• Etusivu
  • Remontti

Perustus kuuluu olla kuiva - ja radon maaperässä

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Icopal Oy
Julkaistu 26.04.2012
20124_30606.jpg

Maaperän kosteus, sulamisvedet ja sadevesi ovat esimerkkejä kosteudesta, jolle sokkeli on jatkuvasti alttiina. Siksi on tärkeää eristää sokkeli ulkoapäin tulevalta kosteudelta. Kun rakennat uutta taloa tai kunnostat vanhaa, varmista, että kaikki rakenteissa oleva ja niihin ajan myötä muodostuva kosteus pääsee poistumaan vahinkoa aiheuttamatta. Samalla turvaat itsellesi miellyttävän, viihtyisän ja terveellisen asuinilman.

20124_30607.jpg

Universal eristää ja kuivattaa sokkelin

Icopal Universal on vesitiivis ja luonnonystävällinen polypropyleenilevy, joka estää kosteuden tunkeutumisen sokkeliin. Samalla sen nystyräkuviointi jättää levyn ja seinän väliin riittävän ilmaraon, jonka ansiosta mahdollinen kosteus tiivistyy levyyn ja valuu sitä pitkin alas salaojiin. Materiaali on joustavaa ja se kestää suurimmankin maanpaineen. Asennus sujuu myös alhaisissa lämpötiloissa. Ainutlaatuinen urakuviointi helpottaa levyn leikkaamista sekä muotoilemista kulmissa ja reunoissa.

Universal-eristejärjestelmälle on myönnetty VTT:n sertifikaatti numero 170/02.

20124_30608.jpg

Asennustarvikkeet

Universal-järjestelmän kattavaan tarvikevalikoimaan kuuluu yläreunan peitelista, tulpalliset naulat betoni- ja harkkoperustuksille sekä erilliset tulpat poraproppuja ja naulaimia varten. Tulpat on muotoiltu levyn nystyröihin sopiviksi. Lisäksi järjestelmään kuuluu Radon/SokkeliPolar hitsattava kumibitumikermi sokkelin ja anturan yhtymäkohtaan.

Icopal Oy
Remontti
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

20095_17024.jpg
Urakointi- ja huoltopalvelut
Icopal Oy:n urakointiyhtiöt tarjoavat täyden palvelun ratkaisuja bitumikattourakointiin ja muuhun vedeneristysurakointiin, peltikattourakointiin, julkisivu-urakointiin sekä kattojen huoltopalveluihin ja savunpoistoluukkujen asennuksiin ja tarkastuksiin.
20098_18360.jpg
Icopalilla laadukasta valokateosaamista
Rakennus Lohja Oy:n toimitusjohtaja Janne Sihvonen on tyytyväinen mies: pari vuotta toimineen yrityksen kaksi ensimmäistä toimintavuotta ovat kuluneet työntäyteisissä merkeissä. Edes rakennusalaa kalvava suhdannetaantuma ei ole saanut tilauskantaa laskusuuntaan, joten yrityksen yhdelletoista työntekijälle on töitä riittänyt kiitettävästi. – Työtilanne näyttää todella hyvältä. Yrityksemme on suhteellisen pieni, joten voimme reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Monipuolisuus, kokemus ja laaja suhdeverkostomme takaavat riittävän kysynnän myös vaikeina aikoina, kertoo Sihvonen.
Kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Rautanet –ketju valitsi Icopalin vuoden 2008 tavarantoimittajaksi
Icopal on valittu vuoden 2008 tavarantoimittajaksi Rautanet – ketjun kevään ostopäivillä. Palkitsemisen perusteena on toiminnan jatkuva ja ansiokas kehittäminen yhteistyössä Icopalin, Rautanettien ja Starkin kesken. Icopal on osoittanut kiitettävää halukkuutta toiminnan kehittämiseen ja lisäarvon tuottamiseen asiakkaille.Palkinnon jakoi Rautanet -kauppiaiden edustajana kauppias Jaakko Koivisto, sekä Starkin edustajana Avainasiakaspäällikkö Harri Lepistö.– Tämä on hieno tunnustus sekä pitkäjänteiselle yhteistyölle, että loistavalle aluemyyntiorganisaatiollemme, toteaa myyntijohtaja Esa Mäki Icopalista. – Vuoden 2008 tavarantoimittaja -palkinto osoittaa, että yhteistyökykyinen asenne ja aito kiinnostus kumppanuussuhteiden kehittämiseen johtaa hyviin asioihin, Mäki lisää.Rautanet -ketju on vuonna 1998 perustettu rautakauppaketju, joka muodostuu itsenäisistä rakennustarvikekauppaa harjoittavista liikkeistä. Ketjuun kuuluu lähes 100 alan liikettä maanlaajuisesti. Ketjun jäsenkauppiaat toimivat tiiviissä yhteistyössä Starkki Oy Ab:n kanssa tukeutuen hankinnoissaan Starkkiin ja sen tavarantoimittajiin. Rautanet on kuitenkin oma erillinen ketjunsa, jossa ketjupäätösten teko kuuluu kauppiaille ja jonka valikoima ja konsepti poikkeavat huomattavasti Starkin vastaavista.
naisella mietteliäs ilme pöydän vieressä ja tietokone edessä
Muista nämä, kun valitset laajakaistaa taloyhtiöön
Nykyisin arki pyörii vahvasti netissä ja sen vuoksi on tärkeä varmistaa, että taloyhtiön verkkoyhteys ei aiheuta asukkaille harmaita hiuksia, vaan tekee elämästä sujuvampaa. Millaisia asioita taloyhtiön laajakaistan valinnassa kannattaa ottaa huomioon? Entä mistä kaivaa lisätietoa, kun nettiliittymien sanasto hämmentää?
20218_71890.jpg
Muista nämä viisi asiaa huoneisto­tieto­järjestelmästä
Jokainen suomalainen tuntee jonkun, jonka elämään huoneistotietojärjestelmä vaikuttaa ennemmin tai myöhemmin. Mitä asioita kaikkien olisi hyvä tietää huoneistotietojärjestelmästä? Listasimme viisi tärkeintä.
20236_82003.jpg
Viikon kysymys: Hallituksen koollekutsumisen vastuu ja sanktiot?
Tiedän, että taloyhtiön hallituksen koollekutsumisessa ei ole varsinaista koollekutsumisaikaa, -tapaa, ja -paikan määrettä. Ja tiedän myös, että jokaiselle hallituksen jäsenelle (varsinaiselle- ja varajäsenelle) olisi luotava mahdollisuus osallistua kokoukseen.Miten menetellä, jos ilmoitetaan kokouskutsua tiedustellessa, että "Hallituksen kokous pidettiin jo aamulla". Millä tavoin hallituksen puheenjohtajaa ja isännöitsijää voidaan asettaa vastuuseen "tarkoituksenhakuisesta" laiminlyönnistä, ettei ilmoitettu asianmukaisesti kaikille hallituksen jäsenille hallituksen kokouksesta?Onko tällainen kokous lainvoimainen ja noudattaako se hyvää tapaa?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton