, joten asukas ei pääse laittamaan konetta koskaan pois päältä.

Vanha vesijohto
Vanha vesijohto

Seuraava neljännesvuosisata huolloilla ja ylläpitokorjauksilla

Kiinteistöille on tehty 10 vuoden pts. Peruskorjausten jälkeen kiinteistöjen pitäisi pysyä kunnossa ainakin seuraavat 20 vuotta ylläpitokorjauksilla, joita suoritetaan koko ajan tarpeen vaatiessa. Raumalla taloissa on vielä jäänteitä historiasta, kiinteistökohtainen talonmies, joka näppäränä auttelee oman toimensa ohella apua tarvitsevia.

Rauman kaupungin vuokratalo kiinteistöyhtiöissä palveluksessa on kaksi omaa remonttimiestä sekä yksi kiertävä huoltomies. Huoltoliikkeellä on tietenkin avainpäivystys.

Remontti
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

20134_34877.jpg
Terassilasituksia myös rivi- ja paritaloihin
Hyvä lepotuoli, kiinnostava kirja ja lasiterassit. Siinä eväät sunnuntain aamuhetkelle. Lasiterassi avaa näkymän, joka rauhoittaa ja antaa voimia tulevalle viikolle. Sateen ropinakin kuulostaa musiikilta lasiterassihankinnan jälkeen. Alumiinirakenteinen lasiterassi tuo luonnon lähelle ja saa kaikki aistit valppaiksi. Pienikin terassi saa uuden elämän lasitettuna. Soma terassikalustus ja rauhoittava maisema tekevät siitä mieluisan oleskelupaikan. Lukittavat liukuovet tekevät siitä myös turvallisemman säilytystilan pihakalusteille ja ulkoiluvälineille.Lue lisää lasiterasseistaJätä yhteydenottopyyntö!
20202_62465.jpg
EU:n uusi juomavesidirektiivi tuo monia muutoksia
Sosiaali- ja terveysministeriö, ympäristöministeriö sekä maa- ja metsätalousministeriö tiedottavatEU-maiden suurlähettiläät hyväksyivät tänään (05.02.2020) poliittisen yhteisymmärryksen uuden juomavesidirektiivin sisällöstä. Uuden juomavesidirektiivin avulla pyritään turvaamaan entistä laadukkaampi talousvesi, edistämään veden saatavuutta, lisäämään vesihuollosta tiedottamista ja parantamaan vesihuoltolaitosten energiatehokkuutta koko unionin alueella.
20193_57026.jpg
Fiksu taloyhtiö säästää energiaa ilmanvaihdossa
Tiedätkö, mikä tarkoitus kerrostalon katolle olevilla putkilla on? Ne ovat osa talon ilmanvaihtoa ja rakenteiden tuuletusta. Niiden puuttuminen voi johtaa kosteus- tai homevaurioihin. Onhan omassa taloyhtiössäsi kunnollinen ilmanvaihto?
20212_68412.jpg
Yhden yön naapuri
Asuntojen lyhytaikainen vuokrausbisnes on kasvussa. Airbnb-tyyppisen lyhytaikaisen vuokraustoiminnan yleistyminen on osaltaan lisännyt todennäköisyyttä sille, että seinän takana asukkaat vaihtuvat usein. Kun valitset kodiksesi osakehuoneiston, et voi miltei koskaan etukäteen tietää, minkälaisia ihmisiä naapurissa asuu – nyt tai tulevaisuudessa.
20236_82063.jpg
Naapurin puun oksat häiritsevät, mistä ratkaisu?
Asun rivitalossa. Rakensin terassin viimekesänä ja naapurin omenapuu on mielestäni liian lähellä. Kysyin voisiko sitä siirtää, mutta isännöitsijä ja hallituksen kaksi jäsentä olivat sitä mieltä ettei se minua haittaa. Voi naapuri leikata puuta ettei oksat ota terassin seinään kiinni. Tämä takapiha on taloyhtiön.
20126_31338.jpg
Lasituksella viihtyisää lisätilaa olohuoneen ja pihan väliin
Asunnon sisätila ja ulkotila ovat usein tarpeettoman jyrkästi toisistaan erotellut. Tarvitsemme suojaa kylmyydeltä ja sateelta mutta meissä elää vahvana kaipuu luonnon valon ja vapaiden näkymien äärelle. Kuinka keskeiseksi osaksi suomalaista kerrostaloasumista kooltaan kasvaneet ja lähes poikkeuksetta lasitetut parvekkeet ovatkaan muodostuneet. Ne ovat verraton henkireikä ulkoiseen ympäristöömme ja niitä käytetään aktiivisesti eri tarkoituksiin kaikkina vuodenaikoina.Jätä yhteydenottopyyntö!Lue lisää parvekelasituksestaLumon lasiterassit ympärivuotiseen käyttöön

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton