• Etusivu
  • Remontti

Mitä tulee huomioida taloyhtiön aurinkopaneelien asennuksessa?

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Vesivek Oy
Julkaistu 26.04.2023
20234_81532.jpg

Erityisesti tiilikate sammaloituu helposti aurinkopaneeleiden alta.

Aurinkopaneeleja asennetaan nyt kiinteistöjen katoille kiihtyvällä tahdilla. Ennen paneelihankintaan ryhtymistä on hyvä varmistaa muutama tärkeä asia. Muistilistan avulla taloyhtiönne voi varmistaa, että katto sopii paneeleille ja että jatkossa vältytään ylimääräisiltä kustannuksilta.

1. Kuntokartoituksen teettäminen

Katon kuntoa on hyvä seurata säännöllisin väliajoin muutenkin, mutta ennen aurinkopaneelien asennusta kuntotarkastuksen teettäminen ammattilaisella on entistäkin tärkeämpää.

Jos kiinteistönne katto on rakennettu ennen 2000-lukua, aluskatteen päällä ei luultavasti ole nykymääräysten mukaista noin kolmen sentin tuuletusrakoa. Tällöin paneelien kiinnikkeet voivat rikkoa aluskatteen ja aiheuttaa vuotoriskin. Tuuletusraon puuttuessa kosteus on myös saattanut heikentää ruoteita. Paneeleiden kiinnittäminen pehmentyneisiin ruoteisiin on luonnollisesti lyhytnäköistä.

Myös katon kantavuuden ja pysty- ja vaakaruoteiden tiheys tulee olla riittävä paneeliasentamista varten talviolosuhteet huomioiden.

Jos tuuletusrako puuttuu aluskatteen yläpuolelta, aurinkopaneeleiden ruuvit voivat rikkoa aluskatteen.
Jos tuuletusrako puuttuu aluskatteen yläpuolelta, aurinkopaneeleiden ruuvit voivat rikkoa aluskatteen.

2. Ovatko lumiesteet riittävät?

Kun harjakatolle asennetaan aurinkopaneelit, normaalikorkuiset lumiesteet jäävät lähes aina liian mataliksi. Aurinkopaneelien pinta saattaa olla samalla tasolla tai jopa korkeammalla kuin lumiesteet, jolloin lumi pääsee esteettä humahtamaan paneelien liukkaalta pinnalta maahan asti. Tämä on riski ja voi aiheuttaa vakaviakin tapaturmia.

Vesivekin Varma 180 ja Aurinkovarma 300 toimivat erinomaisesti aurinkopaneelikatoilla.

Kuvassa näkyy, kuinka vanhat putkilumiesteet ovat alempana kuin aurinkopaneeleiden pinta, jolloin ne eivät anna minkäänlaista suojaa. Kyseisessä taloyhtiössä oli tapahtunut useampi riskitilanne ennen edessä näkyvien Aurinkovarma 300 -lumiesteiden asentamista.
Kuvassa näkyy, kuinka vanhat putkilumiesteet ovat alempana kuin aurinkopaneeleiden pinta, jolloin ne eivät anna minkäänlaista suojaa. Kyseisessä taloyhtiössä oli tapahtunut useampi riskitilanne ennen edessä näkyvien Aurinkovarma 300 -lumiesteiden asentamista.

3. Kattoturva kuntoon paneelien huoltoa varten

Aurinkopaneeleita huolletaan ohjeiden mukaan, ja tätä varten katolla tulee olla huoltohenkilön turvaköyden kiinnityspisteitä ja tarvittavat, turvalliset kulkutiet. Vesivekin kattosilta on luokan 2 mukainen, eli sitä voidaan käyttää turvaköyden kiinnityspisteenä. Kattosilta kannattaa asentaa paneelirivistön yläpuolelle, heti kattoharjan toiselle puolelle, ettei se vie tilaa paneeleilta.

4. Katto tule puhdistaa ennen paneeliasennusta

Paneelien alapuolelle jää rakoa, ja mm. sammal viihtyy näissä varjoisissa oloissa erityisen hyvin. Jälkikäteen katon peseminen ja sammaleen poistaminen paneelien alta on lähes mahdotonta.

Info

Info

Tee ekoteko järkevässä järjestyksessä

Taloudellisen hyödyn lisäksi aurinkoenergia on luonnollisesti myös ekologisesti kestävä valinta. Vanhempikin katto käy useimmissa tapauksissa aurinkopaneeleille, mutta kannattaa ottaa huomioon, että paneelit ja rakenteet tulevat parhaassa tapauksessa olemaan katolla seuraavat 30–40 vuotta. Jos katto vaatii tuona aikana remonttia, paneelien purku on aikaa vievää ja kallista puuhaa. Pahimmillaan uudelleenasennus voi vaurioittaa paneeleita.

Lue lisää yleisimmistä kysymyksistä aurinkopaneeliasennukseen liittyen.

Vesivek Oy
Remontti
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

20105_21716.jpg
Sadevesijärjestelmän kuntokartoitus
Sadevesijärjestelmien oletettu käyttöikä on noin 30 vuotta. Materiaalista ja pinnoitteesta riippuen voi uusiminen tulla ajankohtaiseksi jo aiemminkin. Tavoitteellisen käyttöiän saavuttamiseksi on räystäskourut syytä huoltaa kaksi kertaa vuodessa. Liasta aiheutuvat rasitukset voivat paitsi vahingoittaa materiaalia myös muuttaa kaatojen suuntaa, jolloin järjestelmä ei toimi toivotulla tavalla. Kuntokartoitus sadevesijärjestelmän osalta on syytä hoitaa hyvissä ajoin.Jätä yhteydenottopyyntö Vesivekille
20111_23936.jpg
Sadevesijärjestelmä ja kattoturvatuotteet kuntoon edullisesti talvella!
Mikäli haluat remontoida sadevesijärjestelmäsi ja kattoturvatuotteesi edullisemmin, voit käyttää talvietua.Talvietu koskee yksityisiä rakentajia/saneeraajia sekä asunto-osakeyhtioissä tehtyjä sopimuksia.Talviedun, -10% saat, kun työ suoritetaan tammi- huhtikuun välisenä aikana ja kauppa on myyjän kanssa sovittu ennen maaliskuun loppua.Haluamme turvata ammattitaitoisten asentajiemme talvityöllisyyden ja romuttaa ajatuksen talvityön vaikeuksista. Talviedusta saat lisätietoa Vesivekin myyjiltä.Jätä yhteydenottopyyntö tästäLue lisää sadevesijärjestelmistä
20112_24504.jpg
Taloyhtiöissä ei riittävästi tietoa
Taloyhtiöissä ei ole riittävästi tietoa sen paremmin uusista kattotuotteista, -materiaaleista kuin -määräyksistäkään, sanoo Markku Kellokoski Vesivek Uusimaa Oy:stä. Ammattirakentamisen yksikön päällikkö toteaa ykskantaan, että toimivia ratkaisuja kyllä löytyisi pulmaan kuin pulmaan, mutta tieto ei vaan mene perille
20219_72282.jpg
Kuinka paljon kustannusarvio saa ylittyä?
Yhtiökokouksessa päädyttiin piharemonttiin, jolle ilmoitettin hinta noin 20 000 euroa. Saadussa tiedotteessa ilmoitettiin, että hinta on n. 22 000 € + alv. eli jo noin 28 000 €.Perustelu: Yhtiökokoukselle esitetystä oli puheenjohtajan mukaan "unohtunut" arvonlisävero ja piha-alueen levennys. Levennys oli kuitenkin aiemmin esitetyssä urakkatarjouksessa (josta valokuva todisteena), eli puheenjohtaja valehteli tässä kohtaa.Lisäksi esityksessä oli tuntityöksi laitettu töitä, jotka on pakko tehdä muun muassa reunalautojen kunnostus tai uusiminen, grillialueelle menevien portaiden ja kaiteen kunnostus. Koska nämä ovat tiedossa olevia, miksi niitä ei sisällytetä suoraan tarjoukseen, vai onko tarkoitus lypsää rahaa tällä keinolla?Pitääkö meidän hyväksyä nyt jo noin 10 000 € kalliimpi piharemontti ilman uutta käsittelyä? Onko joku summaraja mitä ei voi ylittää ilman uutta käsittelyä? Oletus on, että edes 30 000 euroa ei tule riittämään.
Tunesmart automaatio taloyhtiössä
Uusi automaatio osoittautui toimivaksi ratkaisuksi
Toimimattomaksi osoittautunut lämmityksen automaatiojärjestelmä sai taloyhtiö Poutapuiston päivittämään kiinteistönsä Tunesmartin automaatiolla. Moderniuden lisäksi uudelta automaatioratkaisulta haluttiin hyvät sisäilmaolosuhteiden seurantamahdollisuudet, raportit kiinteistön energiankulutuksesta, talotekniikan laajennusmahdollisuudet sekä palveluntarjoajan vankkaa tukea.
20211_68394.jpg
Asunto-osakeyhtiölaki osa 2
Yhtiökokous on taloyhtiön ylin päätöselin, jossa päätösvaltaa käyttävät osakkeenomistajat. Yhtiökokous käsittelee periaatteessa kaikki yhtiötä koskevat asiat, ellei päätösvaltaa asiassa ole lain tai yhtiöjärjestyksen määräyksen perusteella siirretty yhtiön hallitukselle. Yhtiökokouksista ja muista asunto-osakeyhtiölain velvoitteista kertoo porilainen asianajaja Markku Asmala Asianajotoimisto Asmala Härmäläinen Santavuo Oy:stä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton