• Etusivu
  • Osakas

Lisärakentaminen kattaa taloyhtiön korjausvelkaa

Erik RahialaKaupallinen yhteistyö Amrak Oy
Julkaistu 21.09.2023Päivitetty 28.09.2023
Amrak saneerauskohde

Rakennuksen elinkaareen kuuluu väistämättä tiettyjä korjaushankkeita, joilla ylläpidetään kiinteistöä hyvässä kunnossa. Siihen milloin korjaukset tulevat ajankohtaisiksi vaikuttavat talon rakenneratkaisut, materiaalit sekä rakennuspaikka ja ympäristö. Kun kalliita korjaustarpeita osuu lyhyelle aikavälille, voidaan kompensaatiota rahoitukseen hakea lisärakentamisen kautta.

Ullakkorakentaminen kasvussa

Asumisen keskittyessä yhä tiiviimmin kaupunkien ydinkeskusta-alueille alkaa tila väistämättä käydä vähiin. Tonttien ollessa täynnä haetaan tilaa lisärakentamisen kautta, mikäli rakennusoikeutta on jäljellä.

Kaupungit toivovatkin kasvukeskuksiin lisä- ja täydennysrakentamista, jolla saadaan uudenlaisia asuntoratkaisuja. Helsingin kaupunki on helpottanut ullakkojen käyttötarkoituksen muuttamista asuinkäyttöön poikkeamispäätöksellä, kun hankkeelle asetetut edellytykset täyttyvät. Näitä ovat esimerkiksi parannukset taloyhtiön asumisviihtyvyyteen.

Lisärakentamisella taloyhtiö voi myös kompensoida korjauskustannuksia sekä velkaa tehokkaasti. Ullakkotilojen muuttaminen asuinkäyttöön tai lisäkerrosten rakennuttaminen tuo yhtiölle lisää osakekantaa, ja voi siten mahdollistaa muiden suunnitteilla olevien korjaushankkeiden kuten linjasaneerauksen toteuttamisen.

Projektin vetäjä keskeisessä asemassa

Laadukkaan rakentamisen lähtökohtana on hyvä suunnittelu ja hankkeen vaiheiden johtaminen. Siksi jo heti hankesuunnittelun alkuvaiheessa taloyhtiön hallituksen tulisi valita projektiin osaavat tekijät, joilla on kattava kokemus useista vastaavanlaisista toteutuksista. Näin voidaan välttyä ikäviltä ja kalliilta muutos- ja lisätöiltä rakentamisen edetessä. Hyvin johdettu hanke pysyy myös suunnitellussa aikataulussa ja aiheuttaa siten mahdollisimman vähän ylimääräistä haittaa talon asukkaille.

Lisärakentamishankkeiden suunnittelussa on tärkeää kiinnittää huomiota taloyhtiön asumisviihtyvyyden säilyttämiseen koko hankkeen ajan. Asumisviihtyvyyden varmistamisen toimet aloitetaan jo hankesuunnitteluvaiheessa, jota tarkennetaan toteutussuunnittelussa. Kiinteistön saneeraus- ja uudistamistyöt aiheuttavat aina työnääniä ja yksittäisiä katkoksia esimerkiksi vedenjakelussa. Asukkaiden kokemat häiriötilanteet ovat kuitenkin minimoitavissa, kun käytetään kokenutta, hankkeeseen erikoistunutta asiantuntijaa.

Kun korjausrakennushankkeessa veto vastuu on keskitetty yhdelle osaavalle toimijalle, on kokonaisuus hallinnassa alusta loppuun. Satoja kiinteistöjen korjaushankkeita ansiokkaasti toteuttanut ja yli kymmenen vuotta pääkaupunkiseudulla toiminut Amrak Oy on kokenut asiantuntija laadunvalvonnassa, suunnittelussa ja projektihallinnassa. Huolellisesta ja ripeästä toiminnastaan tunnettu Amrak on ollut varmistamassa onnistuneen lopputuloksen lukuisissa erilaisissa korjaushankkeissa.

Kattavat asiantuntijapalvelut saman katon alta:

Onko taloyhtiössänne korjaushanke suunnitteilla?

Ota yhteyttä asiantuntijaan.

Ullakkorakentamista

Lisäkerrosten rakentaminen mahdollisti laajempia korjaustöitä

Kalliossa Fleminginkadulla sijaitsevan asuinkerrostalon lisärakennushanke on yksi Amrakin viimeisimmistä ja juuri valmistuneista projekteista. Kohteessa taloyhtiö päätti lisärakennushankkeesta, joka toi merkittävän taloudellisen hyödyn yhtiön kassaan.

– Meillä oli vielä rakennusoikeutta jäljellä, jonka vuoksi päätimme lähteä tähän hankkeeseen. Lisäasuinkerrosten rakentaminen kasvatti taloyhtiömme osakekantaa varsin mukavasti ja mahdollisti siten myös muiden laajempien korjaustarpeiden rahoittamisen, Asunto Oy Fleminginkatu 4-6 taloyhtiön puheenjohtaja Heimo Holmberg kertoo.

Taloyhtiö koostuu kahdesta rakennuksesta, joista toiseen rakennettiin 3 lisäkerrosta ja toisessa tehtiin ullakkomuutostöitä. Yhteensä näihin valmistui 15 uutta asuntoa. Kaiken kaikkiaan kohteeseen rakentui uutta asuinalaa 1200 m2. Lisärakentamisen yhteydessä tehtiin myös koko talon julkisivu, katto, ikkunat, ovet ja porraskäytävät hisseineen. Myös taloyhtiön piha-alue uusittiin kauttaaltaan.

Fleminginkatu

– Rakentaminen käynnistyi vuoden 2021 alussa ja valmistui nyt syksyllä 2023. Valvojaksi valitsimme Amrak Oy:n hyvien suositusten ja kokemusten kautta. Päätös oli kyllä oikea, sillä projekti hoitui todella mallikkaasti alusta loppuun heidän toimesta, Holmberg kiittelee.

Hankkeen valmistuttua rakennus on saanut täysin uuden näyttävän ilmeen ja lisää asukkaita. Taloyhtiössä voidaan nyt jatkaa asumista pitkälle tulevaisuuteen hyvillä mielin ilman huolta tulevista remonteista tai kasaantuneesta korjausvelasta.

Tutustu muihin referenssikohteisiin.

Info

Info

Hankkeen esiselvitykseen matalalla kynnyksellä

Vaikka ullakko- ja lisärakentamishanke on taloyhtiössä useamman vuoden mittava projekti, on hankkeen kannattavuus- ja esiselvitysvaiheeseen mahdollista lähteä matalalla kynnyksellä. Esiselvitysvaiheessa pystytään määrittämään hankkeen mahdollisuudet ja kannattavuus maltillisilla kustannuksilla.

Vaikka hanke ei olisikaan yhtiössä juuri nyt ajankohtainen, on selvitys silti kannattavaa tehdä jo valmiiksi. Tällöin voidaan osoittaa yhtiössä olevan kehittämispotentiaalia, lisätä yhtiön kiinnostavuutta kiinteistömarkkinoilla ja tiedostaa uusien tulonlähteiden mahdollisuus, kun suurempia hankkeita lähdetään edistämään.

Kun tiedostetaan ullakko- ja lisärakentamisen potentiaali, voidaan se ottaa huomioon eri hankkeissa mm. linjasaneerauksesssa tuomalla talotekniikan varaukset ullakkotasolle. 

Amrak Oy
Osakas
isännöinti
suunnittelu
projektinjohto
taloyhtiön hallinnointi
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

Amrak maalämpökohde
Kulutetaanko kiinteistössä turhaan energiaa?
Useimmissa kerrostaloissa on mahdollista saavuttaa helposti säästöjä energiankulutuksessa optimoimalla käytössä olevan taloautomaatiojärjestelmän säädöt. Varsin tyypillisesti taloyhtiössä ollaan oletuksessa, että kaikki toimii kuten pitääkin. Viimeaikojen energian hinnan nousut ovat käyneet taloyhtiöille kalliiksi ja herättäneet tilanteeseen. Muutosten myötä nyt on oikea hetki selvittää, kuluuko kiinteistössä energiaa hukkaan ja mitä sille on tehtävissä.
Amrak korjaushanke
Hanke eteni varmalla otteella − suunnittelu ja valvonta avainasemassa
Rakennus ja sen asukkaat voivat hyvin, kun talossa tehdään tarvittavat huollot määräajoin. Vuosien mittaan tulee tarve myös isompiin korjaustöihin. Kun taloteknisissäjärjestelmissä havaitaan ongelmakohtia, on niihin reagoitava, jotta asumisterveys- ja viihtyvyys eivät vaarannu. Kokeneen ammattilaisen toteuttama tarvekartoitus on ensi askel rakennuksen tilanteen ja saneeraustarpeen selvittämisessä. Korjaushankkeen tullessa ajankohtaiseksi, on ensiarvoisen tärkeää valita projektin vetäjäksi luotettava toimija, joka ajattelee vain yhtiön etua.
Taloyhtiön vuosikello elokuu
Taloyhtiön vuosikello tikittää: Elokuu
Elokuu on monen mielessä kesän viimeinen kuukausi. Elokuu on myös merkinnyt satokautta, jolloin on puitu tuleentunut vilja sekä poimittu kesän satoa hedelmien ja marjojen muodossa. Elokuun koittaessa suuri osa palaa jo totuttuun vanhaan rytmiin ja arkiseen aherrukseen – aikuiset töihin ja lapset kouluun. Myös taloyhtiössä tämä tarkoittaa paluuta arkeen.
tiililaattapintainen julkisivu taloyhtiöön wienerberger
Näyttävä tiililaattajulkisivu hyvällä yhteistyöllä
Espoon Gräsantörmäntielle valmistui elokuussa 2023 Hartela Etelä-Suomen urakoimana kolmen asuinkerrostalon kokonaisuus, jonka näyttävät tiililaattapintaiset julkisivut ovat erinomainen osoitus koko suunnittelu- ja toteutustiimin hyvästä ja onnistuneesta yhteistyöstä.
smartvatten vedenmittaus
Mielenrauhaa vesivahingoilta – havaitse vuodot vedenkulutusta mittaamalla
Vesivuoto ei aina ole valtoimenaan pauhaava vesisuihku, vaan monesti myös varsin huomaamaton ja salakavala ongelma. Reaaliaikainen tieto vedenkäytöstä auttaa huomaamaan vuodon ennen mittavaa korjauslaskua.
202112_74278.jpg
Miltä oman kodin rakentaminen tuntuu? Kuuntele podcast lapsi­perheen taloprojektista
Janina Hannukainen perheineen päätti toteuttaa haaveensa omakotitalosta. Projekti on pitänyt sisällään paljon vaiheita, oppeja ja yllätyksiä.Taloprojekti on kestänyt vähintäänkin melkein vuoden ajan nuorenparin ajatuksissa. Joulun lähestyessä ollaan jo hyvässä vauhdissa ja omakotitalon runko saatiin pystyyn ennen vuoden vaihtumista.Uusimmassa podcast-jaksossa kuulemme, miltä oman kodin rakentamisen prosessi näyttää tulevan asukkaan näkökulmasta.Kuuntele jakso alta tai yleisimmissä podcast-sovelluksissa, kuten Spotify, Apple podcastit, Google podcastit ja StitcherPodcast on tallennettu 2021 vko 50.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton