• Etusivu
  • Osakas

Osapuolten vahingonkorvausvastuu

Rakentajan toimitus
Julkaistu 29.01.2009Päivitetty 01.07.2010
Kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg

AOYL 24 luvun 2 §:ssä on säännös osakkeenomistajan vahingonkorvausvastuusta. Lainkohdan mukaan osakkeenomistaja vastaa asunto-osakeyhtiölain vastaisen menettelyn, mm. vastoin hyvää rakennustapaa toteutetun kunnossapito- ja muutostyön yhtiölle tai toiselle osakkeenomistajalle aiheuttamista vahingoista.

Osakkeenomistajan tulee siten huolehtia siitä, että hänen suorittamansa kunnossapito- tai muutostyö suunnitellaan, toteutetaan ja valvotaan siten, ettei työstä aiheudu vahinkoa. Jos osakkeenomistaja ei tee työtä itse vaan teettää sen ulkopuolisella, tulee hänen huolehtia siitä, että tämä noudattaa hyvää rakennustapaa.

Jos myöhemmin ilmenee, ettei työssä ole noudatettu hyvää rakennustapaa ja tästä aiheutuu vahinkoa, on osakkeenomistaja vastuussa vahingosta, ellei hän voi osoittaa me-netelleensä huolellisesti. Huolellisuusvaatimus koskee omaa työtä, ulkopuolisen työn tekijän valintaa ja esim. kunnossapito- tai muutostyön suunnittelua, toteutusta sekä valvontaa.

Jos osakkeenomistaja luovuttaa osakkeensa kolmannelle, ei virheellisestä ja vahinkoa aiheuttaneesta menettelystä aiheutuva vastuu siirry osakkeen uudelle omistajalle. Tämä ei ole ollut aiheuttamassa korvausperustetta, joten vastuu ei siirry hänelle pelkän osakkeiden luovutuksen perusteella.

AOYL 24 luvun 10 §:n nojalla kanneoikeus osakkeenomistajan vahingonkorvausvas-tuusta vanhenee kolmen vuoden kuluessa ajankohdasta, jolloin vahinko ilmeni ja jolloin yhtiöllä oli tiedossa työstä vastuussa oleva osakkeenomistaja. Kanne on joka tapauksessa nostettava kunnossapito- tai muutostyön suorittamisesta 10 vuoden kuluessa, tai vastuu on muutoin vanhentunut vanhentumislain mukaan.

Osakas
määräykset
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

20132_33862.jpg
Taloyhtiön osakas - muista kyselyoikeutesi yhtiökokouksessa!
Oma koti, asunto, on osakkaan elämän kallein sijoitus. Olisi hyvä tietää, mitä omaisuudellesi ja sijoituksellesi tapahtuu. Taloyhtiön yhtiökokouksessa osakkaalla onkin ainutlaatuinen kyselyoikeus. Oikeus on vain vuoden tärkeimmissä kokouksissa eli yhtiökokouksissa, joista suurin osa pidetään keväällä. Silloin hallitus ja isännöitsijä ovat velvollisia vastaamaan osakkaiden esittämiin kysymyksiin ja antamaan asioista tarkempia tietoja. Yhtiökokousten välillä hallitus voi itsenäisesti harkita, mistä asioista se haluaa tiedottaa ja mistä ei.
Kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Jäsenen esteellisyys
Uuden asunto-osakeyhtiölain 7-luvun 4 §:n nojalla hallituksen jäsen ja isännöitsijä eivät ottaa osaa asian käsittelyyn, joka koskeehallituksen jäsenen ja isännöitsijän sekä yhtiön välistä sopimusta tai muuta oikeustoimea;sellaista hänen hallinnassaan olevan osakehuoneiston uudistusta tai muuta kuin välttämätöntä kunnossapitoa, joka poikkeaa muiden osakkeenomistajien ao. huoneistojen kunnossapidosta tai uudistamisesta;hänen huoneistonsa ottamista yhtiön hallintaan taisopimusta tai muuta oikeustoimea yhtiön ja kolmannen välillä mikäli hallituksen jäsenellä tai isännöitsijällä olisi odotettavissa siitä olennaista etua, joka voisi olla ristiriidassa taloyhtiön edun kanssaUuden asunto-osakeyhtiölain 1-luvun 10 §:n nojalla ei hallituksen jäsen tai isännöitsijä ole oikeutettu ryhtymään sellaiseen toimenpiteeseen, joka on omiaan tuottamaan osakkeenomistajalle tai muulle henkilölle epäoikeutettua etua yhtiön tai muiden osakkeenomistajien kustanuksella.
20227_79100.jpg
Kolme syytä välitilinpäätökselle
Tilinpäätös vuosittain on monelle asunto-osakkeen omistajalle tuttu, mutta mikä on välitilinpäätös. Se tehdään vain tarvittaessa ja tarve on melko harvoin. Seuraavassa käymme läpi niitä kohtia, joissa välitilinpäätöstä kuitenkin tarvitaan.
20217_71691.jpg
Mitä kohuttu ilmastopaketti tarkoittaa rakennusalalle?
EU:n ilmastopaketti on vaikutuksiltaan vielä monelta osin epäselvä. Otimme selvää, mitä se voi tuoda tullessaan rakennusteollisuudelle.
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Hallinnan luovutus, vanha
Myyjän on luovutettava ostajalle asunnon hallinta ja osakekirja sekä muut asunnon omistus- ja hallintaoikeutta osoittavat asiakirjat sovittuna ajankohta. Jollei muuta osapuolten välillä ole sovittu, asiakirjat luovutetaan asunnon hallinnan luovutuksen yhteydessä. Ellei muuta ole sovittu, myyjä ei ole velvollinen luovuttamaan asunnon hallintaa ennen kuin kauppahinta on suoritettuAsunnosta aiheutuvista kustannuksista, kuten esim. vastikkeista, hoito-, ylläpito tai parannuskustannuksista sekä asuntoon kohdistuvista julkisoikeudellisista maksuista vastaa myyjä siihen saakka, kunnes luovutus on tapahtunut. Mikäli luovutus viivästyy ostajasta johtuvasta syystä, vastaa ostaja edellä mainituista kuluista siitä lukien, jolloin luovutuksen sopimuksen mukaan olisi pitänyt tapahtua.Vaaranvastuu säilyy myyjällä pääsääntöisesti siihen saakka, jolloin hallinnan luovutus ostajalle tapahtuu. Mikäli hallinnanluovutus tapahtuu myöhemmin kuin on sovittu ostajasta johtuvasta syystä, siirtyy vaaranvastuu ostajalle siitä lähtien, kun hallinnan luovutuksen olisi pitänyt tapahtua. Ostaja on velvollinen suorittamaan kauppahinnan, mikäli hänellä on vaaranvastuu ja esim. asunto tuhoutuu tai vahingoittuu eikä voida katsoa, että vahinko olisi tapahtunut myyjästä johtuvasta syystä.
mies leikka korkeaa pensasaitaa taloyhtön pihalla henkilönostimesta käsin
Kätevää henkilönostinten vuokrausta taloyhtiön talkoisiin
Taloyhtiöiden talkoissa ja huoltotöissä on aina tarvetta turvallisille ja käteville työvälineille, jotka tekevät korkeiden kohteiden saavuttamisesta vaivatonta. Janneniska tarjoaa ratkaisun tähän tarpeeseen ajoneuvoalustaisilla henkilönostimillaan, jotka ovat suosittuja niin yksityisten ihmisten kuin ammattilaistenkin keskuudessa. Näitä nostimia voi vuokrata nopeaan talkootyön tekemiseen vaikka vain puoleksi päiväksi.Asiakaspalautteissa korostuu kaksi keskeistä asiaa: vuokrauspalvelun kustannustehokkuus ja kätevyys. Moni nostimen vuokraaja on yllättynyt positiivisesti siitä, miten vähän dieseliä koneen käytössä kuluu – koko päivän työskentelyn jälkeen tankkiin on saattanut mennä vain muutamia litroja. Tämä tarkoittaa merkittäviä säästöjä polttoainekuluissa.Työskentelyaika asiakaspalautteissa yllättää positiivisesti joka kerta. Kun asiakas saa itse ajaa auton paikalle ja käyttää sitä oman aikataulunsa mukaan, huomaa talkooporukka urakan valmistuvan nopeammin kuin oli alun perin arvioinut. Henkilönostimet tarjoavat myös erinomaisen sivu-ulottuvuuden, mikä mahdollistaa usean työkohteen käsittelyn yhdellä petauksella.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton